Pääministeri Paavo Lipponen Suomen Atlantti-seuran kokouksessa 12.12.2000
Nizzan sopimus ja Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen
Nizzassa syntynyt sopimus Euroopan unionin toimielinten ja päätöksenteon uudistamisesta valmistaa unionin laajentumiseen. Kun Nizzan sopimus on jäsenmaiden parlamenteissa ratifioitu, on unioni vuoden 2002 lopusta lähtien valmis ottamaan vastaan uusia jäseniä. Nizzassa useat jäsenmaat toivoivat, että liittymiseen valmiit maat voivat osallistua seuraaviin Euroopan parlamentin vaaleihin, vuonna 2004.
Neuvottelut Nizzan sopimuksesta olivat vaikeat, ja niiden tuloksena syntynyttä sopimusta voi pitää tyydyttävänä. Suomi olisi halunnut ulottaa määräenemmistöllä tehtävän päätöksenteon paljon useampaan sopimusartiklaan kuin mihin lopulta oli poliittista tahtoa. Tärkeimmistä asioista, joissa saavutettiin edistystä, on erityisesti syytä mainita kauppapolitiikka. Suomen aloitteen pohjalta yhteisen kauppapolitiikan alaa laajennettiin koskemaan palvelukauppaa sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia.
Nizzan sopimuksella sovittiin myös siitä, että komissiossa on kansalainen jokaisesta jäsenvaltiosta ja suuret jäsenmaat luopuvat laajentumisen ensi vaiheessa, vuonna 2005 toisesta komission jäsenestä. Kun unionissa on 27 jäsenvaltiota, pienennetään komissiota yksimielisellä päätöksellä kokoon, joka on pienempi kuin 27 jäsentä. Tällöin siirrytään rotaatiojärjestelmään, joka perustuu jäsenmaiden täydelliseen tasa-arvoon.
Jäsenmaiden ääniin neuvostossa tehtiin muutoksia, joilla hyvitettiin toisesta komission jäsenestä luopuvia suuria maita. Pitkien neuvottelujen ja pienten valtioiden aseman kannalta tärkeän keskustelun jälkeen päästiin tästäkin asiasta sopimukseen, jota voi pitää kaikkien kannalta tyydyttävänä.
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että Nizzan sopimuksen hyväksymisen jälkeen unioni on valmis laajentumaan, mutta sen päätöksenteon tehokkuus ei nyt sovituilla ratkaisuilla parantunut. Erityisesti määräenemmistöpäätöksenteon lisäämiseen on välttämätöntä panostaa unionin jäsenvaltioiden määrän kasvaessa. Myös neuvoston äänijärjestelmä joudutaan ennemmin tai myöhemmin uudistamaan.
Etukäteen yhdeksi hallitustenvälisen konferenssin vaikeimmista aiheista arveltu vahvistettu yhteistyö eli joustavuus eteni Nizzassa. Vahvistettua yhteistyötä voidaan nyt harjoittaa myös yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Unionin politiikka ja yhteiset strategiat ovat jatkossakin koko unionin yhteistä politiikkaa, mutta niiden toimeenpanossa voidaan tarvittaessa sallia pienemmän jäsenvaltioryhmän - johon tulee kuulua vähintään kahdeksan jäsenmaata - eteneminen. Sen sijaan vahvistetusta yhteistyöstä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ei Nizzassa tehty päätöstä.
Pidän erittäin tärkeänä sitä, että Nizzassa voitiin sopia unionin tulevaisuustyön käynnistämisestä. Laajapohjaisen valmistelutyön perusteella jäsenvaltiot pyrkivät myöhemmin sovittavalla tavalla ja aikataululla sopimaan perussopimusten yksinkertaistamisesta, perusoikeuksien asemasta ja toimivallan jakaantumisen selkeyttämisestä.
Nizzassa tehtiin merkittäviä päätöksiä myös Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisestä. Vuosi Helsingin huippukokouksen historiallisen linjapäätöksen jälkeen Euroopan unioni on luonut perustan omalle sotilaalliselle kriisinhallintakyvylleen.
Euroopan unioni on näin ottanut tärkeän askeleen alalla, jolla Euroopan uskottavuus on ollut pahiten koetteella kuluneen vuosikymmenen aikana. Samalla unioni on kehittänyt yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa ja täydentänyt ainutlaatuisia vahvuuksiaan kokonaisvaltaisena toimijana vakauspolitiikassa, konfliktien estämisessä ja kriisinhallinnassa.
