Ministeri Ranne: Odotettu muutos voimaan maaliskuussa, kun Eurooppatie 16 ulottuu myös Suomeen
Eurooppatie 16 eli E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Valtioneuvosto antoi asiasta asetuksen 5.2.2026. Asetus tulee voimaan 5.3.2026.
Nykyisellään E16-tie kulkee Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen. Suomessa E16-tien muodostavat valtatie 12 välillä Rauma-Kouvola ja valtatie 15 välillä Kouvola-Kotkan Mussalo. Tampereen kohdalla E16-tien muodostaa kehätie.
Suomen osuus E16-tiestä on noin 400 kilometriä. Muutosten myötä tiet merkitään oman kansallisen numeroinnin ohella uudella E16-numeroinnilla.
- Uusi E16-tie on osa liikennejärjestelmämme strategista vahvistamista. Tässä talous- ja turvallisuustilanteessa on erityisen tärkeää keskittyä tärkeimpään ja unohtaa siltarummut, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.
- Haimme ja saimme Eurooppatie-statuksen yhdelle Suomen kriittisistä poikittaisyhteyksistä, joka on tärkeä paitsi sotilaalliselle liikkuvuudelle ja huoltovarmuudelle myös kansalaisten ja yritysten arjelle, ministeri Ranne jatkaa.
Valtateillä 12 ja 15 on jo käynnistetty ja tullaan käynnistämään kevään 2026 aikana yhteensä yli 200 miljoonan euron parannushankkeet.
Suomi esitti tien jatkamista Suomen puolelle Eurooppateitä koskevia asioita käsittelevälle Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmälle lokakuussa 2024. Kansainvälinen sopimusmuutos ja voimaansaattamisen kansallisesti edellyttämä valtioneuvoston asetus tulevat voimaan 5.3.2026.
Lisätietoja:
ministeri Ranteen haastattelupyynnöt:
erityisavustaja Markus Liesegang, p. 0295 342 042, [email protected]
hallitusneuvos Eeva Ovaska, p. 0295 342 008, [email protected]
Valtioneuvoston hankeikkuna: E16-tien voimaansaattaminen
Tiedote 3.10.2025: Eurooppatie 16:n jatkaminen Suomen puolelle etenee – Ministeri Ranne: Suomen yhteydet länteen vahvistuvat