Hyppää sisältöön

Selvitys: Joka neljäs raskaana oleva kokee raskaussyrjintää

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2024 14.32
Tiedote

Raskauteen perustuva syrjintä työelämässä on huomattavan yleistä, selviää Tilastokeskuksen sosiaali- ja terveysministeriölle tekemästä selvityksestä. Raskaussyrjintää kokee Suomessa joka neljäs raskaana oleva.

Kun syrjinnän lisäksi otetaan huomioon myös muut kielteiset kokemukset, kuten pelko oman aseman vaarantumisesta töissä, näitä kokemuksia on ollut miltei puolella kaikista raskaana olleista. 

Raskauteen perustuvasta syrjinnästä kerrotaan vain harvoin eteenpäin virallisille tahoille. Syynä on useimmiten se, ettei ilmoituksen koeta johtavan mihinkään. Kuitenkin suurin osa niistä, jotka ovat vieneet syrjintäkokemuksensa eteenpäin, arvioivat, että lopputulos oli ainakin osittain oikeudenmukainen.

Määräaikaisen työsuhteen päättäminen yleisin seuraus

Raskaussyrjinnän yleisin seuraus on selvityksen mukaan ollut määräaikaisen työsuhteen päättäminen raskauden tai perhevapaan vuoksi. Tulos on samassa linjassa esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun aiemmin tekemien havaintojen kanssa. 

Muita syrjinnästä koettuja seurauksia ovat esimerkiksi työuran etenemisen hidastuminen tai pysähtyminen ja erilaiset terveydelliset vaikutukset. Osalla vastaajista syrjintäkokemukset vaikuttivat perhekokoon tai raskauden ajoittamiseen. 

Syrjinnästä jätetään ilmoittamatta seurausten pelossa 

Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka tietoisuus raskaussyrjinnän ilmoituskanavista on kymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt, usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on heikentynyt ja samalla erilaisten seurausten pelko on voimistunut. Raskaussyrjinnästä koetut kielteiset seuraukset ovat myös yleistyneet. 

Raskaussyrjinnän kokemisesta on ollut tähän asti saatavilla vain hajanaista tietoa, joka on perustunut esimerkiksi viranomaisten aineistoihin. Tänään julkaistu tutkimus valottaa ensimmäistä kertaa syrjintäkokemusten määrää ja seurauksia koko väestön tasolla. 

Selvitys pohjautuu vuonna 2024 tehtyyn väestökyselyyn. Tulokset ovat väestöllisesti edustavia, eli ne kuvaavat luotettavasti Suomessa asuvien vuosina 2012–2023 raskaana olleiden tilannetta.

Lisätietoja

yliaktuaari Henna Attila, Tilastokeskus, [email protected], puh. 050 308 4735 
erityisasiantuntija Milla Sandt, sosiaali- ja terveysministeriö, [email protected], puh. 050 535 5598