Pääministeri Vanhanen Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla -seminaarissa

Hyvät naiset ja herrat, arvoisat tahtotilaseminaarin osallistujat,

Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi tähän seminaariin, jonka aiheena on Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulle. Haluan kiittää teitä osallistumisestanne. On kannustavaa nähdä teidät näin runsaslukuisina paikalla. Samalla haluan erityisesti kiittää arvovaltaisia alustajiamme siitä, että he ovat kanssamme täällä pohtimassa EU-politiikkamme haasteita.

Seminaari toteutetaan yhteistyössä valtioneuvoston kanslian ja komission Helsingin edustuston välillä. Tämä on jälleen yksi osoitus hyvästä yhteistyöstä komission kanssa.

Arvoisat kuulijat,

Tälle tahtotilaseminaarille on tarvetta kahdesta suuresta syystä: unioni on hyvin erilainen kuin se unioni, johon viisitoista vuotta sitten liityimme ja unionin haasteet ovat muuttumassa yhä vaativammiksi.

Vuosi 2009 on myös monella tapaa merkittävä Euroopan unionin kehityksessä. Ensinnäkin kesäkuussa pidetään Euroopan parlamentin vaalit, jotka näyttävät suuntaa EU:n poliittiselle kehitykselle.

Toiseksi Euroopan parlamentin vaalien jälkeen valitaan uusi Euroopan komissio. Valinnat ratkaisevat sen, minkälaisiin käsiin unionipolitiikan hoito uskotaan. Näiden valintojen takia on olennaista pohtia mitä me Suomessa haluamme saavuttaa alkavalla kaudella ja mitä painotuksia uuden komission pitää huomioida. Sen jälkeen tämä tahtotila pitää välittää tehokkaasti osaksi eurooppalaista politiikkaa.

Kolmanneksi unionissa haetaan ratkaisua Lissabonin sopimuksen voimaantuloon. Sopimus tuo mukanaan merkittäviä uudistuksia. On tärkeää, että ratkaisu syntyy joulukuun Eurooppa-neuvoston viitoittamalla tavalla, eli uusi komissio käynnistyy Lissabonin sopimuksen pohjalta. On tärkeää, että sopimus tulee voimaan ja unioni pääsee paremmin keskittymään toimintansa sisältöön. Ja on tärkeää, että uusi unionin johtamistapa saa alusta alkaen tehokkaat käytännöt. Tuskin olen ainoa, joka on sitä mieltä, että Lissabonin sopimukseen jälkeen on hyvä ottaa institutionaalinen lepotauko ja keskittyä politiikan toimeenpanoon ja eteenpäinviemiseen.

Samalla kun Euroopan unioni tekee vuoden mittaan näitä valintoja, tulee ulkoapäin merkittäviä haasteita. Eurooppaa – ja maailmaa – koettelee ennennäkemätön talouskriisi, joka pakottaa meidät perustavanlaatuiseen pohdintaan taloutemme ja yhteiskuntiemme rakenteista. Uskon, että EU on meille paras turva kriisin kohtaamisessa.

Teemme kuluvana vuonna kauaskantoisia ratkaisuja. Siksi on tarve keskustella laaja-alaisesti siitä, mitä asioita Suomi haluaa Euroopan unionissa ajaa. Tämä tahtotilaseminaari on syntynyt kesäisestä pohdiskelustani komissaari Olli Rehnin kanssa, jonka kanssa päädyimme siihen ajatukseen, että Suomen EU-politiikasta pitää hakea uusi konsensus. Vähän samaan tapaan kuin 70-luvulla haettiin yhteistä kansallista tahtotilaa Suomen talouden ja yhteiskunnan kehittämisestä Korpilammella.

Toivon, että henki tänään olisi sama, konsensushakuinen ja ideoita ennakkoluuttomasti pohtiva. Haemme yhteistä tahtotilaa ja näkemystä olimme sitten hallituksessa tai oppositiossa, elinkeinoelämän tai työntekijöiden edustajia, kansalaisjärjestöissä tai viranomaisia. Odotan tältä keskustelulta paljon.

Osana laajempaa EU-aiheista pohdintaa valtioneuvoston on tarkoitus antaa selonteko Suomen EU-politiikasta vielä tämän kevään aikana. Myös selonteossa pitää todeta Suomen EU-politiikan peruslinjaukset, toimintatapa, sisällölliset painopisteet ja vaikuttamisstrategiamme. Viidestoista jäsenyysvuotemme unionissa on käynnistynyt ja EU-politiikkamme kokonaiskuvaa on hyvä päivittää selonteon muodossa. Tällaista kokonaisvaltaista EU-selontekoa ei liittymisen jälkeen ole tehty. Aiemmat selonteot ovat ymmärrettävästi aina kytkeytyneet perussopimusten uudistamiseen. Nyt on korkea aika laatia uudenlainen ja kokonaisvaltainen EU-selonteko. Tämä seminaari palvelee suoraan selonteon valmistelua ja näkemyksillänne on suuri paino.

Hyvät kuulijat,

Euroopan unioni on pohjimmiltaan poliittinen prosessi. Yhdentyminen ei etene iskulausein ja liput ja oodit ovat vain pintaa. Meillä pitää olla selkeä käsitys siitä mitä asioita haluamme unionissa edistää. EU-politiikka pitää ankkuroida arkitodellisuuteen ja sen toteuttaminen päivänpolitiikkaan.

