Digi- ja väestötietoviraston Kuopion palvelupaikka muuttaa
Digi- ja väestötietoviraston Kuopion toimipaikka muuttaa elokuussa 2024. Jatkossa toimipaikan palvelut tavoittaa 23.8. alkaen osoitteesta Kallanranta 11.
Poikkeuksia aukioloaikoihin
Viimeinen palvelupäivä Kuopion nykyisessä toimipaikassa Puistokadulla on perjantaina 16.8. Toimipaikka on suljettuna muuton vuoksi 19.8.–22.8. Uuden toimitilan ulko-oven oikealle puolelle tullaan sijoittamaan 19.8 alkaen ulkopostilaatikko, johon asiakas voi jättää asiakirjoja asiointia varten.
Suurin osa asioista ei kuitenkaan edellytä käyntiä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa, vaan asian voi hoitaa sähköisissä asiointikanavissa tai puhelinpalvelussa. Nämä kanavat palvelevat normaalisti eikä asiakaspalvelutilojen uudistuksella ole vaikutuksia niiden palveluaikoihin. Käyntiä vaativissa asioissa suosittelemme tekemään ajanvarauksen, jolloin vältyt jonottamiselta.
Käyntiasiointia kootaan valtion yhteisiin palvelupaikkoihin
Muuton jälkeen Kallanrannan yhteisessä asiakaspalvelupisteessä palvelevat DVV:n lisäksi Metsähallitus, Puolustuskiinteistöt, Senaatti-kiinteistöt sekä Taiteen edistämiskeskus (Taike). Viiden valtiotoimijan yhteiset toimistotilat sijoittuvat 2. kerrokseen ja yhteiset asiakaspalvelutilat katutason pääsisäänkäynnin yhteyteen.