Unionin kriisinhallintauudistus perustuu YK:n peruskirjan periaatteisiin ja YK:n turvallisuusneuvoston ensisijaiseen vastuuseen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Unionin rooli kriisinhallinnassa on itsenäinen, mutta suurten operaatioiden toteuttamisessa tarvitaan yhteistyötä NATOn kanssa. Unionin kriisinhallintatoiminta on avointa muille valtioille, jotka haluavat ja pystyvät siihen panostamaan.
Nizzassa sovittiin unionin pysyvien kriisinhallintaelinten - poliittisen ja turvallisuuskomitean, sotilaskomitean ja sotilasesikunnan - rakenteesta ja tehtävistä. Väliaikaiselta pohjalta viime maaliskuusta lukien toimineet elimet voivat aloittaa työnsä vakinaisina ensi vuoden aikana. Nizzan päätösten mukaisesti tavoitteena on tehdä unionista nopeasti toimintakykyinen kriisinhallinnassa. Unioni tekee tätä koskevan päätöksen mahdollisimman pian vuoden 2001 aikana ja viimeistään Laekenin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa. Ruotsi antaa selvityksen näistä aiheista Göteborgin Eurooppa-neuvostolle kesäkuussa 2001.
Unionin perussopimusta muutettiin Nizzassa vastaamaan paremmin kriisinhallintakoneiston nykytilannetta. Nizzan sopimuksessa todetaan, että neuvosto voi antaa poliittiselle ja turvallisuuskomitealle kriisinhallintaoperaation toteuttamiseksi ja sen aikana valtuudet tehdä operaation poliittista valvontaa ja strategista ohjausta koskevia päätöksiä. Tällä valtuutuksella selkeytetään operaation johtamiseen liittyvää päätöksentekoa. Nizzan päätösten mukaisesti unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja voi toimia poliittisen ja turvallisuuskomitean puheenjohtajana kriisitilanteessa. Lisäksi Nizzassa poistettiin vanhentuneina viittaukset Länsi-Euroopan Unioniin eli WEU:hun.
Unionissa on sovittu myös siitä, minkä tyyppistä apua se mahdollisesti tarvitsee NATOlta, ja millä tavoin se toivoo voivansa pitää yhteyttä liittokuntaan. Tästä kokonaisuudesta unioni neuvottelee vielä NATOn ja sen EUn ulkopuolella olevien jäsenten kanssa.
Edelleen on sovittu siitä, millä tavoin unioniin kuulumattomat maat voivat olla mukana EU:n kriisinhallintatoiminnassa. Tämä on tärkeä näkökohta, sillä esimerkiksi NATO-johtoisessa KFORissa Kosovossa on mukana yli 30 maata. Erityisen tiiviistä yhteydenpidosta sovitaan NATOon kuuluvien eurooppalaisten EU:n ulkopuolella olevien maiden samoin kuin NATOn ulkopuolella olevien EU:n jäsenkandidaattien kanssa. Unioni on valmis yhteistyöhön myös muiden kolmansien maiden kuten esim. Kanadan, Ukrainan ja Venäjän kanssa.
Lukuisat EU:hun kuulumattomat kumppanit ovat jo tarjonneet joukkoja unionin joukkoluettelon täydennykseksi. Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan velvoitteet tuovat EU:n ehdokasmaille uuden haasteen niiden oman puolustuspolitiikan kehittämisessä ja uudistamisessa.
EU:n kriisinhallintauudistus on otettu mukaan unionin ja Venäjän yhteistyön asialistalle. Ensimmäiset kosketukset ovat olleet rakentavia ja heijastavat Venäjän jatkuvasti kasvavaa kiinnostusta unionia ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittista roolia kohtaan. Tulevaisuudessa EU:n ja Venäjän yhteistyön merkitys Euroopan vakaudelle ja turvallisuudelle kasvaa entisestään.
Unionimaiden tekemistä tarjouksista on nyt koottu 100 000 sotilaan, 400 lentokoneen ja 100 aluksen joukkoluettelo, jonka pohjalta on tarkoitus luoda valmius lähettää kriisialueelle Helsingin Eurooppa-neuvoston päätöksen mukaisesti enintään 50-60 000 sotilaan vahvuinen kriisinhallintajoukko, jota tukevat tarvittavat ilma- ja merivoimien yksiköt.