Jo hallitukseni sisällä EU-asioista on kiitettävä mielipiteiden kirjo. Itse koen kulkevani tässäkin mielipideskaalassa keskitietä. Haluan mahdollisimman käytännönläheisen unionin, jolla on vahva visio halutusta tulevaisuudesta ja joka pureutuu konkreettisiin ongelmiin. Tämä voi kuulostaa pragmaattiselta, mutta tätä konkretiaa me tarvitsemme. Uskon, että suomalaiset luottavat unioniin, kun se aikaansaa hyviä tuloksia. Lipunheiluttamisella ei meitä vakuuteta, mutta myöskään kaiken mollaaminen ei vie asioita eteenpäin.

Mielipidetiedustelujen valossa suomalaiset eivät ole intomielisiä EU-kannattajia. Itse katson, että EU-jäsenyys on meille suuri mahdollisuus. Samalla EU:n pitää olla uskottava kansalaisten silmissä. Paras tapa edistää tätä luottamusta on unionin kyky ratkaista kansalaisia koskettavia ongelmia. Yhtä yleisön joukosta tullutta vastausta siteeratakseni: eurooppalaisten yhteiskuntien arjen ja unionin agendan on kohdattava. Jos korkealentoinen visio törmää pyöriäistarkastajaan kalastusveneessä, siinä visio jää kakkossijalle.

Näkisin, että tulevaisuuskonventin jäljiltä on ymmärrettävää kyllästymistä. Konventti oli hyvää tarkoittava ja tärkeäkin prosessi, mutta se irtaantui liiaksi kansan tunnoista. Kaikilla eurooppalaisilla kielillä sanottuna mopo karkasi. Lopputuote ei ollut myytävissä kansalaisille. Tästä kärsimme vieläkin ja luottamus pitää palauttaa konkreettisin toimin. Idealismi ei ole pahasta, mutta realismin pitää hallita. Päämäärä voi olla sama, mutta tavoitteet saavutetaan vain realistisella politiikalla.

Jos EU on kärsinyt siitä, että retoriikka ja todellisuus eivät aina kohtaa, niin samaa voi sanoa myös kotimaisesta EU-keskustelustamme. Epä-älyllinen kritiikki trivialisoi EU-pohdintaa. Se on pohjimmiltaan kansalaisten halveksuntaa. Pitää puhua asiaa, eikä pelotella. Pitää käsitellä tosiasioita eikä maalailla mörköjä. Nyt on myös korkea aika jättää taakse liittymistrauma ja lopettaa keskustelua siitä, oliko jäsenyys hyvä vai huono asia. Minusta tähän on selkeä vastaus – jäsenyys on paitsi pysyvä olotila myös asia, joka tuottaa meille sekä hyviä tuloksia että samaan aikaan pitää tottua siihen, että kaikki ei mene aina tahtomme mukaan.

Hyvät naiset ja herrat,

EU ei ole mikään eristetty saareke, vaan EU-politiikan kannalta on olennaista pohtia laajempaa toimintaympäristöämme. Kehitys jäsentyy mielestäni selkeän akselin ympärille: välitön maailmanpoliittinen haasteemme on toki käsillä olevan talouskriisin hoitaminen, mutta pysyvänä haasteena on maailman valtasuhteiden merkittävä uudelleen järjestäytyminen. Puhutaan myös geopolitiikan paluusta. Tämä on asia jota meidän on syytä tarkastella.

Maailman väestö jatkaa kasvamistaan ja vahva teollistumiskehitys on ollut käynnissä nousevissa talouksissa. Viime vuosikymmeninä etenkin Aasia, erityisesti Kiina, on noussut merkittäväksi tekijäksi maailmantaloudessa, ja sen seurauksena myös politiikassa. On totta, että nykyinen talouskriisi merkitsee suurta epävarmuutta, sumentaa kuvaa, mutta uskon kuitenkin, että Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin – vanhojen valtapiirien – rinnalle kasvaa uudet voimakeskukset, ensin Kiina, Intia ja Brasilia ja niiden vanavedessä muitakin. Yhdistettynä vahvaan väestökasvuun tämä merkitsee vääjäämättä kiristyvää kilpailua luonnonvaroista ja ympäristöön kohdistuvaa rasitusta. Talouskriisin jälkeen kohtaamme laajalla rintamalla aidon kilpailuhaasteen Euroopalle perinteisilläkin vahvoilla vientialoilla.

