Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Sosiaaliturvakomitean ensimmäinen kokous 20.4.2020

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 17.4.2020 9.42
Uutinen

Sosiaaliturvakomitean jäsenet kokoontuvat ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 20.4.2020. Komitean jäsenet keskustelevat komitean työskentelytavoista, jaostojen tehtävistä ja sosiaaliturvan tilannekuvatyön käynnistämisestä. Kokous järjestetään etäyhteyksien avulla.

- Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovat tehneet näkyväksi sosiaaliturvan roolin yhteiskunnassamme. Sosiaaliturvakomitean työ tähtää siihen, että pystymme myös tulevina aikoina tukemaan ihmisiä, jotka kohtaavat sosiaalisia riskejä. Sosiaaliturva vaikuttaa perustavanlaatuisesti siihen, millainen yhteiskuntamme on, toteaa sosiaaliturvakomitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio.

Seminaarisuunnitelmat toteutetaan myöhemmin

Sosiaaliturvakomiteassa on jäsen jokaisesta eduskuntapuolueesta. Lisäksi työssä on mukana laajasti asiantuntijoita. Komitean seuraavaan kokoukseen osallistuvat myös komitean pysyvät asiantuntijat. Se pyritään järjestämään alkukesällä.

- Alkuperäinen tavoitteemme oli järjestää tänä keväänä laaja kokous sekä kaikille avoin seminaari. Suunnitelma ei nyt valitettavasti toteudu poikkeusolojen vuoksi. Avoimia seminaareja järjestämme, kun sellainen on jälleen mahdollista, kertoo Moisio.

Sosiaaliturvakomitean tehtävänä on sosiaaliturvan rakenteellinen ja toiminnallinen uudistaminen pitkällä aikavälillä, tiedon lisääminen sosiaaliturvasta sekä yhteiskunnallisen keskustelun käyminen sosiaaliturvan arvovalinnoista. Se työskentelee tämän ja seuraavan vaalikauden ajan.

Lisätietoja:

viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, p. 0295 163 635
kansliapäällikkö Kirsi Varhila, p. 0295163338 (soittopyynnöt tekstiviestillä)
johtaja Liisa Siika-aho, p. 0295 163 085
tutkimusprofessori Pasi Moisio, p. 029 524 7228, [email protected]

Pasi Moisiota lukuun ottamatta sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]

 
Back to top