Määrällisesti Helsingissä asetettu joukkotavoite on varsin hyvin saavutettu. Puutteita on sen sijaa laadullisella puolella, ja niitä pyritään mahdollisuuksien korjaamaan vuoteen 2003 mennessä ja työ jatkuu myös sen jälkeen.
Nizzassa sovittiin alustavasti myös mekanismista, jonka avulla EU:n voimavaratavoitteen toteutumista tarkastellaan yhteistyössä vastaavan NATOn mekanismin kanssa. Suomen osalta kysymykseen tulee NATOn kumppanimaille tarkoitettu ns. PARP-mekanismi, jonka puitteissa Suomi on viime vuosina kehittänyt omia valmiuksiaan.
Suomi on vahvistanut oman, noin 1500 sotilaan vahvuisen tarjouksensa unionin käyttöön. Suomen ja Ruotsin tarjoukset ovat myös osa pohjoismaista NORDCAPS-joukkopoolia. Suomen ja Ruotsin sekä myös Norjan tekemät tarjoukset täydentävät toisiaan siten, että niistä voidaan muodostaa pohjoismaisia joukkokokoonpanoja prikaatitasolle saakka. Suomen tarjous perustuu resursseihin, joita luomme ja ylläpidämme joka tapauksessa kriisinhallintatarkoituksiin, ja joita lähetämme tarvittaessa myös YK:n tai Naton rauhanturvatehtäviin.
Siviilikriisinhallinta tulee olemaan jatkossa vahvasti mukana unionin uudistustyössä. Siinä on ilmennyt vakavia puutteita. Maailmanlaajuisesta rekrytoinnista huolimatta YK ei ole saanut liikkeelle riittävää määrää poliiseja esimerkiksi Kosovoon. Sen vuoksi unioni päätti Feirassa viime kesäkuussa luoda 5000 poliisin valmiuden niin, että poliiseja voitaisiin lähettää joko unionin omiin poliisihankkeisiin, tai osaksi kansainvälisten järjestöjen toimeenpanemia laajempia hankkeita.
On tärkeää kehittää myös muita siviilisektorin painopistealueita, kuten oikeusvaltion vahvistamiseen tarvittavaa asiantuntemusta. Suomi on ajanut painokkaasti unionin siviilikriisinhallintavalmiuksien kehittämistä ja odottaa paljon Ruotsin puheenjohtajakaudelta. Tuemme Ruotsin pyrkimyksiä unionin siviilikriisinhallintavalmiuksien kehittämiseksi.
Euroopan unioni on jatkossakin ennen muuta taloudellinen ja poliittinen vaikuttaja. Sen ulkoisen toiminnan painopiste on konfliktien ja kriisien ennalta ehkäiseminen. Sotilaallisen kriisinhallintakyvyn luominen täydentää sitä laajaa ja merkittävää keinovalikoimaa, joka unionilla on tähän asti ollut käytössään.
Sotilaallisiin tehtäviin ryhdytään kriisitilanteissakin vasta sitten, kun mikään muu keino ei auta. Unionin uskottavuus kuitenkin edellyttää, että kun se ryhtyy johtamaan kriisinhallintaoperaatiota, sen tulee toimia tehokkaasti, määrätietoisesti ja ammattitaitoisesti. Tähän tarvitaan uutta otetta ja uusia resursseja.
EU-johtoisiin operaatioihin käytetään samoja joukkoja, joita jäsenmaat kehittävät NATOn ja rauhankumppanuuden sekä YK:n käyttöön. Nizzan päätöksillä ei luoda euroarmeijaa. Unioniin ei perusteta omaa sotilaallista komentorakennetta vaan tarvittaessa käytetään NATOn osoittamia tai jäsenmaiden kansallisia tai monikansallisia johtojärjestelmiä. Osallistuminen on kunkin jäsenmaan itse päätettävä asia.
Kriisinhallintakyvyn kehittäminen unionissa tapahtuu rinnan NATOn vastaavan toiminnan kanssa. NATOlla, jossa Yhdysvalloilla on johtava asema, on vahva kriisinhallintarooli ja se on hankkinut kokemusta kahdessa merkittävässä operaatiossa, sekä Bosniassa että Kosovossa.
