Skip to content

Puolustusministeriön Afganistan-selvitys on julkaistu

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 22.8.2022 10.11 | Julkaistu suomeksi 22.8.2022 klo 10.20
Tiedote
Puolustusministeriön selvitys Suomen osallistumisesta Afganistanin kriisinhallintaoperaatioihin vuosina 2002-2021 on valmistunut. Selvityksessä käydään läpi Suomen Afganistanin kriisinhallintaosallistumisen vaiheet ja arvioidaan osallistumisen vaikutuksia toimialakohtaisesti, myös Suomen puolustuspolitiikan ja kansallisen puolustuksen näkökulmasta. Selvitykseen sisältyy myös erillinen osuus loppukesän 2021 evakuointioperaatiosta.
- Kaksi vuosikymmentä operaatiossa on pitkä aika suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Halusin teettää virkamiestyönä puolustushallinnon sisäisen selvityksen operaation vaiheista, käytetyistä resursseista, tappioista ja saaduista hyödyistä. Tämän tehdyn selvityksen perusteella voin todeta puolustushallinnon tehneen kaikkensa operaatioiden eteen niillä resursseilla, jotka käyttöön annettiin, toteaa puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Puolustusministeriön selvitys on osa valtionhallinnon arviotyötä Afganistanin osallistumisen vaikutuksista. Ulkoministeriön koordinoima valtioneuvoston Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota koskeva kokonaisarvio laaditaan eduskunnalle vuoden 2022 aikana.

Puolustusministeriön Afganistan-selvitys

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa vanhempi osastoesiupseeri Tatu Mikkola, puh. +358 295 140 006.