Hyppää sisältöön

Työryhmä selvittämään erityisvaltuutettujen tehtävien kehittämistä sekä yhdistämistä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2024 12.38
Tiedote

Oikeusministeriö on asettamassa työryhmän selvittämään yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun tehtävien kehittämistä ja valtuutettujen yhdistämistä sekä vanhusasiavaltuutetun tehtäviä ja asemaa. Tavoitteena on tarjota jatkossa matalan kynnyksen oikeussuojaa kaikilla syrjintäperusteilla yhdestä toimistosta. 

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että erityisvaltuutettujen tehtävät, mahdolliset päällekkäisyydet ja säästömahdollisuudet selvitetään hallituskauden aikana. Työryhmä tekee ehdotuksia siitä, miten päällekkäisyydet voitaisiin poistaa ja synergiaa ja työn tehokkuutta voidaan lisätä. Lisäksi se tekee ehdotuksen siitä, miten valtuutettujen yhdistäminen voisi tapahtua. Ehdotus voi sisältää muutoksia lainsäädäntöön. 

Yhdistämistä selvittämällä pyritään matalamman kynnyksen oikeussuojaan yhden luukun periaatteella, resurssien tehostettuun käyttöön, vaikuttavuuteen sekä puuttumaan paremmin moniperustaiseen syrjintään. Valtuutettujen yhdistäminen noudattaisi pohjoismaista ja eurooppalaista kehitystä. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa valtuutettuja on yhdistetty isommiksi kokonaisuuksiksi, joiden tehtävänä on valvonta kaikkien syrjintäperusteiden osalta.

Nyt asetettavan työryhmän tehtävänanto ei koske muita erityisvaltuutettuja, kuten esimerkiksi lapsiasiavaltuutettua. 

Työryhmän toimikauden on suunniteltu kestävän lokakuusta 2024 maaliskuun 2025 loppuun.  

Lisätietoja

Yksikön päällikkö Corinna Tammenmaa, p. 0295 150 181, [email protected]  
Neuvotteleva virkamies Jasmiina Jokinen, p. 0295 150 078, [email protected]  
Erityisasiantuntija Marica Nordman, p. 0295 150 295, [email protected]