Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lisätalousarviosta tukea työnhakijoiden ja erityisesti nuorten tukeen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2020 21.30
Tiedote
Tuula Haatainen

Hallitus päätti vuoden neljännestä lisätalousarviosta 2.6.2020. – Nyt päätetyillä toimilla tuemme työnhakijoita ja estämme työttömyyden kasvua koronakriisissä ja sen jälkeen, kertoo työministeri Tuula Haatainen.

Lisärahoitusta nuorten tukemiseksi ja kohtaannon parantamiseksi

– Monet nuoret ja vastavalmistuneet ovat joutuneet koronakriisin myötä hankalaan tilanteeseen, kun kesätyöt eivät toteudu tai yritykset eivät voi palkata uusia työntekijöitä lomautusten vuoksi, kertoo ministeri Haatainen.

Työllisyysmäärärahoihin ehdotetaan 60 miljoonan euron lisäystä. Lisämäärärahaa suunnataan nuorille suunnattujen työvoimakoulutusten ja palvelujen hankitaan sekä yhteishankintakoulutusten ja valmennusten kautta toteutettavaan osaamiseen kehittämiseen.

TE-toimistojen määrärahoja lisätään 20 miljoonalla eurolla, jonka turvin varmistetaan palvelut niitä tarvitseville.

Lisäksi nuorten psykososiaalisen tuen ONNI-hankkeen toimeenpanoon ehdotetaan 1,5 miljoonaa euroa, jonka turvin luodaan nopeutetusti digitaalinen palvelu, jonka kautta tukea tarvitsevat nuoret saavat kynnyksettömästi ja nopeasti tukea

Digitaalinen työllistyminen -jatkohankkeeseen esitetään 1 miljoonan euron lisärahoitusta. Hanke mahdollistaa kiinteistö- ja rakennusalan työpaikkojen ja työntekijöiden aiempaa paremman kohtaannon.

Työllisyyden kuntakokeilujen käynnistymiseen varataan riittävät resurssit

Työllisyyden kuntakokeilussa siirretään työ- ja elinkeinotoimistojen tehtäviä kokeilun ajaksi kuntien tehtäväksi. Lisätalousarviossa ehdotetaan 2,8 miljoonan euron lisämäärärahaa kuntakokeiluiden toimeenpanoon.

– Lisämäärärahalla haluamme turvata kuntakokeilujen onnistumisen ja riittävän resurssoinnin. Erityisen tärkeää tämä on koronakriisin vuoksi kohonneen työttömyyden vuoksi, kertoo ministeri Haatainen.

Ensi vaiheessa kokeilualueita olisi 20 ja niille siirrettäisiin kokeilun ajaksi muun muassa henkilöasiakkaan palvelujen neuvonta, ohjaus- ja palvelutehtävät.

Kokeilun kohderyhmään kuuluvat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan sekä kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat sekä vieraskieliset.

Lisätiedot:

työministerin erityisavustaja Timo Nevaranta, p. 050 340 9483
talousjohtaja Mika Niemelä, TEM, p. 029 506 2135

 
Sivun alkuun