Eurooppa uhkaa jäädä tässä kehityksessä takamatkalle jo sen takia, että väestö kehittyneessä maailmassa vanhenee nopeaa vauhtia. Jos Euroopan haasteet pitää tässä maailmanpolitiikan uusjaossa kiteyttää, niin sanoisin, että neljä asiaa nousee ylitse muiden. Ensinnäkin meidän on löydettävä entistä tiiviimpi yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa. Nyt siihen on uuden presidentin myötä hyvä mahdollisuus. Toiseksi EU:n ja Venäjän suhdetta pitää kehittää aidoksi kumppanuudeksi. Uskon, että myös Venäjää koetteleva maailmantalouden kriisi alleviivaa sitä kuinka paljon Venäjä tarvitsee Eurooppaa. Kolmanneksi, Lähi-itä on todellakin Euroopan kannalta lähi-itää, naapurialue. Euroopalla pitää olla aktiivisempi rooli Lähi-idän konfliktin ratkaisussa. Ratkaisu, joka tänä päivänä näyttää taas kaukaiselta. Neljänneksi, Euroopalla on erityinen vastuu Afrikasta. Afrikka ei valitettavasti ole päässyt samaan kehitystahtiin, kuin muut kehittyvät alueet. Eurooppa tarvitsee oman Afrikka-politiikkansa. Afrikassa on käynnissä geopoliittinen kilpajuoksu.

Tässä on mielestäni EU:n maailmanpoliittinen asialista. Sen sisältöä pitää ohjata arvojemme ja ihanteidemme. Ilmastonmuutokseen on vaikutettava. Demokratiaa on edistettävä. Köyhyyttä on poistettava. Konflikteja ennaltaehkäistävä. jne. Ja on myös katsottava, mikä on EU:n oma suhde resurssipolitiikkaan, millä huolehdimme raaka-aineiden ja energian saannista. Geopolitiikkaan on aina kuulunut intresseistä huolehtiminen.

Arvoisat kuulijat,

Haluan loppupäivän keskustelua varten avoimesti todeta ne asiat, jotka omasta mielestäni ovat EU-politiikkamme kannalta olennaisia.

Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestään merkittävästi. Jäsenyys on tuonut meille nopeampaa talouskasvua, rahapoliittista vakautta, merkittävän vaikutuskanavan ja samalla myös kohentanut turvallisuuttamme. Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella olennaisesti huonommin kuin unionin jäsenenä. Tämä ei ole mielipide vaan fakta. EU-jäsenyys antaa meille myös merkittävän kanavan luoda yhteistä politiikkaa, jolla vaikutetaan keskeisiin haasteisiin, kuten ilmastopolitiikkaan. Suomella on EU:n jäsenenä enemmän vaikutusvaltaa kuin koskaan aiemmin historiansa aikana.

Suomi on koko jäsenyyden ajan ollut osa EU:n valtavirtaa ja se on meille oikea paikka. Olemme aktiivinen unionin jäsen, joka ei vierasta yhteisen politiikan kehittämistä eikä integraation syventämistä. Meillä on harvoin ongelmia EU:ssa sovittavien asioiden kanssa. Se ei kerro siitä, että olisimme vain sopeutumassa päätöksiin, vaan siitä, että tehokkaana ja kilpailukyvystään huolehtineena jäsenmaana hyödymme suhteessa ehkä muita enemmän yhteisistä säännöistä ja niiden tuomista mahdollisuuksista. Tästä usein toistamastani paradigmasta pidän kiinni.

Olin juuri viime viikolla komission vieraana keskustelemassa koko kollegion kanssa. Puhuimme taloudesta, Suomen kokemuksista ja siitä, mitä EU:n on tehtävä. Vastaanotto ja käytetyt puheenvuorot olivat Suomen kannalta imartelevia.

Silloin kun meillä on olennaisia omia etuja hoidettavana, olemme suoriutuneet tästä hyvin. Tuore esimerkki on joulukuussa sovittu ilmasto- ja energiapaketti, jossa vaikuttamisstrategiamme osui aivan nappiin. Vaikuttaminen alkoi heti, kun yhteisistä tavoitteista sovittiin keväällä 2007. Vaikuttamista tehtiin kaikilla tasoilla, pääasiassa kulisseissa. Päätöksentekovaiheessa Suomelle olennaiset ratkaisut olivat jo puheenjohtajan neuvottelupohjassa. Vaikutamme eleettömästi, mutta tehokkaasti. Viime vuosien onnistumisia ovat myös maatalouden terveystarkastus ja tuoreimpana komission elvytyspaketti. Suomen nauttima arvostus ja oikea ote vaikuttamisessa on perusta tälle vaikuttamiselle.

Suomella on toki erityisintressinsä. Olemme monella tapaa poikkeuksellinen jäsenmaa, jota leimaavat pohjoiset olosuhteet, pitkät etäisyydet, harva asutus ja Venäjän naapuruus. Olemalla EU:n valtavirrassa ja samalla osallistumalla EU:n kehittämiseen rakentavalla panoksella turvaamme parhaat vaikutusmahdollisuudet omien erityisolosuhteidemme huomioimiselle. Rakentavalla jäsenmaalla on paras vaikutusvalta.

Unionin toimielinkokonaisuuden kehittäminen on Suomelle olennainen asia. Meillä on pienenä jäsenmaana selkeä etu siinä, että asiat käsitellään EU:n toimielinjärjestelmässä, eikä jossain muualla, esimerkiksi yksin isojen jäsenmaiden kesken. Suomella on selkeä intressi EU:n instituutioiden hyvään toimintaan ja siksi olemme aktiivisesti ja rakentavasti osallistuneet perussopimusten kehittämiseen. Pienen maan ääni kuuluu vain silloin kun on yhteinen pöytä, jonka ääressä istumme. Tästä yksinkertaisesta oivalluksesta on johdettu suhtautumisemme unionin sääntöjen ja instituutioiden kehittämiseen. Se ohjaa kantamme muodostusta instituutiokeskustelussa. Jos se halutaan joskus haastaa on rinnalle tuotava vaihtoehtoinen perustelu.

