Avoimet ovet oikeusministeriössä ja hallinnonalan virastoissa lauantaina 26. elokuuta

Oikeusministeriö 16.8.2017 13.44
Tiedote

Oikeusministeriö avaa ovensa yleisölle Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi lauantaina 26. elokuuta kello 10–14.

Päivän aikana on luvassa muun muassa tietoiskuja ministeriön toiminnasta ja tehtävistä, tutustumista talon tiloihin, taidekierroksia sekä sähköisten demokratiapalveluiden esittelyä. Kierroksen päätteeksi on kahvitarjoilu ja mahdollisuus äänestää päivän parasta ohjelmaa.

Myös oikeusministeriön hallinnonala osallistuu päivään eri puolilla Suomea. Käräjäoikeudet esittelevät toimintaansa Kuopiossa, Iisalmessa, Espoossa ja Tuusulassa. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus tutustua korkeimman oikeuden tiloihin Helsingissä. Rikosseuraamuslaitoksen päätapahtuma on puolestaan Vantaa Tikkurilassa, ja vankilat pitävät oviaan auki yleisölle Mikkelissä, Akaassa ja Hämeenlinnassa. Lisäksi perjantaina 25.8. on mahdollisuus tutustua Pyhäselän vankilan, Juuan vankila ja Joensuun yhdyskuntaseuraamustoimiston, Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimiston ja Länsi-Suomen aluekeskuksen sekä Ylitornion vankilan toimintaan.

Avoimien ovien päivä on osa Yhdessä-viikonloppua, jota vietetään 25.–27.8. Viikonlopun ajan on tarjolla runsaasti Suomi 100 -ohjelmaa niin Suomessa kuin maailmalla.

Suomi 100 – avointen ovien päivä oikeusministeriössä, Eteläesplanadi 10, Helsinki

Tietoiskut

klo 10.20 Kansalaisten vaikuttamiskeinot, neuvotteleva virkamies Niklas Wilhelmsson

klo 10.40 Rikoksentorjunnan monet kasvot, erikoissuunnittelija Saija Sambou

klo 11.00 Rikoksen uhrin oikeudet, erityisasiantuntija Elina Ruuskanen

klo 11.20 Mitä ovat viharikokset, lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen

klo 11.40 Mitä kansalaisen tulee tietää kuluttajansuojasta, lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen

klo 12.00 Perustuslain muutos ja tiedusteluhanke, erityisasiantuntija Anu Mutanen

klo 12.20 Miten Suomi edistää EU-asiakirjojen julkisuutta, lainsäädäntöneuvos Sonya Walkila

klo 12.40 Miten lait syntyvät – mistä lait löytyvät, kehittämispäällikkö Aki Hietanen

klo 13.00 Kenellä oikeus oikeusapuun/ Milloin tarvitaan edunvalvoja, hallitussihteeri Päivi Tiainen-Hyrkäs

Muuta ohjelmaa

  • Tutustumista sähköisiin demokratiapalveluihin sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun, tasa-arvovaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun toimintaan
  • Demokratiatietäjä-visa
  • Tietoa kielellisistä oikeuksista
  • Opastetut taidekierrokset tasatunnein kello 11, 12 ja 13
  • Lisäksi äänestys ja kahvitarjoilu

Katso täältä koko avointen ovien päivän ohjelma oikeusministeriössä ja hallinnonalalla.

Vierailukohteissa ei ole mahdollisuutta tavarasäilytykseen, joten isot laukut ja reput kannattaa jättää kotiin. Myös päällysvaatteet tulee pitää mukana kierroksen ajan. Pyörätuolilla liikkuvat ohjataan sisälle esteetöntä reittiä.

Lisätiedot: viestintäjohtaja Kati Pärnänen, puh. 02951 50288, [email protected]