Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Integration 2018 -tapahtuma keräsi yhteen lähes 1000 kotouttamisen toimijaa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 21.9.2018 9.16
Uutinen

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty kotouttamisen valtakunnallinen suurtapahtuma Integration 2018 keräsi kotouttamisen toimijat yhteen Helsingin Kulttuuritalolle 18.–19.9. Kaksipäiväinen tapahtuma tarjosi monenlaisia näkökulmia kotouttamiseen, maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen.

Tapahtumassa kotouttamista tarkasteltiin etenkin työllisyyden, koulutuksen, osallisuuden, peruspalveluiden ja pakolaisten vastaanoton näkökulmista. Osallistujat pääsivät osallistumaan erilaisiin ohjelmasessioihin ja tutustumaan muihin kotouttamisen parissa työskenteleviin toimijoihin. Tapahtumassa kuultiin lisäksi useita puheenvuoroja ja keskusteluja kotouttamisen ja maahanmuuton nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Päättäjien paneeliKeskiviikon ohjelmaan kuului myös päättäjien paneeli, jossa kotouttamisesta olivat keskustelemassa muun muassa sisäministeri Kai Mykkänen sekä työministeri Jari Lindström. Paneelissa nousi esiin esimerkiksi tarve lupaprosessien sujuvoittamiselle ja nopeammalle siirtymälle työelämään, mikä tukisi niin kielen oppimista kuin kotoutumista.

– Oleellista olisi se, että oleskelulupapäätös tulisi mahdollisimman nopeassa ajassa, mutta huolella harkiten. Sitten sen jälkeen nykyistä nopeammin työhön, totesi ministeri Mykkänen paneelissa.

Molempien päivien ohjelmasta on tehty tallenteet, jotka ovat nähtävillä oheisten linkkien kautta:

Ensimmäisen päivän tallenne
Toisen päivän tallenne

Kiitosta monilta tahoilta

Tapahtumasta päävastuussa olivat työ- ja elinkeinoministeriö sekä sen hallinnoima Euroopan sosiaalirahasto, sisäministeriön hallinnoima turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto ja Helsingin kaupunki. Lisäksi mukana oli kymmeniä kotouttamisen toimijoita kaupungeista järjestöihin ja hanketoimijoihin.

– Tapahtumassa pystyttiin onnistuneesti tuomaan yhteen kotouttamisen eri sektorit ja niiden toimijat ja edistämään näiden välistä synergiaa, kertoo erityisasiantuntija Kristiina Mauriala sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksiköstä.

Tapahtumalle oli selkeästi paljon kysyntää, sillä se tuli täyteen jo varhaisessa vaiheessa. Kulttuuritalolla kävikin kova kuhina molempina päivinä.

– Lopputulos oli juuri sellainen, mihin tähtäsimme. Tapahtumassa ilmapiiri oli erittäin innostunut ja tapahtuma on saanut valtavan positiivista palautetta niin sisällön kuin tunnelmankin osalta. Kiitosta on sadellut myös ministeriötasolta ja Euroopan komissiolta. Jopa tapahtumaan pitkin päivää osallistujia kuljettanut taksikuski tiesi tapahtumasta ja suitsutti, että nyt ollaan tärkeällä asialla. Voimme siis sanoa onnistuneemme, summaa Kristiina tyytyväisenä.

 
Sivun alkuun