Yhdistynyt vienninedistämisverkosto palvelee suomalaisyrityksiä maailmalla
Business Finlandin vienninedistämiseen liittyvät ulkomaantoiminnot on yhdistetty osaksi Suomen ulkoasiainhallinnon rakenteita 1. tammikuuta alkaen. Uudistus vahvistaa Team Finland -verkoston toimintaa ja tarjoaa entistä paremman alustan vienninedistämiselle yhtenäisen tiimin voimin.
Hallitusohjelman mukaisesti Team Finland -verkoston toimintaa ja johtamista uudistetaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Business Finlandin vienninedistämiseen liittyvät ulkomaantoiminnot on yhdistetty osaksi Suomen ulkoasiainhallinnon rakenteita 1. tammikuuta alkaen.
Kaiken kaikkiaan Business Finlandista on uudistuksen myötä siirtynyt ulkoministeriön ja ulkomaanedustustojen palvelukseen 141 henkilötyövuotta. Integraatio vastaa geotalouden murroksen ja kansainvälisen kilpailun haasteisiin yhdistämällä ulkoasiainhallinnon geopoliittisen analyysin ja Business Finlandin osaamisen yritysrajapinnassa.
Vuoden 2026 alusta lähtien suomalaiset yritykset saavat ulkomaan kansainvälistymispalvelut ulkoministeriöstä ja Suomen edustustoverkosta ympäri maailmaa. Ulkoministeriön ja edustustoverkoston yrityspalvelut löytyvät osoitteesta um.fi/yrityspalvelut.
Suomessa Business Finland keskittyy innovaatiolähtöisen kestävän kasvun rakentamiseen. Business Finlandilla on Suomen lisäksi 11 maassa toimipisteet, joiden tehtävänä on edistää kansainvälisten investointien, matkailijoiden ja osaajien houkuttelua Suomeen.
Lisätietoja
- Ulkoministeriön yrityspalvelut
- Juha Pyykkö, apulaisosastopäällikkö, kansainvälisen kaupan osasto, puh. +358 295 350 133
- Miia Rantanen, yksikönpäällikkö, yrityspalveluyksikkö, puh. +358 295 350 056
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]