Tuemme vahvaa itsenäistä komissiota. Se on yhteisöllisen EU-politiikan paras tae, unionin kokonaisedun edistäjä ja tarvittaessa myös vastavoima suurille jäsenmaille. Komission vahva asema tässä ajattelutavassa muodostuu sen itsenäisyydestä suhteessa muihin toimielimiin. Siksi itsenäisyyden kautta vahva komissio säilyy Suomen EU-politiikan perusajatuksena. Tätä kautta on helppo ymmärtää viime vuonna tekemäni esitys komission puheenjohtajan jatkopestin aikaisesta varmistamisesta. Myös toimiva neuvosto on osa tätä kokonaisuutta. Komissio ja neuvosto eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan kumppaneita. Se hallitustenvälisyys jota vierastamme ei ole neuvosto – silloinhan toimitaan EU:n rakenteissa – vaan sellainen suhmurointi, jossa yhteisiä asioita ryhdytään ratkomaan suljetuissa piireissä, yksin suurten jäsenvaltioiden kesken. Näitä kokouksia olemme nähneet liian monia viime aikoina.

Samalla pitää kuitenkin olla realisti ja tunnistaa ne haasteet ja piirteet, jotka EU:n kehittymiseen liittyvät. Yksi selkeä muutos on Euroopan parlamentin aseman tuntuva kasvaminen. Se on tosiasia ja johtanut unionin kehittymiseen entistä poliittisemmaksi toimintaympäristöksi. Eurooppalaiset poliittiset ryhmät ja parlamentin toiminta ovat tulleet aiempaa keskeisempään asemaan, kun teemme eurooppalaista lainsäädäntöä. Suomelle on selkeä haaste ja tarve vaikuttaa Euroopan parlamentissa. Tähän pitää panostaa entistä enemmän. Tässä kehityksessä on myös paljon myönteistä. Parlamentissa kyetään tekemään sellaisia poliittisia ratkaisuja, joilla pystytään aukomaan umpisolmuja jäsenmaiden välilläkin. Suomen ei pidä pelätä tätä.

On tärkeää, että Euroopan parlamentin vallan kasvaessa ja samalla Suomen suhteellisen aseman pienentyessä parlamentin suomalaisjäseniksi valikoituu taitavia vaikuttajia ajamaan suomalaisten ja Euroopan yhteisiä etuja. Euroopan parlamentin on oltava tärkeä vaikuttamispaikka valtakunnanpolitiikan rinnalla.

Äänestysaktiivisuus Euroopan parlamentin vaaleissa on meillä Suomessa häpeällisen alhainen. En usko, että se jäisi tälle alhaiselle tasolle jos Euroopan parlamentin asema lainsäädännössä tiedostettaisiin kunnolla. Euroopan parlamentissa voi tehdä merkittävää työtä isänmaan ja Euroopan eteen. Voimme olla tyytyväisiä siihen, että hallituksessa on peräti neljä entistä Euroopan parlamentin jäsentä. Se on oiva osoitus siitä, että parlamentissa ollaan tosissaan.

On tarpeen keskustella myös Euroopan parlamentin jäsenten roolista. Ovatko he suomalaisten vai eurooppalaisten ryhmiensä asialla. Konkreettinen esimerkki: vähän aikaa sitten parlamentissa äänestettiin työaikadirektiivistä. Sillä on suuri merkitys mm. Suomen terveydenhoitojärjestelmään. Jos työaikadirektiivi saa kannaltamme lääkärien päivystysaikoja koskevan epäedullisen sisällön, niin terveydenhoitojärjestelmämme kulut nousevat merkittävästi. Asiasta on ollut Suomessa laaja poliittinen yhteisymmärrys yli puoluerajojen. Neuvostolla on yhteinen, Suomen etujen mukainen kanta. Tästä huolimatta vain kaksi suomalaista meppiä äänesti Suomelle hyvän kannan puolesta. Asetan kysymyksen, kenen asialla ollaan. Käytin tämän pohjustamiseen omalla puheenjohtajakaudellani erittäin paljon aikaa ja ihmettelen, elleivät meppimme ole tunteneet Suomen tavoitteita. Avoimesti pahoittelen myös sitä, että emme ole saaneet kunnolla toimivaa säännöllisten palaverien järjestelmää hallituksen ja meppiemme välille. Kaikki omat yritykseni ovat valuneet siihen, että vain muutama meppi pääsee yhteisiin palavereihin. Jos yhteydenpitoa tarvitaan lisää, sitä pitää järjestää.

Arvoisat kuulijat,

Toinen keskeinen haaste on eriytyvän integraation mahdollisuus. Toistaiseksi yhdentymiskehityksellä on ollut aina yksi suunta. Etujoukko on saattanut edetä muita nopeammin, mutta yhteiseen päämäärään. Suomi on toistaiseksi kaikessa yhteistyössä mukana. Tämä on sitä valtavirrassa olemista – haluamme vaikuttaa. Sanoin toistaiseksi, koska perheoikeuteen liittyneet kiistat ovat osoittaneet sen, että on olemassa myös eriytymispyrkimyksiä, joihin sisältyy sellainen sisältö, jota emme halua unionin yhteiseksi politiikaksi.

