Hallituksen asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (2016-2019) koordinaatioryhmä
YM030:00/2016 Kehittäminen
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta
Hallituksen periaatepäätöksen mukaan ympäristöministeriö asettaa ohjelmalle sekä ohjaus- ja yhteistyöryhmän että koordinaatioryhmän. Ympäristöministeriö asettaa erillisellä päätöksellä ohjaus- ja yhteistyöryhmän, jonka puheenjohtajana toimii apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki.
Koordinaatioryhmään kuuluu ohjelman vastuutyöntekijät ja sen tehtävänä on valmistella ja toimeenpanna ohjaus- ja yhteistyöryhmän päätökset ja hoitaa ohjelman juoksevat asiat. ARA on nimennyt koordinaatioryhmän puheenjohtajaksi johtaja Jarmo Lindenin ARA:sta.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero YM030:00/2016
Asianumerot
Asettaja ympäristöministeriö
Toimikausi/aikataulu 10.10.2016 – 31.12.2019
Asettamispäivä 10.10.2016
Toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita
Sipilä
Työllisyys ja kilpailukyky
Kärkihankkeet Asuntorakentamista lisätään
Toimenpiteet Valtion tukemaa asuntotuotantoa lisätään ja se kohdennetaan sitä eniten tarvitseville
Yhteyshenkilö
Tuula Tiainen, erityisasiantuntija
[email protected]
Tavoitteet ja tuotokset
Ohjelman tavoitteena on vähentää asunnottomuutta vahvistamalla asunnottomuuden ennaltaehkäisyä ja torjumalla asunnottomuuden uusiutumista.
Tiivistelmä
Hallituksen periaatepäätöksen mukaan ympäristöministeriö asettaa ohjelmalle sekä ohjaus- ja yhteistyöryhmän että koordinaatioryhmän. Ympäristöministeriö asettaa erillisellä päätöksellä ohjaus- ja yhteistyöryhmän, jonka puheenjohtajana toimii apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki.
Koordinaatioryhmään kuuluu ohjelman vastuutyöntekijät ja sen tehtävänä on valmistella ja toimeenpanna ohjaus- ja yhteistyöryhmän päätökset ja hoitaa ohjelman juoksevat asiat. ARA on nimennyt koordinaatioryhmän puheenjohtajaksi johtaja Jarmo Lindenin ARA:sta.
Lähtökohdat
Pääministeri Juha Sipilän hallitus hyväksyi asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman 9.6.2016. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa nykyistä varhemmin tilanteet ja riskit joutua tilapäisesti tai pitemmäksi ajaksi asunnottomaksi. Tarkoitus on ottaa käyttöön toimenpidekokonaisuus, jonka avulla voidaan mahdollisimman tehokkaasti saman ohjelman puitteissa vaikuttaa asumisen riskitilanteisiin ja suunnata julkisen sektorin ja palvelutuottajien investoinnit ja resurssipanokset asteittain korjaavista toimenpiteistä ennaltaehkäiseviin ratkaisuihin. Kyse on laaja-alaisesta yhteistyöohjelmasta, jossa on mukana kuusi ministeriötä, kymmenen kaupunkia, julkisia ja yksityisiä palvelutuottajia ja kolmannen sektorin järjestöjä. Ohjelman puitteissa on käynnistynyt 15, pääosin RAY:n rahoittamaa valtakunnallista hanketta.
Julkaisut ja raportit
-
Varmista asumisen turva! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) loppuraportti PDF
28.1.2020 Kehittämisosuuskunta Avainväki
-
VARMISTA ASUMISEN TURVA! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) väliraportti PDF
25.6.2018 Jari Karppinen, Avainväki osk
Toimenpideohjelman päämääränä on liittää asunnottomuustyö entistä laajemmin osaksi syrjäytymisen torjuntatyön kokonaisuutta asunto ensin -periaatteen pohjalta.
Muut asiakirjat ja muistiot
-
Kirje 25.9.2018 PDF
-
Kirje 25.9.2018 PDF
-
Kirje 25.9.2018 PDF
-
Kirje 25.9.2018 PDF
-
Kirje 25.9.2018 PDF
-
muistio 18122017 PDF
-
18.12.2017 Jari Karppinen
Muistio 18.12.2017
-
Muistio 310117 PDF
31.1.2017 Jari Karppinen
-
Muistio 201216 PDF
Jari Karppinen
-
Muistio 091116 PDF
Jari Karppinen
-
Muistio 140916 PDF
Jari Karppinen
-
Muistio 100816 PDF
Jari Karppinen
-
muistio 030616 PDF
Jari Karppinen
Asettaminen ja organisointi
-
Hallituksen asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman koordinaatioryhmän asettamispäätös PDF
24.10.2016 Ympäristöministeriö
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Tiainen, Tuula
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
Edustaa tahoa: ympäristöministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
10.10.2016 –
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen api.hankeikkuna(at)vnk.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi