Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Suomi jälleen EU:n digivertailun kärkisijoille

liikenne- ja viestintäministeriötyö- ja elinkeinoministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2021 16.00
Tiedote
EU:n lippu.

Suomi on sijoittunut toiseksi Euroopan unionin digitalisaatiovertailussa. Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) kuvaa kunkin EU-maan digitaalista toimintakykyä ja sen kehitystä. Suomi on ollut jo useita vuosia listan kärkisijoilla ja kahtena edeltävänä vuonna vertailussa ensimmäinen.

DESI-vertailussa maksimipistemäärä on 100. Suomen pistemäärä on tänä vuonna 67,1. Suomen pistemäärä on merkittävästi suurempi kuin EU-maiden keskiarvo, joka on 50,7. Ensimmäiseksi vertailussa sijoittui tänä vuonna Tanska. Suomen jälkeen seuraaville sijoille digivertailussa sijoittuivat Ruotsi, Alankomaat, Irlanti, Malta ja Viro.

Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmä pitää Suomen jatkuvaa menestystä vertailussa merkkinä onnistuneista hallinnonalojen rajat ylittävistä digitalisaatioponnistuksista sekä halusta luoda kestävää ja yhdenvertaista tulevaisuutta teknologian ja tiedon avulla. Työtä on kuitenkin vielä tehtävänä. 

”Tulos osaltaan vahvistaa sitä, että Suomi on Euroopan terävintä kärkeä digitalisaatiossa. Työtä tämän aseman säilyttämiseksi on edelleen syytä tehdä määrätietoisesti, ja erityisen tärkeää on huolehtia, että kehitys hyödyttää suomalaisia laajasti, eikä syrjäytä ketään. Oman ministeriryhmän perustaminen digitalisaatiokysymyksille sekä valtioneuvoston uusi digitoimisto ovat hyviä esimerkkejä tehdyistä toimenpiteistä, joilla vahvistetaan valtionhallinnon kykyä tukea yhteiskunnan eri sektoreiden digitalisaatiokehitystä”, sanoo julkisen hallinnon digitalisaatiosta vastaava kuntaministeri Sirpa Paatero.

”Oli korkea aika tiivistää digitalisaation johtamista ja käynnistää välittömästi Suomen digikompassin laatiminen. Suomen verrokkimaat panostavat datatalouteen aiempaa enemmän. Haluamme olla teknologian, sovelluskehityksen ja digipalveluiden suunnannäyttäjä”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, joka on uuden ministeriryhmän ensimmäinen puheenjohtaja digitalisaatioasioissa.

DESI-indeksi seuraa EU-maiden edistymistä digitalisaation hyödyntämisessä neljällä osa-alueella, jotka ovat siirtoyhteydet, inhimillinen pääoma (mm. digitaidot), digiteknologian käyttö yrityksissä sekä digitaaliset julkiset palvelut. Suomen sijoitus vaihtelee eri osa-alueilla, mutta yhteenlaskettuna Suomi on vertailussa toinen.

Suomi kehittyi kaikilla vertailun osa-alueilla

Maaraportin mukaan Suomi erottuu hyvillä arvioilla erityisesti inhimillisen pääoman, yritysten digiteknologian käytön sekä digitaalisten julkisten palveluiden kategorioissa. Erot vertailun kärkimaiden välillä ovat pieniä. Aiempiin vuosiin nähden Suomi on kehittynyt kaikilla vertailun osa-alueilla. 

Suomen sijoitusta vertailussa laskivat verkkoyhteydet ja erityisesti kiinteiden verkkojen levinneisyys. Vahvuudeksi maaraportissa tunnistettiin mobiiliverkot, mutta erityisesti haasteeksi todettiin haja-asutusalueiden kiinteät verkot. Lisäksi esille nousi muun muassa suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten monia muita maita vähäisempi verkkokaupan hyödyntäminen. 

Tulokset tullaan huolella analysoimaan ja ottamaan huomioon Suomen digitaalisessa kompassissa, josta digitalisaation, datatalouden sekä julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmä päätti ensimmäisessä kokouksessaan. 

Digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmän tehtävänä on ohjata digitalisaation, tieto- ja teknologiapolitiikan sekä datatalouden kehittämistä sekä koordinoida näihin liittyviä toimenpiteitä ja tilannekuvaa.

Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii julkista hallintoa koskevissa asioissa kuntaministeri Sirpa Paatero. Muissa asioissa puheenjohtajana toimii maaliskuun 2022 loppuun saakka liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ja sen jälkeen elinkeinoministeri Mika Lintilä syyskuun 2022 loppuun. Tämän jälkeen ministeri Paatero toimii loppukauden puheenjohtajana kaikissa asioissa.

Lisätietoja:

alivaltiosihteeri Päivi Nerg, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 149
ICT-johtaja Jarkko Levasma, valtiovarainministeriö, p. 0295 530 117
osastopäällikkö Laura Eiro, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0400 969 293
digitaalisten palvelujen johtaja Mika Nordman, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 142

 
Back to top