Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Pääministeri Marin tapasi Ruotsin pääministerin Tukholmassa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 13.4.2022 17.12
Tiedote 249/2022
Pääministerit Marin ja Andersson kävelemässä ulkona

Pääministeri Sanna Marin on tavannut Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin Tukholmassa keskiviikkona 13. huhtikuuta. Pääministerit keskustelivat siitä, miten vahvistaa Suomen ja Ruotsin turvallisuutta muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut perusteellisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Keskusteluissa korostui se, että Suomi ja Ruotsi jakavat saman turvallisuusympäristön ja että maiden turvallisuusratkaisut vaikuttavat toisiinsa. Suomessa kuten Ruotsissakin pyritään nyt takaamaan kansalaisten turvallisuus sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. 

Pääministeri Marin kertoi pääministeri Anderssonille selonteosta, jonka Suomen hallitus antoi eduskunnalle vierailupäivänä.  Selontekoon sisältyy arvio siitä, miten Suomi voi vahvistaa kansallista puolustuskykyä sekä kehittää kansainvälistä puolustusyhteistyötä kumppaniensa kanssa, joista kaikkein läheisin on Ruotsi. Selonteko käsittää myös arvion mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.
  
”Eduskunnan on arvioitava, millaista turvaa mahdollinen Nato-jäsenyys tarjoaisi. Meidän on oltava hyvin avoimia kaikista seurauksista ja riskeistä. Riskejä on sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Riskejä on, jos haemme jäsenyyttä tai jos emme hae”, pääministeri Marin sanoi.   

Pääministerit arvioivat tapaamisessaan myös edellytyksiä vaikuttaa Venäjään kansallisin sekä Euroopan Unionin toimin, joista tärkeimpiä ovat EU:n Venäjälle asettamat pakotteet. Suomi ja Ruotsi tukevat Ukrainaa ja ukrainalaisia heidän taistelussaan monin tavoin, myös toimittamalla aseita Ukrainan armeijalle. EU:n antaman avun lisäämistä harkitaan parhaillaan myös aseellisen avun osalta. 
 
Lisätietoja: pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto p. 050 468 5949, erityisavustaja (kansainväliset asiat) Lauri Voionmaa, p. 050 421 0422 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia.
 

 
Back to top