Hallitus keskusteli liikkumisrajoituksista ja linjasi ravitsemisliikkeiden väliaikaisen sulkemisen jatkosta

Hallitus keskusteli neuvottelussaan 22. maaliskuuta liikkumisrajoitusten mahdollisesta käyttöönotosta. Niiden osalta valmistelua jatketaan. Keskiviikkona 24.3. kolme hallituspuolueiden eduskuntaryhmää kokoontuu vielä käsittelemään asiaa.
Ravitsemisliikkeiden väliaikainen sulku jatkuu
Hallitus päätti esittää ravintoloiden sululle kolmen viikon jatkoa 18. huhtikuuta saakka. Sulun jatkumista pidettiin välttämättömänä tautitilanteen vuoksi. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ylimääräisessä valtioneuvoston yleisistunnossa 23. maaliskuuta.
Sulku toteutettaisiin saman sisältöisenä kuin tällä hetkellä voimassa oleva sulku. Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet ovat kiinni asiakkailta maakunnissa, joissa epidemiatilanne on vakavin.
Alueista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Ravitsemisliikkeet pidettäisiin suljettuina asiakkailta leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa. Nämä ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntaa lukuun ottamatta samat kuin nykyisen sulun aikana. Etelä-Pohjanmaan maakunnan tilanne tarkastellaan vielä uudelleen huomiseksi 23. maaliskuuta.
- Uusimaa
- Varsinais-Suomi
- Satakunta
- Kanta-Häme
- Pirkanmaa
- Päijät-Häme
- Kymenlaakso
- Etelä-Karjala
- Etelä-Savo
- Keski-Suomi
- Pohjanmaa
- Pohjois-Pohjanmaa
- Lappi
- Ahvenanmaa
Sulun piiriin eivät kuulu seuraavat maakunnat: Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo. Näillä alueilla ravitsemisliikkeiden tulee noudattaa tartuntatautilain ja sen nojalla annettuja säännöksiä.
Väliaikaisesti suljettuja ovat edelleen muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot, jotka ovat avoinna yleisölle. Rajoitus koskee myös terasseja. Sulku ei koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.
Ravintolat ja kahvilat voivat sulun aikana myydä noutoannoksia suoraan asiakkaalle tai toimittaa niitä joko itse tai muiden palveluntarjoajien välityksellä asiakkaalle.
Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut tukimallia kohtuullisesta korvauksesta yrityksille, joihin voimassa olevat sulkutoimenpiteet kohdistuvat. Tukimalli toteutetaan osana kustannustukea. Esitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.
Lisätietoja: hallitusneuvos Liisa Huhtala, p. 029 504 7062 (ravintoloiden sulku) ja teollisuusneuvos Mikko Huuskonen, p. 0295 063 732 (kysymykset kustannustuesta), työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, p. 040 536 4821