Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työllisyysaste nousee, mutta pitkäaikaistyöttömien osuus ennätyksellisen korkea

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 28.10.2016 10.09
Tiedote

Työllisyysaste nousee tänä ja ensi vuonna. Nuorisotyöttömyys on laskussa, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä jatkaa kasvuaan. Tiedot käyvät ilmi 27.10.2016 julkaistusta työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteesta.

 – Suomen talous on kääntynyt hitaaseen kasvuun ja myös työmarkkinoilla on tapahtunut pieni käänne parempaan. Erityisesti iloitsen siitä, että nuorten työttömien määrä laskee nopeasti. Haasteita kuitenkin riittää etenkin pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa, toteaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström.

Työmarkkinaennusteessa arvioidaan, että vuonna 2016 työllisyys kasvaa noin 14 000 hengellä ja vuonna 2017 noin 16 000 hengellä. Työllisyyden kasvua vahvistaa osaltaan voimakas osa-aikatyön kasvu. Työllisyyden arvioidaan kasvavan etenkin rakentamis- ja palvelualoilla.

Työllisyysaste nousee ennusteen mukaan tänä vuonna 68,7 prosenttiin, ja ensi vuonna jopa 69,2 prosenttiin.  Työttömyysasteen puolestaan arvioidaan laskevan tänä vuonna 8,9 prosenttiin ja ensi vuonna 8,7 prosenttiin.

Työttömien työnhakijoiden määrä on laskussa, ja sen ennustetaan laskevan edelleen seuraavina vuosina. Työttömiä työnhakijoita arvioidaan olevan yhteensä 350 000 vuonna 2016 ja 337 000 vuonna 2017.

Nuorisotyöttömyys on laskussa. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrän ennustetaan tänä vuonna laskevan kahdella tuhannella ja ensi vuonna kolmella tuhannella tähän vuoteen verrattuna. Vuonna 2015 työttömänä oli yhteensä 47 000 alle 25-vuotiasta nuorta.

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa vielä tämän vuoden ajan. Ensi vuonna kasvun odotetaan taittuvan, mutta ei vielä kääntyvän selkeään laskuun. Ikääntyneiden kertaluontoisen eläketuen käyttöönotto vuonna 2017 tulee vähentämään pitkäaikaistyöttömien ja työttömien määrää kertaluontoisena eränä.

Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä ei ole koskaan ollut Suomessa niin suuri kuin nyt, yli 35 prosenttia, ja se jatkaa ennusteen mukaan kasvuaan tulevina vuosina. Ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömiä on tänä vuonna 125 000 eli 16 000 enemmän kuin viime vuonna.

Työmarkkinoilla on havaittavissa myös lieviä tehostumisen merkkejä. Yhä useampi työpaikka täytetään alle kuukaudessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste perustuu rakenteelliseen aikasarja-analyysiin, jossa hyödynnetään työttömyystilastojen ja politiikkainformaation lisäksi valtionvarainministeriön bruttokansantuote-ennustetta sekä Tilastokeskuksen väestöennusteita. Ennuste julkaistaan kaksi kertaa vuodessa.

Tiedotustilaisuuden esitysaineisto

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo, TEM, puh. 029 504 8084

 
Sivun alkuun