Pääministeri Jyrki Kataisen uudenvuodentervehdys STT:lle
Uusivuosi on se hetki, kun voimme kukin tahoillamme pysähtyä arvioimaan kulunutta vuotta. Samalla voimme luoda katseet tulevaan.
Uusivuosi on hyvä aika tehdä lupauksia itselle ja lähimmäisille. Saatamme tehdä lupauksen viettää enemmän aikaa lähimmäistemme kanssa tai vaikkapa muuttaa elämäntapojamme terveellisempään suuntaan. Meillä päättäjillä on tänä vuonna aihetta tehdä lupaus kaikille suomalaisille.
On paikallaan luvata, että teemme itseämme säästelemättä ne päätökset, jotka ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi.
Tälle lupaukselle on nyt tarvetta enemmän kuin pitkään aikaan. Suomen valtiontalous ei ole toipunut kansainvälisen finanssikriisin aiheuttamasta, vuoden 2009 rajusta taantumasta. Valtio on joutunut ottamaan viimeisen kolmen vuoden aikana arviolta 28 miljardia euroa uutta velkaa hyvinvointimme rahoittamiseksi. Tulevina vuosina valtio uhkaa velkaantua kuuden-seitsemän miljardin euron vuosittaista vauhtia.
Emme voi rakentaa hyvinvointiamme velkarahalle. Tänään otettu velka otetaan lasten ja nuorten piikkiin. He maksavat julkisen velan lisäksi myös yhä suuremman eläkkeensaajien joukon eläkkeet. Jotta taakka ei tule kestämättömäksi, meidän on toimittava vastuullisesti nyt.
Tilanne on erityisen vakava, koska Suomen velkaantuminen uhkaa vauhdittua entisestään pitkällä aikavälillä. Suomen taloutta koettelee kestävyysvaje. Maamme väestö ikääntyy nopeammin kuin missään muussa EU-maassa seuraavien parinkymmenen vuoden aikana. Töissä käy yhä pienempi osa väestöstä ja samalla tarve yhteisesti rahoitetuille palveluille kasvaa.
Meidän on alkavana vuonna tehtävä päätöksiä, joilla turvataan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Kyse on meille kaikille tärkeiden päiväkotien, koulujen, terveyskeskusten ja tulonsiirtojen turvaamisesta.
Päätökset, joita velkaantumisen hillitseminen edellyttää, eivät ole kenenkään mielestä miellyttäviä. Jokainen veronkorotus maksetaan suomalaisten kukkarosta. Jokainen säästö on niin ikään pois jostakin.
Näiden ikävien päätösten vaihtoehto on valitettavasti vielä huonompi. Jos Suomi ei laita tuloja ja menoja tasapainoon, se astelee ylivelkaantumisen tielle.
Budjettisopeutuksen idea on se, että menosäästöillä ja veronkorotuksilla vähennämme nopeasti velkaantumisen määrää, jotta velka ja siitä maksettavat korot eivät kasvaisi kestämättömälle tasolle. Tavoitteemme on siis elää tulojemme mukaisesti, ei velaksi.
Lyhyen aikavälin sopeutuksen lisäksi tarvitsemme pitkäjänteisen ratkaisun julkisen talouden kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen. Tarvitsemme pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös kuntatasolla, jonka vuoksi kuntapalveluiden turvaamiseksi käynnistetty kuntauudistus on erityisen tärkeä.
Sekä budjettisopeutuksen että rakenneuudistusten tarkoitus on vahvistaa taloutemme kestävyyttä, jotta jokainen suomalainen voisi luottaa oman maansa tulevaisuuteen.
Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää myös toimia talouskasvun vauhdittamiseksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kasvuyrittäjyyden, innovaatioiden ja vihreän talouden edistämistä. Se tarkoittaa myös verotuksen painopisteen siirtämistä työn tekemisen ja teettämisen verottamisesta kuluttamisen verottamiseen. Maamme hyvinvointi nojaa kansainvälisesti kilpailukykyisiin yrityksiin, joilla on varaa työllistää.
Positiivista ja toivoa tuovaa näiden haasteiden keskellä on se tosiasia, että meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteemme omilla toimillamme. Tulevaisuutemme on hyvin pitkälti vielä omissa käsissämme.
Meillä suomalaisilla on tapana osata kantaa vastuuta ja toimia päättäväisesti, kun on toiminnan paikka. Tästä meillä on näyttöjä ja tästä olemme olleet aina terveen ylpeitä. Tälle suoraselkäiselle suomalaiselle vastuullisuudelle on nyt taas käyttöä. Tarvitsemme vähemmän puhetta ja enemmän tekoja ja yhteen hiileen puhaltamisen henkeä.
Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta.
Jyrki Katainen
Pääministeri