Suomi on ollut myös sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämisen etujoukossa. Hallitus linjasi juuri turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, että pyrkimyksemme on olla mukana myös sotilaallisia voimavaroja koskevassa rakenneyhteistyössä, joka sekin muodostaa oman etujoukkonsa, johon siihenkin uskon tosin kaikkien osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan.

Suomella on selkeä intressi pysyä EU:n valtavirrassa, mutta eriytyvän integraation mahdollisuus asettaa meille uuden haasteet. Miten toimimme, jos tulevaisuudessa unioni ei kehitykään yhdensuuntaisesti, vaan yhteistyön syventäminen etenee hajautuneemmin, useaan suuntaan. Yksi teistä kysyi osuvasti prioriteettivastauksissaan, miten käy, jos EU jakaantuu kyvykkäiden ja halukkaiden joukkoihin. Tästä pitää keskustella.

Olennaista on mielestäni se, että eriytyvän yhdentymisen toteutuessakaan siitä ei saa muodostua unionia hajottavaa yhteistyötä, eikä se voi toteutua aloilla, jotka kuuluvat unionin yhteiseen perustaan, kuten sisämarkkinoihin. Käsillämme oleva konkreettinen tapaus on mahdollinen eriytyminen perheoikeudessa.

Yksi tosiasia on se, että laajentunut 27-jäsenen unioni on dynamiikaltaan erilainen kuin se 15-jäseninen unioni johon liityimme. Olen nähnyt molemmat toimintaympäristöt sisältä käsin. Joka sanoo, että 15-jäsenisen unionin kaikki opit ja toimintatavat pätevät edelleen ei ole nähnyt kokoussalien sisäseiniä useampaan vuoteen. Laajentuneessa unionissa koalitiot vaihtelevat tapaus-tapaukselta ja menestyksellinen toiminta edellyttää suurta ketteryyttä niin asioiden hallinnassa kuin liittolaisten hakemisessakin. Neuvostossa ei ole sellaista johtoryhmää, jonka kylkeen Suomi voisi entiseen tapaan liimautua. Tosiasiat pitää tunnustaa.

Laajentumisen jälkeen linjasimme vaikuttamisstrategiamme tunnetulla tavalla. Siinä korostuvat mm. kykymme joustavaan tapauskohtaiseenkin koalitionmuodostamiseen, tiivis yhteistyö komission kanssa, kasvava vaikuttaminen parlamenttiin, riittävä ennakointi, prioriteettien selkeä asettaminen ja hyvä yhteistyö muiden jäsenmaiden kanssa.

Hyvät seminaarin osallistujat,

Uusi komissio laatii ohjelmansa hyvin samaan tapaan kuin hallitukset Suomessa laativat hallitusohjelman tulevalle kaudelle. Tähän uuden komission ohjelmaan pitää vaikuttaa ja olennainen kysymys – johon myös toivon näkemyksiänne – on mitä tämän ohjelman pitäisi sisältää. Onko kenties asioita joita EU ei nyt tee, mutta joita sen pitäisi ryhtyä hoitamaan. EU:n toiminnan ala on laajentunut ja tämä on ollut hyvä asia.

Annan tässä konkreettisen esimerkin. Kun nykyistä, kohta väistyvää komissiota asetettiin, ei energia ollut järin suuri eurooppalainen kysymys. Energiamarkkinoiden vapauttaminen oli edennyt, mutta energiaturvallisuus ja EU:n suhteet energiaa tuottaviin maihin eivät olleet mielenkiintoisia. Vuoden 2006 alussa energia nousi kuitenkin EU-asialistan kärkeen, kun Ukrainan kaasuhanat suljettiin. Samalla unionin ilmastotavoitteet korostavat energiapolitiikan merkitystä. Tässä on oiva esimerkki alasta, josta on nopeasti parissa vuodessa tullut tärkeä EU-politiikan painopiste, vaikka se ei sitä ollut vielä muutama vuosi sitten. Nyt on vaikea kuvitella, että energia ei olisi merkittävä EU-politiikan sektori. Mitkä ovat energian lisäksi ne uudet painopisteet, joissa EU:n pitää toimia?

Ilmastopolitiikka säilyy tärkeänä EU-prioriteettina. Voimme olla ylpeitä siitä, että EU on kyennyt konkreettisiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Samalla on pidettävä huoli siitä, että tämä ilmastopoliittinen etunoja hyödynnetään myös teollisesti. Edelläkävijällä on hyvät mahdollisuudet hyötyä taloudellisesti jos osaamme kehittää ilmastopolitiikan edellyttämiä innovaatioita ja teknologista osaamista. Tanska on osannut tehdä tämän tuulivoiman kanssa. Ehkä me Suomessa voimme kehittyä energiatehokkuuden ja bioenergian osaamiskeskukseksi.

