Maatalouslomituksen kehittämistyöryhmä

Goals and results

Työryhmän tavoitteena on arvioida, miten nykyinen lomitusjärjestelmä vastaa muuttuneisiin vaatimuksiin ja miten sitä voitaisiin kehittää erityisesti työssä jaksamisen kannalta, kuten hallituksen hyväksymässä työssä jaksamisen tutkimus- ja toimenpideohjelmassa edellytetään.

Starting points

Maatalouslomitusta on toteutettu lakisääteisenä palveluna vuodesta 1974. Nykyinen maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki (1231/1996) on ollut voimassa vuoden 1997 alusta. Lomitusjärjestelmässä toteutettiin 1990-luvun lopulla useita muutoksia, jotka kohdistuivat sekä palvelujen järjestämiseen että hallintoon ja sen rahoitukseen.

Palvelujen järjestämistä koskevista muutoksista ehkä merkittävimpiä ovat olleet viikkovapaaoikeuden poistaminen ja maatalousyrittäjän itse järjestämän lomituksen mahdollistaminen. Viikkovapaan tilalle säädettiin mahdollisuus tietyin edellytyksin saada maksullista lomittaja-apua. Itse järjestetty lomitus merkitsee, että maatalousyrittäjällä on oikeus valita, käyttääkö hän kunnan järjestämiä lomituspalveluja vai järjestääkö hän lomituksensa itse, jolloin kunta korvaa hänelle siitä aiheutuneita kustannuksia.

Lomituksen hallinnon uudistuksen myötä keskushallintotehtävät siirtyivät vuoden 1996 alusta Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle (Mela). Paikallishallinto uudistettiin vuoden 2000 alusta siten, että kunnat eivät enää hoida lomituspalveluja lakisääteisenä tehtävänään vaan Melan kanssa tekemiensä toimeksiantosopimusten pohjalta. Kuntien toimintoja on yhdistetty niin, että monin paikoin yksi kunta toimii paikallisyksikkönä ja huolehtii lomitusten toteuttamisesta myös naapurikuntien alueella. Valtion korvaus paikallishallinnon rahoitukseen säädettiin määräytyväksi paikallisyksikön alueella toteutettujen lomituspäivien määrän mukaan.


Maatalouden rakennemuutos on jatkunut voimakkaana. Osa viljelijöistä on lopettanut karjatalouden harjoittamisen kokonaan, kun taas tuotantoa jatkavilla tiloilla karjan määrä ja samalla työn määrä on kasvanut. Lisäksi tuotantomenetelmät kehittyvät nopeasti, mikä edellyttää sekä maatalousyrittäjien että lomittajien ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä. Muutokset ovat lisänneet niin maatalousyrittäjien kuin myös lomittajien työn henkistä ja fyysistä kuormittavuutta. Lomitustarpeet ovat lisääntyneet ja monipuolistuneet, mutta lakisääteisten palvelujen järjestäminen on paikoin tuottanut vaikeuksia ammattitaitoisten lomittajien puutteen vuoksi. Esimerkiksi maksullista lomittaja-apua ei ole kaikilta osin voitu järjestää toivotulla tavalla. Myöskään lomituspalveluyrittäjyys ei ole käynnistynyt siinä laajuudessa, että useammalla lomituspalvelujen käyttäjänä olisi ollut mahdollisuus siirtyä itse järjestetyn lomituksen piiriin.