Hyppää sisältöön

Puolustusministeri Niinistö: Puolustuksesta huolehtiminen kunnioittaa itsenäisyytemme puolesta taistelleita

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 25.7.2016 14.30
Tiedote
Puolustusministeri Niinistö osallistui Schmardenin taistelun muistomerkin paljastamistilaisuuteen Latvian Smãrdessä 25.7.2016. Sata vuotta sitten käytyyn Schmardenin taisteluun osallistui joukko suomalaisia pioneerijääkäreitä ja Suomessa taistelun vuosipäivää vietetään pioneeriaselajin perinnepäivänä.

Tervehdyksessään ministeri Niinistö muistutti kuulijoita Saksassa koulutuksensa saaneiden jääkärien roolista Suomen itsenäisyyden turvaamisessa. Ministeri Niinistö nosti puheessaan esiin jo jääkäreiden ajoista alkaneen kansainvälisen harjoittelutoiminnan merkityksen maanpuolustuksellemme. - Jääkärien historia osoittaa, että kansainvälinen yhteistoiminta ei ole uusi asia. Koko historiamme ajan kansainvälisellä yhteistoiminnalla on ollut merkittävä rooli puolustuksemme kehittämisessä.

Puheessaan hän totesi kansallisesta puolustuksesta huolehtimisen olevan paras keino kunnioittaa kaikkia itsenäisyytemme puolesta taistelleita, jotka ovat uhrauksillaan antaneet meille mahdollisuuden elää länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. - Tärkein työ puolustuskykymme rakentamiseksi tehdään kotimaassa, varuskunnissa ja harjoitusalueilla, totesi ministeri Niinistö. Puolustusministeri päätti puheensa toivottamalla pioneeriaselajille hyvää satavuotisjuhlaa ja menestystä seuraavan vuosisadan ajaksi.