Hyvät naiset ja herrat

Talouskriisi on vakava paikka. Liikumme karikkoisilla vesillä, alueilla jossa vanhat kartat eivät enää pidä paikkaansa. EU on kyennyt toimimaan tässä kriisissä aloitteellisesti. Pidän viime syksyn toimenpiteitä onnistuneina. Tiivis koordinaatio osoittautui olennaiseksi. Kilpajuoksu talletussuojan nostamisessa on yksi hyvä esimerkki siitä, minkälaisiin vaikeuksiin joudutaan, kun politiikkaa ei koordinoida yhdessä. Tämä ei ole välttämättä mikään toimivaltakysymys, koordinaatioon on aina edellytykset, kun poliittinen tahto on olemassa. Viime syksynä toimintaa ohjasikin jäsenmaiden keskinäinen poliittinen tahto.

Olen itse vakuuttunut siitä, että nykyinen kriisi osoittaa sen, että tarvitsemme EU-maiden kesken entistä tiiviimpää talouspoliittista koordinaatiota ja vahvaa yhteistä finanssivalvontaa. Ei talouspoliittisen koordinaation tarvitse olla kömpelö pakkopaita, eikä ylikansallinen taloushallitus. On vain välttämätöntä, että EU-maat kykenevät entistä syvällisempään yhteistyöhön talouspolitiikan yhteensovittamisessa. Siinä ei ole järkeä, että yhdet elvyttävät ja toiset säästävät. Koordinoimaton politiikka johtaa sekasortoon.

Yhdessä sopiminen on olennaista sen takia, että jäsenvaltioiden välillä säilyy hyvä luottamus myös kriisioloissa. Yhteisillä päätöksillä on merkittävä arvo osoitettaessa päättäväisyyttä toimia yhdessä talouslamaa ja finanssikriisiä vastaan. Tänä syksynä yhteinen reagointi ja alkuhaparoinnin jälkeen käynnistynyt tiivis koordinaatio olivat myös edellytys sille, että kasvu- ja vakaussopimuksen sekä kilpailusääntöjen perusperiaatteet kyettiin turvaamaan. Koordinoimattoman politiikan sekasorto olisi vääjäämättä rapauttanut tämän perustan.

Mielestäni yhteistä rahoitusvalvontajärjestelmää pitäisi ryhtyä rakentamaan Euroopan keskuspankin ympärille. Nykyistä kansalliseen valvontaan perustuvaa järjestelmää voi toki kehittää yhteistoiminnalla, kun rahoituslaitokset toimivat useassa maassa, mutta en näe syytä miksi järjestelmästä ei voisi kehittää ainakin osin yhteistä. Tuskin meillä on euromaana aihetta sanoa, että EKP olisi huono tai taitamaton. Eurooppalainen finanssivalvonta voisi hyvin toimia vastaavalla rakenteella, jossa kansalliset valvontaviranomaiset toimisivat yhtenäisen eurooppalaisen järjestelmän aluekonttoreina. Raha kulkee vilauksessa rajojen yli, valvonnan on oltava ajan tasalla.

Minusta eurooppalaista finanssivalvontaa vieroksutaan turhaan. Koetaan, että kyllä se kansallinen on aina pätevämpi kuin joku eurooppalainen toimija. Samaa asennetta näkee aika monella sektorilla. Ikään kuin Suomessa olisi aina parhaat järjestelmät puhuttiin sitten patenteista, kuluttajansuojasta tai oikeusjärjestelmästä. Kansallinen ei ole aina kauneinta. Yhteisistä EU-tason järjestelmistä on iso hyöty. Kokemus osoittaa sen, että yhteinen tulliliitto, yhteinen kauppapolitiikka, euro ja sisämarkkinat ovat palvelleet jäsenvaltioita hyvin. Ei näistäkään projekteista olisi tullut mitään, jos vallitseva asenne olisi ollut se, että kokonaiseurooppalaisia ratkaisuja ei olla valmiita katsomaan ja käperrytään omiin kansallisiin ratkaisuihin. Toisaalta juuri Suomen on oltava Euroopan laajuista finanssivalvontaa koskevassa keskustelussa aktiivinen, koska meillä valvonta toimii.

Viimeiset pari vuosikymmentä globalisaatiossa markkinat on monessa asiassa juossut politiikkaa nopeammin. Nyt politiikan puutteesta maksetaan kova hinta täältä Pohjolasta kehitysmaihin asti. Konseptin muutosta tarvitaan.

Yhdentyminen on ennenkin edistynyt kriisien kautta. 1970-luvun öljykriisi ja talouslama johtivat sisämarkkinaohjelman syntyyn. Ehkä nykyinen talouskriisi muodostaa pontimen yhdentymiskehityksen syventämiselle.

Pyörää ei tarvitse aina keksiä uudestaan. Tämä on olennaista erityisesti sisämarkkinoiden kehittämisessä. Sisämarkkinat on EU:n peruskivi. Sille rakentuu EU:n perimmäinen voima ja taloudellinen menestys. Sisämarkkinoiden syventäminen ja kehittäminen edellyttää kuitenkin lisää ponnisteluja. Toisaalta kysymys on uusien sääntöjen kehittämisestä. Erityisesti palveluissa sisämarkkinoita pitää yhä kehittää. Toisaalta on kysymys toimeenpanosta. Sisämarkkinoiden toimeenpanoon kaikissa jäsenmaissa pitää kiinnittää tarkkaa huomiota. Tässä viestini uuden komission ohjelmaan on hyvin selvä – sisämarkkinoiden kehittäminen.

