Hyppää sisältöön

Hallituspuolueiden puheenjohtajien julkilausuma 11.7.2023

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.7.2023 18.39
Tiedote 308/2023

Suomi edistää demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Luottamuksen yhteiskunta ja hyvät väestösuhteet syntyvät siitä, että Suomessa jokainen voi luottaa oikeuksiensa toteutumiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen lain edessä, syrjimättömyyteen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa elämänsä suuntaan.

Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi yhteiskunnassa. Kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi Suomessa taustastaan riippumatta.

Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa syrjiä heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjelmassa yhdessä kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Hallitustyöskentelyssä on nollatoleranssi rasismille. Hallitus ja sen jokainen ministeri irtisanoutuu rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta sekä sitoutuu omassa työskentelyssään aktiiviseen työhön rasismia vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Hallitus antaa eduskunnan syysistuntokauden alussa hallituksen tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Petteri Orpo
Riikka Purra
Anna-Maja Henriksson
Sari Essayah

Lisätietoja: erityisavustaja Katri Manninen, p. 0295 160 01 (vaihde)