Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Perustulokokeilun ensimmäiset tulokset julkaistaan 8.2.2019

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 4.2.2019 10.51
Uutinen
Perustulokokeilun ensimmäiset tulokset julkaistaan 8.2.2019

Suomen perustulokokeilun arviointitutkimus on parhaillaan käynnissä. Ensimmäiset, alustavat tulokset julkaistaan perjantaina 8.2.2019.

Perustulokokeilun arviointitutkimus tuottaa tietoa perustulon vaikutuksista kokeiluun osallistuneiden työllisyyteen, tuloihin ja hyvinvointiin. Tutkimuskokonaisuuteen kuuluvat rekisteriaineistoihin perustuva tutkimus sekä puhelinhaastattelu koe- ja verrokkiryhmään kuuluville henkilöille. Lisäksi selvitetään perustuloa koskevia asenteita ja julkista keskustelua.

Tulokset julkaistaan vaiheittain vuosien 2019–2020 aikana. Laajempi tutkimusraportti ensimmäisestä kokeiluvuodesta valmistuu keväällä 2019. Koko kokeilua koskevat tulokset valmistuvat keväällä 2020.

Poikkeuksellinen yhteiskuntakokeilu

Pääministeri Juha Sipilän hallitus toteutti perustulokokeilun vuosina 2017–2018. Kokeilussa 2 000 satunnaisesti valittua työtöntä henkilöä sai perustuloa 560 euroa kuukaudessa riippumatta muista tulostaan tai esimerkiksi siitä, hakivatko he aktiivisesti töitä. Osallistujat valittiin Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea marraskuussa 2016 saaneista 25–58-vuotiaista henkilöistä.
Perustulokokeilu on poikkeuksellinen yhteiskuntakokeilu sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Kokeilun arviointitutkimus tuottaa tieteellistä tietoa sekä sosiaaliturvan uudistamisen tueksi että laajemmin sosiaalipoliittiseen keskusteluun. Kokeilusta ja sen arvioinnista saadut kokemukset antavat hyvän pohjan uusien yhteiskuntakokeilujen valmisteluun.

8.2.2019 klo 8.30-10.30 järjestettävää julkistustilaisuutta voi seurata verkkolähetyksenä.

Lisätietoja

johtava tutkija Minna Ylikännö, Kela, puh. 050 313 8712, [email protected] 

Perustulokokeilu

sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan erityisavustaja Kari Synberg, STM, puh. 0295 163 106, [email protected]

johtaja Essi Rentola, STM, puh. 0295 163 155, [email protected]

 
Back to top