Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Ministeri Tytti Tuppurainen: ”Kriisissä tarvitaan aktiivista omistajuutta” – hallitus hyväksyi valtion omistajapolitiikan periaatepäätöksen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.4.2020 13.34
Tiedote 229/2020
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen

Valtioneuvosto on antanut keskiviikkona 8.4.2020 uuden omistajapoliittisen periaatepäätöksen.

”Uusi periaatepäätös ohjaa yhtiöitä koko hallituskauden ajan, eli aina kevääseen 2023 asti. Vastuulliseen omistajuuteen kuuluu se, että teemme sellaisen periaatepäätöksen, joka kantaa myös nykyisenlaisessa kriisitilanteessa. Tämä on ollut hallituksen tahtotila myös tätä periaatepäätöstä valmistellessa. Omistajapoliittiset periaatteemme ovat sellaiset, että niitä pystytään noudattamaan valtionyhtiöissä niin haasteellisessa kuin myös normaalissa liiketoimintatilanteessa”, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen.

Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti omistajapoliittinen periaatepäätös jatkaa ennustettavaa, eteenpäin katsovaa ja valtion strategiset intressit turvaavaa omistajapolitiikkaa. Valtion omistusta arvioidaan kansantalouden kokonaisedun, yhtiöiden toiminnan ja arvon kehittämisen sekä resurssien tehokkaan jakamisen näkökulmasta.

”Valtion yhtiövarallisuus on merkittävä osa yhteistä kansallisvarallisuuttamme, minkä vuoksi valtio tukee omistamiensa yhtiöiden kasvua ja kehitystä vastuullisen omistajan keinoin. Haluan painottaa, että yhtiöiden tulee huomioida päätöksenteossaan taloudellisten tekijöiden lisäksi toiminnan sosiaaliset, alueelliset ja ympäristölliset vaikutukset.”

Uusina painopisteinä ilmasto- digitalisaatio- ja vastuullisuusasiat

Uusi omistajapoliittinen periaatepäätös painottaa vahvasti ilmastonmuutoksen torjuntaa, digitalisaation hyödyntämistä sekä yritysvastuuasioita. Jatkossa valtio-omistaja esimerkiksi edellyttää, että yhtiöt selvittävät ilmastonmuutoksen vaikutukset liiketoimintaansa ja huomioivat nämä strategiatyössään. Valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavan huomioon tavoitteen hiilineutraalista Suomesta 2035 sekä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet. Tavoitteet tulee saavuttaa kestävää kilpailukykyä vahvistaen ja sosiaalisesti vastuullisesti.

”Valtio odottaa yhtiöidensä tavoittelevan omista lähtökohdistaan edelläkävijyyttä digitalisaation hyödyntämisessä ja siirtymisessä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Yhtiöiden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa tarkastellaan aiempaa syvällisemmin ja strategisemmin. Uudenlaisen potentiaalin tunnistaminen ja hyödyntäminen yrityksissä on tässä ajassa kriittisen tärkeää”, kertoo ministeri Tuppurainen.

Yhtiöiltä edellytetään sosiaalista vastuuta ja siten aloitteellista ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Osana vastuullista liiketoimintaa yhtiöiden on tunnistettava liiketoimintansa vastuullisuusriskit sekä omassa toiminnassaan että arvoketjussaan ja liitettävä yritysvastuuriskit osaksi riskienhallintajärjestelmää. Osana yritysvastuuraportointia valtio-omistaja edellyttää, että yhtiöt raportoivat verojalanjäljestään maakohtaisesti siten, että niiden toiminnan verovastuullisuutta voidaan arvioida. Periaate on, että verot maksetaan siihen valtioon, jonne ne liiketoiminnan perusteella kuuluu maksaa.

Palkitsemisen tulee olla kohtuullista

Valtion omistajapoliittinen periaatepäätös sisältää valtion palkitsemiskannanoton, jossa linjataan valtio-omisteisten yhtiöiden hallitusten, toimitusjohtajien ja johtoryhmien sekä soveltuvilta osin henkilöstön palkitsemisesta.

Valtion omistusosuudella yhtiössä on merkitystä sille, miten tiukasti linjauksia odotetaan toteutettavan. Valtion kokonaan omistamissa yhtiöissä kannanotto on sitova. Käytännössä periaatepäätöksen palkitsemiskannanotto luo yleiset puitteet valtionyhtiöille, ja yhtiökohtaiset linjaukset ja soveltaminen tapahtuvat kussakin yhtiössä erikseen. Palkitseminen on yhtiön hallituksen työkalu, jolla edistetään tavoitteiden saavuttamista ja yhtiön arvonnousua.

”Yhtiöiden johdon palkitsemisen tason on oltava suhteessa yhtiön kokoon, sen tehtäviin, asemaan markkinoilla sekä yleiseen johdon palkkatasoon. Valtio ei kuitenkaan ole, eikä sen pidä olla palkkajohtaja. Selvää on, että myös valtio-omisteisten yhtiöiden on kyettävä palkkaamaan johtoa ja henkilöstöä kilpailukykyisin ehdoin. Myös henkilöstön kohdalla tulee soveltuvin osin käyttää kannustavia palkkarakenteita, joissa hyvästä tuloksesta tai työsuorituksesta palkitaan”, ministeri Tuppurainen kommentoi.

