Hyppää sisältöön

Valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaan otetaan käyttöön tulorajat

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2024 14.32
Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt, että valtion tukemien vuokra-asuntojen (ara-vuokra-asuntojen) asukasvalinnassa otetaan käyttöön enimmäistulorajat. Tulorajat koskevat sekä uusien asukkaiden valintaa että asunnon vaihtoa. Tulorajat eivät koske erityisryhmille tarkoitettuja vuokra-asuntoja. Enimmäistulorajat tulevat käyttöön 1.1.2025.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan yhteiskunnan tukemiin vuokra-asuntoihin palautetaan tulorajat. Hallituksen tavoitteena on kohdentaa yhteiskunnan tukemat vuokra-asunnot nykyistä tehokkaammin pienituloisille, vähävaraisille ja erityisryhmille, joiden on vaikea vuokrata asuntoa vapailta markkinoilta. Asukkaat valtion tukemiin vuokra-asuntoihin valitaan lakisääteisten asukasvalintaperusteiden eli asunnon tarpeen, tulojen ja varallisuuden perusteella. Jatkossa asukasvalinnassa otetaan käyttöön myös enimmäistuloraja.

Asukasvalinnan edellytyksenä on, että yhden hengen ruokakunnan tulot ovat enintään 3 540 euroa. Jos ruokakuntaan kuuluu enemmän kuin yksi 18 vuotta täyttänyt aikuinen, kunkin aikuisen osalta tulorajaa korotetaan 2 480 euroa. Jos ruokakuntaan kuuluu alle 18-vuotiaita lapsia, tulorajaa korotetaan ensimmäisestä lapsesta 650 euroa. Kustakin seuraavasta lapsesta tulorajaa korotetaan 600 euroa. Tuloksi ei lueta muun muassa asumistukea, lapsilisää, elatusapua, elatustukea, äitiysavustusta, opintotukea ja omaishoidon palkkiota.

”Tavoitteena on varmistaa, että ara-vuokra-asuntoihin ei valita hyvätuloisia asukkaita, jotta yhteiskunnan tuki kohdistuu paremmin pienituloisille. Tulorajat on asetettu tasolle, joka ei johda radikaaleihin muutoksiin ara-vuokra-asuntojen asukasvalinnassa. Asukasvalinnan tulorajojen lisäksi ministeriössä selvitetään mallia, jossa ara-asunnon vuokra nousisi asukkaan tulojen noustessa”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Muutos koskee vuokra-asuntoja, joiden tuotantoa valtio on tukenut vuoteen 2007 saakka käytössä olleella aravalainalla tai nykyisin käytössä olevalla pitkällä korkotuella. Lyhyellä korkotuella tuetuissa vuokra-asunnoissa samansuuruiset tulorajat ovat jo käytössä.

Asukasvalintaperusteista, mukaan lukien tulorajoista, voidaan poiketa muun muassa kiireellisissä tilanteissa tai silloin kun asukasvalintaperusteet täyttäviä hakijoita ei ole. Muuttotappioalueilla asuntojen käyttöaste on heikentynyt, ja poikkeussäännökset ovat tarpeen muun muassa asuntojen tarjoamiseksi työhön tuleville.

Lisätietoja

Matleena Haapala
lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 332
[email protected]

Emma-Stina Vehmanen
ministerin erityisavustaja
p. 040 847 1992
[email protected]