Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Yksinyrittäjien koronatukeen täsmennyksiä: eläkeläiset voivat saada tukea

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 30.4.2020 15.40
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on tarkentanut yksinyrittäjien koronatukeen liittyvää ohjeistusta. Kunnat voivat myöntää tukea myös eläkeläisille. Eläketulot eivät vaikuta yrittäjän päätoimisuuteen eivätkä ole este tuen myöntämiselle, jos muut ehdot täyttyvät. Ohjeistukseen on tehty myös muita päivityksiä.

Yksinyrittäjän tulee hakiessa esittää verovelkatodistus. Mikäli verovelkoja on, hakijan tulee esittää tieto Verohallinnon hyväksymästä suunnitelmasta verovelan maksamiseksi, ulosoton vastaavasta suunnitelmasta tai tehdystä maksujärjestelyhakemuksesta. Kunta ei voi tarkistaa yrityksen verovelkatilannetta, toisin kuin Business Finland ja ELY-keskukset koronatukia myöntäessään, minkä vuoksi asia jää yrityksen tehtäväksi.

Täsmennykset ohjeistukseen on valmisteltu yhdessä Kuntaliiton kanssa ja ne on julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla. Asetukseen perustuvaa ohjeistusta on päivitetty myös muun muassa liittyen usean koronatilanteeseen liittyvän tuen saamiseen ja maatilayrittäjiin, jotka harjoittavat muutakin yritystoimintaa.

Tarkennetun ohjeistuksen myötä niiden kielteisen tukipäätöksen saaneiden yksinyrittäjien, joita tarkentunut ohjeistus koskee, kannattaa olla yhteydessä kuntaansa ja hakea tarvittaessa muutosta tukipäätökseensä.

Ellei verkkosivuilta löydy tarvittavaa tietoa, työ- ja elinkeinoministeriö tarjoaa kunnille neuvontaa valtionavustuksen hakemisesta ja haun järjestämisestä yksinyrittäjille sähköpostitse osoitteesta [email protected] ja puhelimitse numerosta 029 504 7300 (arkisin klo 10–12).

Yrittäjät hakevat tukea yrityksensä kotikunnasta

Valtionapuviranomaisena työ- ja elinkeinoministeriö vastaa yksinyrittäjien tuen myöntämisestä kunnille. Tukea koskevassa valtioneuvoston asetuksessa on määritelty tuen tarkoitus ja yleiset ehdot.

Ministeriö ei päätä tuen myöntämisen yksityiskohtaisista ehdoista, vaan kunnat vastaavat tukipäätöksistään yksinyrittäjille. Kunnat neuvovat yrittäjiä haussa ja käsittelevät hakemukset saapumisjärjestyksessä. Suuri enemmistö kunnista on jo avannut tukihaun yksinyrittäjille.

279 kuntaa 310:stä on hakenut avustusta ministeriöstä, ja avustus yksinyrittäjien tukemiseksi on tähän mennessä ehditty myöntää 181 kunnalle. Kunnat saavat ensimmäisen maksuerän 2–3 arkipäivässä päätöksestään.

Yksinyrittäjän tuessa on kyse 2000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Yksinyrittäjä voi hakea avustusta yrityksen kotikunnasta eli YTJ-rekisterin mukaisesta kotikunnasta. Valtio on varannut yksinyrittäjien tukeen yhteensä 250 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa rahoituksen riittävyyttä.

Lisätiedot:

Kuntien kysymykset valtionavustuksen hakemisesta ja haun järjestämisestä yksinyrittäjille:

erityisasiantuntija Lasse Laitinen, TEM, puh. 029 504 7162
neuvotteleva virkamies Jaana Lappi, TEM, puh. 029 506 2658

Kuntien kysymykset haun järjestämisestä ja tuen myöntämisestä yksinyrittäjille:

alueet ja yhdyskunnat -yksikön johtaja Jarkko Huovinen, Kuntaliitto, p. 09 771 2550
lakiasian johtaja Juha Myllymäki, Kuntaliitto, p. 09 771 2193
lakimies Kai Ketelimäki, Kuntaliitto, p. 09 771 2088

Yrittäjien kysymykset tuen hakemisesta:

oma kunta

 
Sivun alkuun