Arvoisat kuulijat,

Suomesta tulee vääjäämättä merkittävä nettomaksaja EU:n budjettiin. Se on sinänsä todiste hyvästä kehityksestämme – talouskasvu on ollut jatkuvasti Suomessa vahvempaa kuin EU:ssa keskimäärin. Nettomaksun kasvu kertoo siitä, että meillä on mennyt paremmin kuin muilla. Jos köyhtyisimme ja meillä menisi todella huonosti ”pääsisimme” nettosaajaksi, mutta hyvinvointimme ja tulomme olisivat merkittävästi nykyistä alhaisemmat.

Suomi maksoi nettona unionille vuonna 2007 yhteensä 172 miljoonaa euroa. Kun EU-vastustajat nostavat aina esille sen kuinka Norja pärjää unionin ulkopuolella en malta olla tässä kertomatta sitä, että Norja maksoi EU:lle nettona samana vuonna 300 miljoonaa euroa hintana siitä, että pääsevät unionin yhteismarkkinoille. Ei EU:n ulkopuolella olevat saa 500 miljoonan asukkaan markkinoiden etuja ilmaiseksi. Suomi ei ole koskaan joutunut maksamaan unionille yhtä paljon kuin Norja vuonna 2007.

Asteittain olemme rikastuneet muita nopeammin ja asemamme nettomaksajana tullee siis vahvistumaan.

On tärkeää pohtia miten nettomaksajan asema vaikuttaa Suomen politiikkaan. Yksi asia on mielestäni selvä – se ei saa johtaa sellaiseen palikkapolitiikkaan, jossa Suomi ryhtyy vastustamaan EU:n toimia vain sen takia kun me maksamme EU-budjettiin enemmän kuin sieltä saamme. Kokonaisuus on aina tärkein. Sen sijaan uskon, että meidän on pohdittava ennakkoluulottomasti unionin suuria menoeriä, kuten maatalouspolitiikkaa sekä rakenne- ja aluepolitiikkaa. Esimerkiksi alue- ja rakennepolitiikka on liian moneen ohjelmaan ja hankkeeseen pirstoutunut. On oltava tapoja, joilla sitä voi selkeästi yksinkertaistaa. Pienten hankkeiden tilalla pitäisi olla laajoja ohjelmia, jotka liitetään suoraan osaamisen ja infrastruktuurin kehittämiseen.

Maatalouspolitiikassa pitää pyrkiä siihen, että koko Suomi olisi yhtenäisen pohjoisesta tutun tukijärjestelmän piirissä. Selkeä, yhtenäinen ja tehokas järjestelmä on välttämättömyys, ettei käy kuten joku vastauksessaan totesi: kyvytön valvoo halutonta. Politiikan pitää tukea maaseudun elinvoimaisuutta ja tuotannon monipuolisuutta ja laatua. Turha byrokratia pitää karsia. Kun liityimme unioniin, silloinen unioni piti välttämättömänä, että alue-eroja tasoitetaan yksittäisen jäsenmaan sisälläkin. Tämä on vanhaa politiikkaa.

Unioniin kuuluu selkeä solidaarisuusajattelu. Pitää olla valmis auttamaan muita. EU:ssa ei ole kysymys vain tulonsiirroista, paljonko budjetista saa. Tämä solidaarisuusajattelu on ollut nyt esillä energiaturvallisuudessa, kun osa jäsenmaista kärsi toimitushäiriöistä. On tärkeää, että meillä on valmius tukea muita jäsenmaita, se on ainoa kestävä perusta myös sille, että me voimme Suomena odottaa vastaantuloa muilta jäsenmailta, ymmärtämystä omille ongelmillemme koskivat ne sitten pohjoisia olosuhteitamme tai elinkeinoelämämme haasteita. Valtioneuvosto hyväksyi juuri uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon, jossa korostetaan tämän solidaarisuuden merkitystä myös turvallisuuspolitiikassa.

Turvallisuuspolitiikassa Suomen linjan pitää olla selvä. Kannatamme EU:n vahvistumista turvallisuuspolitiikan alalla. Tässä meillä ei pidä olla pidäkkeitä. Toimintakykyinen EU on intressimme myös turvallisuudessa. Suomessa pohditaan hanakasti Natoa. Olemme kuitenkin EU:n jäseniä ja meille on luontevaa keskittyä EU:n kehittämiseen. Tätä eurooppalaista tietä haluan kulkea.

Energiaturvallisuus on hyvä esimerkki siitä, mihin aktiivinen komissio pystyy. Lokakuussa, siis vain kolme kuukautta sitten Itämeren alueen EU-pääministerit kokoonnuimme komission puheenjohtajan kanssa pohtimaan alueen energiaturvallisuutta. Siitä perustettiin korkean tason työryhmä ja jo nyt neuvostossa on käsittelyssä komission investointitukilista, jolla satsattaisiin lähes puoli miljardia euroa EU:n rahaa alueen keskeisten energiaverkkojen kehittämiseen. Poliittinen tahto muuttui rahaksi ja projekteiksi. Tällaisia näyttöjä tarvitaan.

