Hyppää sisältöön

Ministerityöryhmät
Varautumisen ministerityöryhmä käsitteli huoltovarmuutta

TMvaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2022 15.02
Tiedote
Varautuminen, ministerityöryhmä.

Ministerityöryhmä kokoontui 31. toukokuuta käsittelemään huoltovarmuuden kehittämistarpeita ja aluetaloutta. 

Ministerityöryhmä käsitteli kriittisen infrastruktuurin suojaamista ja huoltovarmuuden kehittämistä. Tavoitteena on varmistaa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta kriittisen infrastruktuurin, palvelujen ja tuotannon jatkuminen. Huoltovarmuusjärjestelmä perustuu sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön että lainsäädäntöön pohjautuviin varautumisen vähimmäistasoihin eri sektoreilla.

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee ensimmäistä valtioneuvoston huoltovarmuusselontekoa, joka annetaan eduskunnalle syyskuussa 2022. Selonteossa määritellään keskeiset linjaukset huoltovarmuuden kehittämiselle vuoteen 2030 asti yli hallituskausien. Selonteossa kuvataan huoltovarmuuden toimintaympäristöä Suomessa ja kansainvälisessä kontekstissa sekä arvioidaan huoltovarmuuden kehittämistarpeita nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Valtiosihteerityöryhmä selvittämään itäisen Suomen elinvoiman vahvistamista

Ministeriryhmä käsitteli myös Venäjän hyökkäyksen aluetaloudellisia vaikutuksia. Vaikutukset näkyvät Suomessa muun muassa matkailussa, kaasun saatavuudessa ja Saimaan kanavan liikennöinnissä. Ensivaiheessa suorat vaikutukset kohdistuvat erityisesti Kaakkois- ja Itä-Suomen maakuntiin, joissa yhteydet Venäjälle ovat tärkeä osa aluetaloutta. Aluetaloudelliset riskit ovat kuitenkin toteutuneet vasta osittain, ja tilanteen kehittymiseen liittyy merkittävää epävarmuutta.

Saimaan kanavaa on hyödynnetty pääasiassa rahtiliikenteeseen. Nykyisessä turvallispoliittisessa tilanteessa Saimaan kanavan läpi ei kulje liikennettä. Varautumisen ministerityöryhmä linjasi 13. toukokuuta, että Venäjään liittyviä lähialueyhteistyön hankkeita ei toistaiseksi edistetä. Saimaan kanavalle kaavaillut investointisuunnitelmat on ehdotettu peruttaviksi. Suomi ei kuitenkaan ole sulkemassa Saimaan kanavaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa valtiosihteerityöryhmän selvittämään ja valmistelemaan ehdotukset itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavista toimenpiteistä ja siitä, miten lähialueyhteistyön rahoitusta tullaan käyttämään. Työryhmän perustamisesta on linjattu varautumisen ministerityöryhmässä 13. toukokuuta. Valtiosihteerityöryhmä tekee ehdotuksensa toimenpiteistä 16. elokuuta mennessä. Työtä tehdään poikkihallinnollisesti, ja sidosryhmiä sekä alueiden edustajia kuullaan laajasti.

Matkailun osalta lentokielto Venäjän yli heikentää Suomen kilpailuasemaa Pohjoismaissa. Pakotteiden vuoksi Suomen saavutettavuus Venäjältä ja Aasiasta on heikentynyt. Aasiasta tulevaa matkailua rajoittaa edelleen koronapandemia. Kasvua haetaan Euroopasta ja Yhdysvalloista ja vakautta kotimarkkinoilta. Myös tuotantokustannusten nousu ja ostovoiman heikkeneminen rasittavat matkailuyritysten kannattavuutta.

Maakaasun tulo Venäjältä Suomeen päättyi 21. toukokuuta. Tilanne kaasujärjestelmässä on kuitenkin tällä hetkellä vakaa. Kesäajan kaasunkulutus pystytään kattamaan Suomen ja Viron välisen Balticconnector-siirtoputken kautta. Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy solmivat LNG-terminaalilaivaa koskevan sopimuksen 20. toukokuuta. Laiva on tarkoitus saada käyttöön ensi talveksi.

Varautumisen ministerityöryhmä ohjaa varautumista, joka liittyy Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vaikutuksiin. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Lisätietoja:

Valtiovarainministerin erityisavustaja Joel Kuuva, puh. 050 414 6444
Teollisuusneuvos Eeva Vahtera, TEM, puh. 029 504 9009 (huoltovarmuus)
Hallitusneuvos Arto Rajala, TEM, puh, 029 506 4828 (kaasu)