Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Sidosryhmiä kuultiin WHO:n pandemiasopimuksen neuvotteluista

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2023 14.08
Tiedote
WHO:n lippu

Suomi osallistuu uuden kansainvälisen pandemiasopimuksen valmisteluun. Suomen tavoitteena on, että sopimuksella parannetaan globaalia terveysturvallisuutta. Suomi kuitenkin korostaa valtioiden omaa vastuuta terveysturvallisuudesta ja siihen varautumisesta.

STM järjesti sidosryhmille 24.4. keskustelutilaisuuden WHO:n tulevasta pandemiasopimuksesta sekä kansainväliseen terveyssäännöstöön (International Health Regulations, IHR) tehdyistä muutosehdotuksista.  Molempien sopimusten tavoitteena on osaltaan parantaa globaalia pandemiavarautumista ja -vastetta. Sopimusten on tarkoitus valmistua vuoden 2024 toukokuussa.

Kansainvälinen terveyssäännöstö on voimassa oleva rajat ylittäviä terveysuhkia koskeva sopimus, jossa neuvotellaan muutosehdotuksia eri artikloihin. IHR on edellisen kerran uudistettu 2005. Muutosten avulla pyritään vahvistamaan säännöstöä ja sen toimeenpanoa.

Pandemiasopimuksen neuvottelut käynnistyivät helmikuussa 2022. Tämän vuoden helmikuussa valmistui ensimmäinen sopimusluonnos (ns. nollaluonnos, zero draft), jonka läpikäynti aloitettiin helmi-maaliskuun vaihteessa, ja saatiin päätökseen huhtikuun alussa. Sopimustekstiä käytiin neuvotteluissa läpi rivi riviltä ja jäsenmaat tekivät muutosehdotuksia. 

Tavoitteena on löytää yhteinen linja erilaisten näkemysten välille

Muutosehdotuksia on tullut paljon: pandemiasopimusluonnos on kasvanut niiden myötä 30 sivusta yli 100 sivua pitkäksi. Neuvotteluelimen sihteeristö ja puheenjohtajisto koostavat ehdotusten pohjalta seuraavan ns. työversion, jonka pohjalta keskustellaan kesäkuussa.

– Kesäkuussa on tarkoitus keskustella tarkemmin siitä, mitä eri jäsenmaat toivovat miltäkin artiklalta. Näkemykset poikkeavat osin paljonkin toisistaan, ja tavoitteena on löytää yhteinen linja, kertoo lakimies Jenna Uusitalo.

– Suomen näkemyksen mukaan valtioilla pitää olla edelleen vastuu omasta terveysturvallisuusvarautumisestaan ja -valmiudestaan . Toimiva pandemiavarautuminen ja -valmius edellyttää esimerkiksi kriisinkestävää terveysjärjestelmää ja toimivaa perusterveydenhuoltoa. Tavoitteenamme on, että pandemiasopimus parantaisi aidosti globaalia terveysturvallisuutta. Haluamme myös varmistaa, että sopimukseen ei sisälly asioita, joista säädellään jo jossain muualla, kuten esimerkiksi kansainvälisessä terveyssäännöstössä.

Eduskuntaa informoidaan neuvotteluiden vaiheista

Eduskuntaa on informoitu neuvotteluiden eri vaiheista. Tuoreimpana eduskunnalle lähetettiin helmikuussa U-kirje, jossa kerrottiin ensimmäisestä sopimusluonnoksesta, IHR:n prosessista sekä Suomen neuvottelutavoitteista. U-kirje on käsiteltävänä suuressa valiokunnassa, jolla on mahdollisuus antaa asiasta lausunto.

Sidosryhmätilaisuudessa keskusteltiin ensimmäisestä sopimusluonnoksesta. Keskustelua käytiin paljon muun muassa globaalista oikeudenmukaisuudesta, Suomen neuvottelutavoitteista sekä sidosryhmien osallisuudesta prosessissa. Mukana oli valtionhallinnon ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

Lisätietoja:

lakimies Jenna Uusitalo, p. 0295 163 152, jenna.uusitalo(at)gov.fi (1.5. jälkeen)

erityisasiantuntija Kaisa Lähdepuro, p. 0295 163 419, [email protected] 
 

 
Back to top