Hyppää sisältöön

Miten pääsemme koronakriisistä ulos? Millaisia toimia tarvitaan kriisistä aiheutuneiden vahinkojen korjaamiseksi? – Suunnitelman valmistelu käynnistyy

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.4.2020 18.10
Tiedote 234/2020

Valtioneuvoston kanslia on asettanut 8. huhtikuuta 2020 valmisteluryhmän, jonka tehtävänä on valmistella nopealla aikataululla suunnitelma Suomen tieksi ulos koronakriisistä ja toimenpiteet kriisin jälkihoidoksi. Valmisteluryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki ja varapuheenjohtajana sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

Ryhmän valmistelema suunnitelma kattaa muun muassa toimenpiteet koronakriisin aiheuttamien terveydellisten, sosiaalisten ja taloudellisten vahinkojen korjaamiseksi sekä vaiheet koronatilanteen vuoksi asetetuista rajoituksista luopumiseksi. Rajoituksista luopumisen arvioinnissa otetaan huomioon epidemiologinen ja lääketieteellinen tilannekuva sekä ennusteet COVID-19-epidemian terveysvaikutuksista ja yhteiskunnallinen kokonaisarvio.

Valmisteluryhmä kuulee työnsä aikana laaja-alaisesti elinkeinoelämän edustajia sekä kuntia ja kansalais- ja ympäristöjärjestöjä. Lisäksi työssä seurataan muiden maiden koronakriisin jälkihoitoa sekä kriisin vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ja Euroopan unioniin.

Tiedepaneeli ja työmarkkinajärjestöjen alatyöryhmä tukemaan valmisteluryhmän työtä

Valmisteluryhmän tueksi asetetaan tiedepaneeli, johon kutsutaan tutkijoita ja asiantuntijoita eri osaamisalueilta, kuten sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan ja talouspolitiikan sekä ympäristö- ja ilmastotieteiden alalta. Tiedepaneelin tehtävänä on auttaa valmisteluryhmää arvioimaan ja ennakoimaan kriisiin liittyviä vaikutuksia. Paneeli tarjoaa asiantuntijatukea kriisin eri vaiheisiin liittyvien toimenpiteiden valmistelussa ja arvioinnissa.

Valmisteluryhmän tueksi asetetaan myös työmarkkinajärjestöjen edustajista koostuva alatyöryhmä, joka voi tehdä ehdotuksia valmisteluryhmälle laajasti kriisin jälkihoitoon ja jälleenrakennukseen liittyen.

Valmisteluryhmään laaja-alainen edustus

Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt seuraavia ministeriöitä nimeämään valmisteluryhmään edustajansa 10. huhtikuuta klo 12 mennessä:

ulkoministeriö
oikeusministeriö
sisäministeriö
puolustusministeriö
opetus- ja kulttuuriministeriö
maa- ja metsätalousministeriö
liikenne- ja viestintäministeriö
työ- ja elinkeinoministeriö
ympäristöministeriö
valtioneuvoston kanslia

Työmarkkinajärjestöjen alatyöryhmään valtioneuvoston kanslia on pyytänyt seuraavia järjestöjä nimeämään edustajansa:

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Akava ry
STTK ry
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry
Kuntatyönantajat KT
SY Suomen Yrittäjät

Lisätietoja: alivaltiosihteeri Timo Lankinen, p. 0295 160 300, valtioneuvoston kanslia

Valmisteluryhmän asettamispäätös 8.4.2020