Hyppää sisältöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut työaikalain kokonaisuudistuksen jatkovalmistelun aikataulun

arbets- och näringsministeriet
Julkaisuajankohta 13.9.2017 15.46
Tiedote

Työaikalain kokonaisuudistusta selvittänyt kolmikantainen työryhmä sai mietintönsä valmiiksi kesäkuun lopussa 2017. Lausuntokierros työryhmän esityksestä uudeksi työaikalaiksi päättyi 1.9.2017. Lausuntoja saatiin yhteensä 79 taholta.

Ministeriö perehtyy huolellisesti runsaaseen lausuntopalautteeseen ja valmistelee niiden pohjalta tasapainoisen kokonaisuuden esitykseksi uudeksi työaikalaiksi. Tavoitteena on antaa eduskunnalle hallituksen esitys uudeksi laiksi keväällä 2018. Uuden lain vaikutukset kohdistuisivat vasta lain voimaantulon jälkeen solmittuihin työ- ja virkaehtosopimuksiin.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Juha Halttunen, p. 050 5740 236