Balkanin tapahtumat ovat osoittaneet Euroopan ja Yhdysvaltain välisen yhteyden merkityksen kansainvälisissä rauhanpyrkimyksissä. Samalla kaikille on käynyt selväksi, että transatlanttista suhdetta tulee kehittää ja tasapainottaa myös sotilaallisen kriisinhallinnan alalla. Vaikka Yhdysvallat on ollut mukana 90-luvun vaikeimpien eurooppalaisten kriisien selvittämisessä, eurooppalaisten maiden on jatkossa tehtävä oma osuutensa tehokkaammin.
Kansainvälisen tilanteen muuttuessa on otettava huomioon se, että Yhdysvallat ja NATO eivät ole ilman muuta käytettävissä jokaisen selkkauksen selvittämiseen maanosassamme.
Ei ole mitään merkkiä siitä, että Yhdysvallat olisi vetäytymässä turvallisuusvastuusta ja sotilaallisesta läsnäolosta Euroopassa, mutta se joutuu asettamaan tärkeysjärjestykseen alati kasvavan määrän turvallisuushuolia Euroopan ulkopuolella. Yhdysvallat odottaa EU:lta aiempaa suurempaa panosta kansainvälisen turvallisuuden haasteisiin paitsi Euroopassa myös sen ulkopuolella.
Unionin kriisinhallintakyvyn luomisessa on lähdetty siitä, että unioni voi toteuttaa pienemmän mittakaavan tehtäviä itsenäisesti myös ilman NATOn tukea, nojautuen jäsenmaiden kansallisiin tai monikansallisiin voimavaroihin. Mikäli unioni ottaisi vastuulleen laajemman operaation toteuttamisen, on lähdetty siitä, että se voisi tällöin nojautua NATOn resursseihin. Nizzassa sovittiin lähestymistavasta, jota unioni nyt ehdottaa NATOn kanssa tehtävän sopimuksen pohjaksi.
NATOn resurssien - kuten suunnitteluresurssien ja komentojärjestelmän sekä muiden sotilaallisten resurssien, esim. ilmakuljetuskyvyn - lainaamiseen on monta hyvää syytä. Unionin kriisinhallinta vahvistuu tätä kautta. Samalla hyödynnetään olemassa olevia mekanismeja ja vältetään päällekkäisten, kalliiden sotilaallisten rakenteiden luomista Euroopassa. Emme tarvitse kahta NATOa, eikä sellaiseen olisi varaakaan.
Suomen kannalta EU:n ja NATOn välisen yhteistyösuhteen kehittäminen on tarpeellista, ja suhtautumisemme siihen on käytännönläheinen. Olemme harjoittaneet NATOn kanssa yhteistyötä kriisinhallinnan alalla jo pitkään: osallistumme kahteen sen johtamaan suureen rauhanturvaoperaatioon Balkanilla, ja kehitämme omia kriisinhallintavalmiuksiamme NATOn rauhankumppanuusohjelman puitteissa. Suomi tuntee NATOn ja sen harjoittaman kriisinhallintatyön hyvin, onhan se itsekin siinä mukana
EU:n ja NATOn yhteistoiminta ei sido Suomea mihinkään turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Suomi päättää jatkossakin omasta turvallisuuspoliittisesta asemastaan itse. EU:ssa Suomi, kuten kaikki muutkin unionin jäsenet, päättää myös itsenäisesti siitä, lähettääkö se rauhanturvaajia mahdolliseen EU-johtoiseen operaatioon vaiko ei. Tässä suhteessa valmisteilla oleva toiminta ei poikkea YK:n tai NATOn johtamasta sotilaallisesta kriisinhallinnasta.
Suomen kannalta on tärkeää varmistaa, että Suomi voi liittoutumattomana EU:n jäsenenä olla hyvin perillä ja mukana siinä työssä, jota NATO tulisi EU:n pyynnöstä tekemään suunnittelun ja johtojärjestelmien alalla valmisteltaessa EU-johtoisia operaatioita.
Suomessa on viime vuosina uudistettu puolustusvoimiamme ja valmiuksiamme osallistua kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön. Valtioneuvosto antoi vuonna 1997 eduskunnalle ensimmäisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selontekonsa. Siinä käsiteltiin laajasti Suomen muuttunutta turvallisuuspoliittista asemaa. Selonteossa vahvistettiin Suomen turvallisuuspolitiikan linja ja sen kehittämisen suunta. Hallitus totesi Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuneen ja asevoimien yleisen kehityksen luoneen mahdollisuuden ja tarpeen uudistaa merkittävällä tavalla puolustusvoimiamme.
