Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Kestävän kehityksen rahoituslinjaus tukee YK-tavoitteiden saavuttamista

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2022 13.25
Uutinen

Uusi linjaus koskee ulkoasiainhallinnon tukea kestävän kehityksen rahoitukselle kauppapolitiikan, kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön keinoin.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteista ja niiden rahoittamisesta sovittiin maailmanlaajuisesti vuonna 2015. Addis Abeban toimintaohjelmassa valtiot sitoutuivat toimiin rahoituksen kasvattamiseksi kansallisten, kansainvälisten, yksityisten ja julkisten kanavien kautta.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD arvioi ennen koronapandemiaa, että tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä tarvitaan yksityistä ja julkista rahoitusta yhteensä 2,5 biljoonaa dollaria vuodessa. Pandemian seurauksena arvioitu vaje on kuitenkin kasvanut 4,2 biljoonaan dollariin.

Suomi on osaltaan asettanut kuluvalle hallituskaudelle kahdeksan tavoitetta, joilla se haluaa turvata globaalin kestävän kehityksen rahoitusta. Ne sisältävät vaikuttamistyötä kansainvälisissä järjestöissä ja muilla yhteistyöfoorumeilla sekä suomalaisen rahoituksen kohdentamista ja kehitysyhteistyöohjelmiin liittyviä toimia.

Keinoja ovat esimerkiksi vaikuttaminen OECD:n tuloksellisuustyöhön, WTO:n investointeja koskevaan sopimukseen sekä EU:n rahoitusinstrumenttien kehittämiseen. Suomi pyrkii ohjaamaan kehitysyhteistyön finanssisijoituksia tavoitteiden mukaisesti ja edistämään julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuuksia. Linjauksessa nostetaan esiin myös sukupuolten tasa-arvoa ja verokysymyksiä koskevat toimet.

Kaiken rahoituksen tulee olla taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää.

 
Back to top