Periaatepäätöksessä ei esitetä muuttuvan palkitsemisen prosenttien korotuksia. Uusissa sopimuksissa erityisesti kiinteän palkitsemisen tasoa harkitaan tarkkaan yhtiökohtaisesti, tarvittaessa alaspäin.

”Jatkossa valtio-omistaja edellyttää, että vastuullisuus huomioidaan osana johdon palkitsemiskriteerejä”, omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen painottaa.

Yhtiöihin lähetetty viesti koronakriisiajan linjauksista

Koronaviruksen aiheuttama pandemia on johtanut taloudellisen ympäristön suureen mullistukseen hyvin lyhyessä ajassa. Kielteiset vaikutukset liiketoimintaan ovat poikkeuksellisen suuret. Valtio omistajana tiedostaa, että muuttunut ympäristö vaikuttaa yhtiöiden tuloskuntoon ja kykyyn maksaa osinkoja. Valtio-omistaja on valmis muuttuneessa tilanteessa mukauttamaan osinko-odotuksiaan yhtiöiden muuttuneen tilanteen mukaan.

”Muuttuneessa tilanteessa valtio-omisteisten yhtiöiden tilannetta seurataan normaalia tiiviimmin ja yleiset koronalinjaukset on saatettu jokaisen tietoon. Valtio on vakaa omistaja, joka aikoo olla yhtiöidensä tukena niiden strategian toteuttamisessa kriisin yli”, sanoo Tuppurainen.

Omistajaohjausministeri on lähettänyt valtio-omisteisiin yhtiöihin viestin koronaepidemian aikaisista linjauksista. Viestissä vedotaan yhtiöihin kolmessa asiassa, tarkentaen kuitenkin, että operatiivinen vastuu on jokaisella yhtiöllä ja sen hallituksella:

”Ensinnäkin kehotan yhtiöitä tässä tilanteessa korostettuun malttiin ja vastuullisuuteen. Tämän hetkisessä poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa yhtiöt joutuvat kriisistä johtuen turvautumaan odottamattomiin tehostamistoimiin, on syytä suosia ensisijaisesti lomautuksia. Irtisanomisten tulee olla se vihoviimeinen keino ja niitä tulisi pyrkiä välttämään niin pitkään kuin se vain on mahdollista ja järkevää”, ministeri Tuppurainen sanoo.

”Toisena asiana on johdon osallistuminen taakan jakoon, kun yhtiöissä tehdään sopeutustoimia. Kehotan painottamaan palkitsemisessa nyt pidättyvyyttä ja kriisitietoisuutta. Kolmanneksi haluan viestittää yhtiöille, että terveysviranomaisten linjauksia tulee noudattaa tarkasti. Huolenpitoa kanssaihmisistä ja työtovereista on näinä aikoina syytä korostaa vastuullisen yrityskulttuurin osana”, linjaa Tuppurainen.

Omistajaohjauksella koronan jälkeiseen uuteen kasvuun

Valtio-omisteisten yhtiöiden johdossa ja hallituksissa on paljon elinkeinoelämän ja talouden osaamista, jota kannattaa hyödyntää kriisin jälkihoidossa.

”Akuutin kriisinhoidon rinnalla omistajaohjauksessa valmistaudutaan myös Suomen talouden jälleenrakennukseen. Olemme valmiita osallistumaan valtioneuvoston yhteiseen jälleenrakennusryhmään ja tekemään omistaja-arvoa ja Suomen elpymistä vahvistavia esityksiä”, sanoo Tuppurainen.

Seuraavat askeleet – periaatepäätöksen jalkauttaminen yhtiötasolle ja omistajaohjauksen neuvottelukunnan perustaminen

Uusi omistajaohjauksen periaatepäätös käydään läpi valtionyhtiöiden kanssa. Omistajapolitiikan uudet linjaukset jalkautetaan ja viedään sovellettavaksi käytäntöön yhtiökohtaisesti. Tavoitteiden toteutumista seurataan ja vuoropuhelua käydään aktiivisesti yhtiökohtaisesti.

”Aion asettaa eduskuntaryhmien edustajista muodostuvan omistajaohjauksen parlamentaarisen neuvottelukunnan, joka kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Toimin sen puheenjohtajana. Tavoitteena on vahvistaa keskusteluyhteyttä yli hallitus- ja oppositiorajojen, ja luoda pitkäjänteisesti yhteistä tilannekuvaa omistaja-asioissa. Tämä tarve korostuu Suomen noustessa kohti koronan jälkeistä arkea”, päättää Tuppurainen.

Valtion päätöksenteko omistajana perustuu lakiin valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta sekä osakeyhtiölakiin. Tämän lisäksi arvopaperimarkkinayhdistyksen hallinnointikoodi ja hyvän hallintotavan -suositukset toimivat päivittäisen omistajaohjauksen perustana.
 

Lisätiedot: erityisavustaja Tino Aalto, [email protected], 050 436 9188, osastopäällikkö Kimmo Viertola, [email protected], 029 516 0026,

Ministerin haastattelupyynnöt: erityisavustaja Emilia Tervonen, [email protected], 050 5520676

 
Back to top