Hyppää sisältöön

Puolustusministeriö mukana SuomiAreenassa

försvarsministeriet
Julkaisuajankohta 14.7.2015 14.00
Tiedote

Puolustusministeriö järjestää kansalaiskeskustelun puolustuspolitiikasta SuomiAreena-tapahtumassa Porissa perjantaina 17.7.2015. Tilaisuus järjestetään Raatihuoneen puistossa klo 12.15-13.30. Keskustelussa pohditaan Suomen puolustuksen ajankohtaisia kysymyksiä ja tulevaisuuden haasteita.

Keskustelussa ovat mukana puolustusministeri Jussi Niinistö, puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg, kansanedustaja Pekka Haavisto, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katri Pynnöniemi ja STT-Lehtikuvan uutispäätoimittaja Minna Holopainen. Keskustelun juontaa Helsingin Sanomien päätoimittaja Päivi Anttikoski.

Puolustusministeri Niinistö ja puolustusvoimain komentaja Lindberg keskustelevat Suomen sotilaallisen puolustuksen haasteista myös Torivartissa perjantaina klo 11.00. Ennen Torivarttia ministeri Niinistö tutustuu puolustusvoimien telttaan Kansalaistorilla. Myös puolustusministeriön asiantuntijoita on tavattavissa puolustusvoimien teltalla Kansalaistorin toripaikalla 25.

Puolustusministeri Niinistö on median tavattavissa Raatihuoneenpuistossa keskustelun jälkeen perjantaina 17.7. klo 13.30.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa erityisasiantuntija Kristian Vakkuri p. 0295 140123 ja perjantain mediatapaamiseen liittyen erityisasiantuntija Eemeli Peltonen, p. 0295 140125.