Skip to content
Media
Valtioneuvosto frontpage

Lintilä mukana EU-valtioiden ministereiden yhteiskirjoituksessa: Eurooppa tarvitsee ydinvoimaa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2021 10.16
Tiedote

Kymmenen EU-maan ministerit kirjoittavat 11.10.2021 useassa eurooppalaisissa sanomalehdessä julkaistussa yhteiskirjoituksessa, että ydinvoima on osa ratkaisua päästöjen vähentämiseksi ja Euroopan energiaomavaraisuuden vahvistamiseksi. Ministereiden mielestä ydinvoima on otettava mukaan EU:n komission valmistelemaan kestävän rahoituksen taksonomiaan.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on yksi yhteiskirjoituksen allekirjoittajista. 

”Teollisuuden ja koko yhteiskunnan sähköistyessä oman energiantuotannon merkitys korostuu. Suomelle ydinvoima on tärkeä osa toimitusvarmaa ja päästötöntä sähköntuotantoa. Siksi teemme vaikuttamistyötä yhdessä muiden maiden kanssa ydinvoiman merkityksen tunnustamiseksi ilmastonmuutoksen hillinnässä”, ministeri Lintilä sanoo. 

Yhteiskirjoitukseen osallistuu Suomen lisäksi ministereitä Ranskasta, Sloveniasta, Tšekistä, Slovakiasta, Kroatiasta, Bulgariasta, Romaniasta, Puolasta ja Unkarista. Ministeri Lintilän mukaan asiasta on käyty aktiivista keskustelua saman mielisten jäsenmaiden kesken ja komission kanssa.

”Nouseva energian hinta Euroopassa korostaa tarvetta päästä eroon fossiilista polttoaineista. Ydinvoimalla on tässä uusiutuvan energian rinnalla tärkeä rooli. Valmisteltavan EU-sääntelyn on edistettävä eikä jarrutettava vähäpäästöistä energiantuotantoa Euroopassa”, Lintilä painottaa.

Ministerit korostavat kirjoituksessa, että Euroopan on vähennettävä riippuvuutta EU:n ulkopuolisista energiatoimituksista. Päästöjen vähentäminen ja esimerkiksi vedyn käytön kehittäminen lisää sähkön tarvetta. Euroopan komission teettämät tieteelliset arviot ydinenergian ympäristövaikutuksista tukevat ydinvoiman sisällyttämistä taksonomiaan, ministerit muistuttavat. 

Ministereiden kirjoitus on julkaistu maanantaina 11.10. muun muassa saksalaisessa Die Weltissä, ranskalaisessa Le Figarossa ja italialaisessa La Repubblicassa. 

Komissio ei toistaiseksi ole antanut esitystä kriteereistä, joiden perusteella ydinvoima voisi kuulua taksonomiaan. Kestävän rahoituksen taksonomia tarkoittaa luokittelua, jonka perusteella esimerkiksi energiantuotantoa voidaan pitää ympäristön kannalta kestävänä. Taksonomian tavoitteena on tuottaa tietoa sijoittajille rahoituskohteiden kestävyydestä. Yksi tavoitteista on ilmastonmuutoksen hillintä.

Valtioneuvoston EU-ministerivaliokunta linjasi kesällä Suomen tavoitteista ydinvoiman ja taksonomian suhteen. Suomi katsoo, että ilmastonmuutoksen hillintää koskevissa arviointikriteereissä ydinenergian kriteereillä on tärkeä osa. Täten on keskeistä, että komissio antaisi täydentävän delegoidun säädöksen ja ydinenergiaa koskevat arviointikriteerit mahdollisimman pian.

Lisätiedot: 
elinkeinoministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868 
erityisasiantuntija Katja Tuokko, TEM, p. 050 465 5533
 

 
Back to top