Arvoisat kuulijat,

Kuten alussa totesin, on 2009 suurten muutosten ja haasteiden vuosi Euroopan unionille. Siksi on tärkeää, että komission nykyinen puheenjohtaja Barroso voisi jatkaa tehtävässään. Se on tärkeää paitsi jatkuvuuden takia, myös siksi, että Lissabonin sopimuksen myötä unionin instituutioissa tapahtuu muutoksia. Keskeinen muutos on siinä, että Eurooppa-neuvosto saa pysyvän puheenjohtajan. Suomen kannalta on tärkeää, että institutionaalinen tasapaino säilyy, haluamme vahvan itsenäisen komission. Siksi olisi arvokasta, että puheenjohtaja Barroso voisi jatkaa ja olla komission ruorissa, kun uudet toimielinjärjestelyt sisäänajetaan.

Hyvät naiset ja herrat,

Suomi on menestynyt EU-politiikassaan hyvin. Saamme tuloksia aikaan ja meillä on rakentava panos unionin kehittämisessä. Asenteenamme pitää olla, että olemme osa ratkaisua, ei ongelmaa. Haluan vielä lopuksi kerrata ne perusteesit, joiden varaan Suomen EU-politiikkaa pitää mielestäni rakentaa. Näistä kuulisin mielelläni arvioitanne.

Ensinnäkin, EU on Suomelle olennainen vaikutuskanava. Suomen pitää pysyä EU:n valtavirrassa. Marginaaleista ei vaikuteta. Valtavirrassa pysyminen edellyttää sitä, että meillä on rakentava ote unionin kehittämisessä. Olemme mukana hakemassa yhteisiä ratkaisuja, emme estämässä niitä.

Toiseksi, meillä ei ole pidäkkeitä EU:n kehittämisessä. Mielestäni EU:n roolin pitää kasvaa niillä sektoreilla, joissa se antaa meille selkeää lisäarvoa. Tarvitsemme vahvempaa EU:ta niin ulkosuhteissa, turvallisuudessa, energiassa, taloudessa kuin oikeus- ja sisäasioissa.

Kolmanneksi, talous on unionin keskeinen perusta. Sisämarkkinoita pitää kehittää ja kilpailukykyyn pitää panostaa. Samalla on haettava parempaa tasapainoa talouden ja politiikan välille – EU on alusta saakka ollut juuri sitä kolmatta tietä, jossa rajat ylittävälle taloudelle haetaan myös rajat ylittävää ohjausta. EU:lla on oikea perusajatus – avoimet markkinat, mutta vahvat yhteiset pelisäännöt.

Neljänneksi, unionin pitää säilyä avoimena yhteisönä. Avoimena niin uusille jäsenille, kaupalle kuin ihmisille. Unionilla pitää olla rohkeutta sanoa ei protektionismille ja hakea vapaakauppaa. Laajentumista pitää jatkaa. Suomi teki varhain sen analyysin, että Turkin EU-jäsenyys on niin Suomen kuin unionin etu, kun Turkki täyttää jäsenyyskriteerit. Enkä usko siihen, että olisi maanosamme etu, että Turkki poistuisi kokoussalistamme ja sulkisi oven perässään. Laajentumista ei pidä myöskään sitoa liiaksi Lissabonin sopimuksen voimaantuloon. Toivon myös sellaista tulevaisuutta, jossa kaikki Pohjoismaat olisivat EU:n jäseniä. Se vahvistaisi unionia ja olisi hyväksi koko Pohjolalle.

Viidenneksi, EU:n pitää toimia entistä yhtenäisemmin ulkosuhteissa. EU:lla pitää olla yhtenäisempi ääni niin YK:ssa kuin kansainvälisissä rahoituslaitoksissa. EU:n pitää kantaa vastuunsa Afrikasta ja Lähi-idästä. Transatlanttisen suhteen pitää kehittyä entistä tiiviimmäksi kumppanuudeksi, yhteiseltä liberaalilta arvopohjalta. EU-Venäjä -suhteet on saatava uudelle toimivalle pohjalle, tavalla joka avaa ja modernisoi Venäjää.

Kuudenneksi, kansalaisten kannalta EU:n pitää muodostua aidosti ihmisten Euroopaksi, jossa ei ole kansallisia rajoja arkielämän kannalta. Samalla on vahvistettava integraation sosiaalista ulottuvuutta varmistamalla eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteiden toteutuminen unionin toiminnassa ja kehittämisessä.

Hyvät seminaarin osallistujat,

Nyt minun on korkea aika lopettaa ja siirtyä kuuntelijaksi. Tulen lopussa tekemään oman yhteenvetoni päivän keskustelusta. Odotan mielenkiinnolla alustuksia ja niiden siivittämää keskustelua. Teiltä pyydettiin ilmoittautumisen yhteydessä näkemyksiä Suomen EU-politiikan prioriteeteista. Vastaukset olivat pohdittuja ja ne vahvistivat omaa käsitystäni kansallisesta tahtotilasta. Vaikuttaa siltä, että painopisteistä on varsin selkeä konsensus.

Muistutan siitä, että tämä on nyt oiva paikka vaikuttaa siihen miten kehitämme omaa EU-politiikkaamme. Sitä varten teidät on tänne kutsuttu.