Hyppää sisältöön

Veteraaniperinnetyön edistäminen lisätään puolustusministeriön tehtäväksi

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 8.5.2024 13.32
Tiedote

Valtioneuvosto antoi puolustusministeri Antti Häkkäsen esittelystä 8.5.2024 asetuksen, jonka mukaan puolustusministeriön tehtäviin lisätään veteraaniperinnetyön edistäminen.

"Veteraanien tekemän työn ansiosta Suomi saa tänä päivänä seistä vapaiden eurooppalaisten kansojen joukossa. Veteraanityön jatkamisella varmistamme, että veteraanien muisto säilyy ja tulevatkin sukupolvet ymmärtävät sodan käyneen sukupolven maksaman hinnan. Kansakunnan historian muisti auttaa tekemään viisaita päätöksiä turvallisuuspolitiikassa myös tässä ajassa", puolustusministeri Häkkänen sanoo.

Veteraaniperinnetyötä ei ole erikseen säädetty yhdenkään ministeriön tehtäväksi, joten tilannetta on tarpeen selkeyttää.

"Veteraaniperinnetyö on maanpuolustuksen kannalta yhteiskunnallisesti merkittävää ja soveltuu siten luontevasti puolustusministeriön tehtäväksi", Häkkänen toteaa.

Muut ministeriöt osallistuvat edelleen toimialansa mukaisesti veteraanityöhön. Puolustusministeriön vastuulle kuuluu veteraaniperinnetyön ohjaaminen sekä siihen tarvittavat rahoitusratkaisut.

Puolustusministeriö ohjaa Tammenlehvän Perinneliittoa, joka vaalii Suomen vuosina 1939-1945 käymien sotien veteraanien ja sotasukupolven perinteitä ja arvoja. Liitto toimii jatkossa veteraaniperinnetyön vastuullisena toimijana ja alueellisen toiminnan koordinaattorina.

Ohjaustehtävänsä tueksi puolustusministeriö muodostaa yhdessä Puolustusvoimien ja muiden toimijoiden kanssa uudistetun veteraaniperinteen valtakunnallisen päätoimikunnan. Puolustusministeriö uudistaa ja ylläpitää kansallisen veteraanipäivän sekä muiden merkki- ja juhlapäivien veteraaniperinteisiin liittyviä traditioita.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat hallitusneuvos Minnamaria Nurminen p. 295 140 602, [email protected] ja hallitusneuvos Jari Kajavirta p. 0295 140 430, [email protected].