Eurooppa-neuvosto sopi talouden kokonaispaketista
Brysselissä 24. ja 25. maaliskuuta kokoontunut Eurooppa-neuvosto sopi rahoitusvakauden turvaamiseen sekä kestävään ja työllisyyttä edistävään kasvuun tähtäävästä talouden kokonaisvaltaisesta strategiasta.
Eurooppa-neuvosto pääsi yhteisymmärrykseen heinäkuussa 2013 käyttöön otettavan Euroopan pysyvän vakausmekanismin (EVM) pääpiirteistä. Pysyvään vakausmekanismiin sisältyy vahva yksityisen sektorin vastuu. Väliaikaista ja pysyvää mekanismia koskevat sopimukset valmistellaan siten, että molemmat voidaan allekirjoittaa samanaikaisesti kesäkuun 2011 loppuun mennessä. Samalla päätettiin pysyvän vakausmekanismin perustamiseen liittyvästä perussopimusmuutoksen sisällöstä.
Saksan aloitteesta EVM:n maksetun pääoman maksuaikataulua muutettiin siten, että pääoma maksetaan tasaerissä viiden vuoden kuluessa. Suomen kokonaisuudessaan 1438 miljoonan euron suuruinen pääomasijoitus maksetaan 288 miljoonan euron erissä vuosina 2013–2017. Jäsenmaat sitoutuivat myös maksamaan pääomaa mekanismiin tarvittaessa nopeammassa aikataulussa, jotta maksettu pääoma vastaa aina vähintään 15 prosenttia EVM:n lainanannosta. Suomen kokonaisvastuu ei näiden muutosten myötä kasva.
Euromaiden euroa koskevan laajennetun sopimuksen (niin kutsutun kilpailukykysopimuksen) tavoitteena on kilpailukyvyn ja työllisyyden parantaminen sekä julkisen talouden kestävyyden lisääminen ja rahoitusvakauden lujittaminen. Tässä kokouksessa järjestelyyn yhtyivät myös euron ulkopuoliset Tanska, Latvia, Liettua, Puola, Bulgaria ja Romania.
Päämiehet keskustelivat entistä tiukemmista pankkien stressitesteistä. Pääomasiirtojen transaktiomaksun käyttöönottoa selvitetään ja kehitetään edelleen. Päämiehet keskustelivat myös Portugalin tilanteesta.
Lisäksi päämiehet keskustelivat Libyan ja muiden eteläisten naapurimaiden viimeaikaisista tapahtumista. EU totesi tukensa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalle 1973 ja sen toimeenpanolle. Euroopan unioni tehostaa toimiaan yhdessä Arabiliiton, YK:n ja Afrikan unionin kanssa, jotta kriisit saataisiin ratkaistua. Eurooppa-neuvosto vaati jälleen Gaddafia luopumaan vallasta välittömästi, jotta Libyassa voitaisiin aloittaa nopeasti hallittu siirtyminen demokratiaan. EU valmistelee myös lisäpakotteita jo hyväksyttyjen pakotteiden lisäksi. EU jatkaa humanitaarisen avun antamista tiiviissä yhteistyössä humanitaaristen järjestöjen kanssa.
Euroopan unioni antaa tukensa Japanille sen pyrkiessä voittamaan luonnonkatastrofin aiheuttamat haasteet. Eurooppa-neuvosto linjasi, että EU:ssa oleville ydinvoimaloille tehdään asiantuntijaelinten koordinoimat riski- ja turvallisuusarvioinnit. Korkeita ydinturvallisuusstandardeja halutaan edistää myös EU:n naapurustossa.
Kokouksessa nimitettiin Euroopan keskuspankin johtokunnan uudeksi jäseneksi Peter Praet.
Lisätietoja: EU-asioiden neuvonantaja Anna-Mari Vimpari, valtioneuvoston kanslia, p. 09 1602 2055 ja EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. 09 1602 2180.