EU:n neuvoston asialistalla Eurooppa-neuvoston valmistelut ja Pakistanin tilanne

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.12.2008 10.24 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 3.03
Tyyppi:Tiedote 386/2008

EU:n yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto kokoontuu maanantaina 8. joulukuuta Brysselissä. Neuvoston pääaiheena on joulukuun Eurooppa-neuvoston valmistelu. Suomesta kokoukseen osallistuvat ulkoministeri Alexander Stubb ja eurooppaministeri Astrid Thors.

Ministerit keskustelevat 11. ja 12. joulukuuta Brysselissä järjestettävästä Eurooppa-neuvostosta. Puheenjohtaja esittelee Eurooppa-neuvoston päätelmäluonnoksen. Joulukuun Eurooppa-neuvoston pääaihe on ilmasto- ja energiapaketti, josta pyritään saavuttamaan yhteisymmärrys tämän vuoden loppuun mennessä. Keskusteluja Lissabonin sopimuksen etenemistavoista jatketaan, samoin on tarkoitus antaa hyväksyntä Euroopan komission marraskuussa antamalle niin sanotulle elvytyspaketille. Eurooppa-neuvosto antanee myös julistuksen Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Lisäksi keskustellaan lyhyesti yhteisestä maatalouspolitiikasta.

EU:n laajentumisen osalta ministereiden on tarkoitus hyväksyä päätelmät. Komissio julkisti marraskuun alussa vuosittaisen laajentumispakettinsa, joka sisältää laajentumisstrategian sekä edistymisraportit hakijamaista ja potentiaalisista hakijamaista. Strategian mukaan EU on edennyt laajentumisprosessin laadun parantamisessa. Suomi korostaa, että vuonna 2006 sovituista laajentumissitoumuksista tulee pitää johdonmukaisesti kiinni.

Ulkoministerien on määrä hyväksyä laajentumispäätelmät myös Länsi-Balkanin osalta. Suomi tukee EU:n ja Serbian välisen väliaikaisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen toimeenpanon aloittamista, koska Serbia on edistynyt yhteistyössä kansainvälisen rikostuomioistuimen ICTY:n kanssa. Neuvosto keskustelee myös EULEX Kosovo -operaatiosta, joka aloittaa toimintansa koko Kosovon alueella joulukuun alkupuolella.

Ulkoministerien lounaalla korkea edustaja Javier Solana esittelee raportin EU:n turvallisuusstrategiasta. Suomi tukee strategian päivitystä, johon liittyen neuvoston on tarkoitus hyväksyä julkilausumat EU:n suorituskykyjen kehittämisestä ja kansainvälisen turvallisuuden vahvistamisesta. Esillä on muun muassa joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen ja kansainvälisen terrorismin vastainen taistelu.

Ulkoministerit keskustelevat myös Mumbain terrori-iskujen jälkeisestä tilanteesta ja Pakistanin hallituksen tukemisesta alueellisen vakauden saavuttamiseksi. Suomi kannattaa EU:n ja Pakistanin suhteiden tiivistämistä, kuten ministeritroikan järjestämistä Tšekin puheenjohtajakaudella ja tarvittaessa kertaluonteisen EU-Pakistan-huippukokouksen järjestämistä vuonna 2009.

Muita aiheita ovat Lähi-idän rauhanprosessi ja suhteiden vahvistaminen Välimeren-alueen kumppaneihin juuri päivitetyn EU:n Lähi-idän toimintastrategian pohjalta. Neuvosto pohtii myös keinoja, joilla EU voisi tukea Kongon demokraattisen tasavallan itäosan entisestään heikentynyttä tilannetta. Suomi kannattaa lisätoimia naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan estämiseksi. Neuvoston on määrä hyväksyä päätelmät, joissa vahvistetaan uusia pakotteita Zimbabwelle.

Esillä on lisäksi Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa käytävän kauppaneuvottelukierroksen tilanne. Suomi toivoo, että teollisuustuotteiden markkinoillepääsyyn ja maatalouteen liittyvissä neuvotteluissa saavutetaan läpimurto vielä tämän vuoden puolella. Tämä tarkoittaisi WTO:n ministeritapaamisen koollekutsumista joulukuun aikana.

Lisätietoja: EU-asiantuntija Sanna Ek, p. (09) 1602 2150 ja EU-erityisasiantuntija Jonna Laurmaa, p. (09) 1602 2191, valtioneuvoston EU-sihteeristö sekä lähetystöneuvos Markku Lampinen, ulkoasiainministeriö, p. (09) 1605 5530 tai 040 726 6124

Alexander Stubb Astrid Thors