Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Tuoko tupakkalaki muutoksia omalla parvekkeella tupakointiin?

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2015 16.08
Uutinen

Tupakkalaki uudistuu. Uudistus liittyy osittain EU:n tupakkatuotedirektiiviin, jonka on oltava täytäntöönpantuna jäsenmaissa viimeistään 20.5.2016. Neuvotteleva virkamies Meri Paavola kertoo, mitä uutta tupakkalakiin ehdotetaan ja miksi uutta tupakkalakia tarvitaan.

Tekstiversio haastattelusta

Miksi tarvitaan uusi tupakkalaki?

”Tupakkalain kokonaisuudistus tarvitaan monestakin syystä. EU:n tupakkatuotedirektiivi edellyttää useita muutoksia ja lisäksi tarvitaan myös kansallisia uudistuksia.  Lisäksi tupakkalaki on 40 vuotta vanha, siihen on tehty kymmeniä muutoksia matkan varrella ja sen rakenne on nykyään hyvin hajanainen.”

Mitä uutta tupakkalakiin ehdotetaan?

”Tupakkatuotedirektiivi koskee muun muassa tupakkapakkauksia, aineosia, kuvavaroituksia ja lisäksi tuodaan sähkösavukkeet tupakkalainsäädännön piiriin. Kansallisista uudistuksista voisin mainita mahdollisuuden rajoittaa parvekkeella tupakointia nykyistä helpommin sekä nuuskan maahantuontia rajoitetaan entisestään niin, että sitä voisi tuoda nykyisestä puolestatoista kilosta poiketen ainoastaan puoli kiloa, siis omaan käyttöön.”

Minkä vuoksi kuvalliset varoitukset tulevat pakolliseksi tekstivaroitusten lisäksi?

”Tupakkatuotedirektiivi edellyttää kuvavaroituksia. Tässä voisi päteä sanonta ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”.  Nimittäin tekstivaroitusten lisäksi kuvavaroitukset tehostavat varoitusten viestiä siitä, että miten vaarallista tupakka on. Kuvavaroitukset ovat jo käytössä monissa maailman maissa, Euroopassa ainakin yli kymmenessä maassa. ”

Tuoko tupakkalaki muutoksia esimerkiksi omalla parvekkeella tupakointiin?

”Parvekkeella tupakointi on osoittautunut todella isoksi ongelmaksi. Siitä tulee paljon palautetta meille ministeriöön, ja sen rajoittamisesta on keskusteltu todella pitkään. Tässä ehdotuksessa tupakointia ei kuitenkaan olla kieltämässä kaikilla yksityisillä parvekkeilla. Mutta on tehty helpommaksi se, että taloyhtiö voisi kieltää, jos voidaan osoittaa, että savua kulkeutuu naapuriin tai naapurin parvekkeelle.  Tähän tarvittaisiin kuitenkin terveysviranomaisen lausunto asiasta, nimenomaan siitä savun kulkeutumisesta.  Nykyisessä lainsäädännössä vaaditaan terveyshaitan toteamista ja se on osoittautunut todella hankalaksi.”

Miksi savukkeista halutaan kieltää erilaiset tuoksut ja maut, kuten mentoli?

”Tämä kielto perustuu tupakkatuotedirektiiviin. Makuaineet houkuttelevat erityisesti nuoria ja juuri tätä houkuttelevuutta on haluttu ehkäistä näillä kielloilla. Monet nuoret aloittavat tupakoinnin esimerkiksi mentolisavukkeilla. Mentolin avulla tupakansavua on helpompi hengittää, sillä se turruttaa kurkkua ja se myös peittää tupakan makua.”

Lakiehdotuksessa sähkösavukkeita säänneltäisiin samoin kuin tavallisia savukkeita. Miksi?

”Tupakkatuotedirektiivi käytännössä pakottaa päästämään nikotiinipitoiset sähkösavukkeet Suomessa markkinoille ja myyntiin. Kuitenkin nikotiini on myrkyllinen aine, joka aiheuttaa vakavaa riippuvuutta. Samoin sähkösavukkeissa on todettu useita muitakin terveydelle haitallisia aineita. Myöskään sähkösavukkeiden pitkäaikaisen käytön vaikutuksista terveyteen ei vielä ole tutkimustietoa, koska kyseessä on niin uusi tuote markkinoilla. Näistä syistä haluamme minimoida mahdollisimman hyvin sähkösavukkeiden mahdollisesti aiheuttamat riskit, ja niitä säädellään yhtä tiukasti kuin tupakkatuotteitakin. Eli ehdotuksessa esitetään sähkösavukkeille makuaineiden kieltoa, esilläpitokieltoa, ikärajaa - alle 18-vuotialle ei niitä myytäisi - sekä lisäksi käyttökieltoa samoissa paikoissa kuin missä tupakointi on kielletty.”

Haastattelu: Leena Salonen
Video: Kimmo Vainikainen

 
Back to top