Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yleiseen asumistukeen tulossa muutoksia kun asunnosta vuokraa vain osan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2017 13.48
Tiedote 148/2017

Hallitus esittää muutoksia yleisestä asumistuesta annettuun lakiin. Yleisessä asumistuessa otettaisiin käyttöön erillinen enimmäisasumismeno asunnon osalle. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun asunnosta vuokrataan vain osa esimerkiksi alivuokralaiselle tai kimppakämpäksi.

Osa-asunnon enimmäisasumismeno olisi 80 prosenttia nykyisistä enimmäisasumismenoista. Osa-asunnon enimmäisasumismenoa sovellettaisiin myös alle 20 neliömetrin asuntoihin.

Lisäksi yleisen asumistuen enimmäisasumismenot sidottaisiin vuokraindeksin sijasta elinkustannusindeksiin. Enimmäisasumismenoja korotettaisiin elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti vuoden 2019 alusta lukien. Siten vuonna 2018 sovellettaisiin vielä vuoden 2017 enimmäisasumismenoja.

Muutokset tulisivat voimaan 1. tammikuuta 2018.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Sanna Pekkarinen, p. 02951 63434

 
Sivun alkuun