Puolustusuudistus pantiin toimeen ripeästi eduskuntakäsittelyn jälkeen. Uudistetun koulutuksen ja puolustusmateriaalihankintojen tavoitteena on aiempaa pienemmät ja tehokkaammat puolustusvoimat. Puolustusvoimien sisäisen uudistuksen lisäksi puolustuspolitiikkamme kehityksessä on mukana kansainvälinen yhteistyö. Puolustuspolitiikalla on nykyisin kansallinen ja kansainvälinen ulottuvuus. Molempien päämääränä on Suomen turvallisuuden vahvistaminen.
Selonteon tarkistustyö on paraikaa käynnissä. Hallitus haluaa selontekomenettelyn avulla lujittaa parlamentarismia puolustuspolitiikkaa ja puolustusvoimien kehittämistä koskevassa poliittisessa päätöksenteossa. Tarkistustyössä käsitellään puolustuksen rakennemuutoksen toteutumista ja voimavarojen riittävyyttä.
Suomen kansallisen puolustuksen lähtökohdat ovat säilyneet ennallaan, vaikka kansainvälisen toiminnan merkitys on kasvanut. Puolustuksen perusta on edelleenkin sotilaallinen liittoutumattomuus, uskottava puolustuskyky, koko valtakunnan kattava puolustus sekä yleinen asevelvollisuus. Hallituksen tarkoituksena on antaa turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko eduskunnalle ensi vuoden keväällä.
Myös eurooppalainen puolustusmateriaaliyhteistyö on muutostilassa. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka luo uuden mahdollisuuden jäsenmaiden puolustusmateriaalialan yhteistyölle. Alkuaan eurooppalaisten NATO-maiden muodostamalla Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmällä WEAG:lla on runsaasti asiantuntemusta yhteisistä tutkimus- ja kehittämistoiminnoista. Suomen jäsenyys WEAG:issa edistää puolustusmateriaaliyhteistyötä sekä kotimaisen puolustusteollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä. WEAG-jäsenyys tarjoaa mahdollisuuden osallistua täysivaltaisesti eurooppalaisiin monenkansallisiin materiaali- ja teknologiahankkeisiin.
Suomen omissa puolustusmateriaalihankinnoissa pyritään ottamaan huomioon eurooppalainen yhteistyö. Alan yhteistyössä on syytä suosia sellaisia maita, joiden kanssa hankintojen, työnjaon tai sopimusjärjestelyjen pohjalta on mahdollisuus tehdä huoltovarmuutta koskevia sopimuksia. Teollista yhteistyötä hankinnoissa ja huoltovarmuuden rakentamisessa on harjoitettava ensisijaisesti unionin jäsenmaiden ja pohjoismaiden kesken. Olemme kehittäneet kotimaista puolustusteollisuutta korkealle kansainväliselle tasolle ja tavoitteenamme on päästä entistä paremmin mukaan eurooppalaisiin puolustusteollisiin hankkeisiin.
Suomen puolustusvoimien kehittämisen kannalta sitoutuminen EU:n kriisinhallintaan täydentää sitä työtä, jossa Suomi on jo kauan ollut mukana sekä YK:n että NATOn piirissä. Samalla kun toiminta näissä järjestöissä jatkuu, voimme omalla panoksellamme vahvistaa unionin mahdollisuuksia reagoida kriiseihin, ja vahvistaa unionia kansainvälisenä toimijana.
Kriisinhallintayhteistyö on uusi osoitus siitä, että unioni tekee konkreettista työtä kansainvälisen turvallisuuden ja vakauden parantamiseksi. Suomi on osallistunut EU:n valmiuksien kehittämiseen aktiivisesti ja niin aiomme toimia myös jatkossa. Toimiva ja uskottava unioni on Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan etujen mukaista. Nizzan päätöksin vahvistetaan unionia siellä, missä sitä on tarpeen vahvistaa. Kriisinhallintavalmiudet tekevät unionista vahvemman, ja se voi palvella jäseniään paremmin maanosan turvallisuusyhteistyössä.