Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Rehula: Sote-laissa työkalut muutokseen

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 31.8.2016 16.33
Tiedote 125

Sote-järjestämisen lakikokonaisuus tarjoaa työkalut viedä sosiaali- ja terveydenhuollon muutosta alueilla eteenpäin, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula toteaa. Sote- ja maakuntauudistusta koskeva hallituksen esitysluonnos lähti keskiviikkona 31.8. viralliselle kymmenen viikon lausuntokierrokselle.

- Lainsäädäntö asettaa suuntaviivat ja raamit maakuntien valmistelutyölle. On tärkeää, että eri toimijat ja alueet käyvät nyt esityksen tarkkaan läpi omasta näkökulmastaan. Keskeinen kysymys on, miten voimme parhaiten varmistaa laadukkaat ja riittävän lähellä olevat palvelut maakunnan asukkaille, ministeri Rehula sanoo.

Ministeri muistuttaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksen keskeiset tavoitteet eivät ole viime vuosina muuttuneet mihinkään. Perustuslakivaliokunta linjasi runsas vuosi sitten, että sote-vastuullisia harteita on kasvatettava.

- Linjauksen pohjalta hallitus on rakentamassa maakuntien järjestämis- ja rahoitusvastuulle pohjautuvaa mallia. Vuonna 2019 kuntien budjetissa ei ole enää euroja nykyisiin sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin.

- Ihmisen tulee saada palvelunsa sujuvasti ilman, että joutuu sukkuloimaan luukulta toiselle. Se on mahdollista, kun maakunta kantaa kokonaisvastuun, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tuodaan tiiviiseen yhteistyöhön toistensa kanssa ja perus- ja erityistason yhteistyö on saumatonta. Tiedon on kuljettava, Rehula luettelee.

Jatkossa kaikki sote-rahoitus kulkee maakunnan kautta, eikä kustannusvastuuta enää siirrellä maksajalta toiselle. Maakunta myös varmistaa ohjauksellaan, että palvelut muodostavat yhteensovitettuja kokonaisuuksia.

- Hallitus on asettanut tavoitteen sekä lopettaa maan velkaantuminen kohtuullisessa ajassa että uudistaa sosiaali- ja terveydenhuoltomme rakenteet ja sisällöt. Olemme nyt yhtä askelta lähempänä näitä tavoitteita, ministeri Rehula toteaa.

Lisätietoja:

erityisavustaja Hanna-Maija Kause, p. 02951 63109

 
Sivun alkuun