Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Pohjoismainen yhteistyö on välttämätöntä COVID-19-taudin jälkeen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 14.4.2020 11.37 | Julkaistu suomeksi 15.4.2020 klo 8.27
Uutinen
Mika Lintilä

Pohjoismaiden elinkeinoministerit tapasivat perjantaina 3.4.2020 keskustellakseen keinoista, joilla Pohjoismaat voisivat yhdessä saada kaupan, teollisuuden, matkailun ja palvelualan sektorien ja innovatiivisten yritysten toiminnan uudelleen käyntiin koronaviruspandemian jälkeen.

Kaikki Pohjoismaat ovat painineet koronaviruspandemian aiheuttamien niin taloudellisten kuin sosiaalisten haasteiden kanssa. Toimenpiteet, joihin nyt ryhdytään, ovat ratkaisevassa asemassa siinä, miten Pohjoismaat onnistuvat pääsemään eteenpäin, kun tämä haastava tilanne on ohi ja pääsemme palaamaan normaalioloihin.

Tuntemamme maailma saattaa olla muuttunut lopullisesti, mutta Pohjoismaiden ministerit ovat vakuuttuneita siitä, että Pohjoismaat pystyvät sopeutumaan uuteen todellisuuteen edelläkävijän tavoin nojautuen yhteisiin pohjoismaisiin arvoihin ja määrätietoiseen kestävyys- ja integraatioajatteluun.

Tähän pääsemiseksi Pohjoismaiden ministerit päättivät perustaa yhteistyöryhmän, jonka tehtävänä on rakentaa kartta nopeutetuista toimenpiteistä aloilla, joilla Pohjoismaat voivat tehdä yhteistyötä saadakseen talouden uudelleen käyntiin mahdollisimman nopeasti. Mukana työssä on myös Pohjoismaiden ministerineuvosto.

Lisätietoja:

elinkeinoministerin virkamiesavustaja (EU- ja kv-asiat) Nina Alatalo, TEM, puh. 029 504 7171
erityisasiantuntija Venja Henningsen, TEM, puh. 029 504 7195

 
Back to top