Valtioneuvosto ja ministeriöt Media
Valikko
Koronavirus: valtioneuvoston  tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta sekä thl.fi

Lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen yli 2 miljoonaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö 31.1.2013 10.08
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lasten ja nuorten liikunnan valtakunnalliseen ja alueelliseen kehittämiseen yhteensä 2 078 000 euroa. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisen avulla toteutetaan hallitusohjelman linjauksia koko elämänkaaren mittaisen liikunnan sekä harrastusmahdollisuuksien tasa-arvon edistämisestä lasten ja nuorten keskuudessa. Päätavoitteena on lisätä lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden määrää suositusten mukaiseksi.

Avustetut hankkeet kohdentuivat perheliikuntaan, alle kouluikäisten ja kouluikäisten liikuntaan, syrjäytymisen ehkäisyyn, lasten ja nuorten liikunnan kehittämistä tukeviin toimenpiteisiin sekä muihin hankkeisiin.

Suurin avustus myönnettiin Valo ry:lle lasten ja nuorten liikunnan kokonaisvaltaiseen, laaja-alaiseen ja pitkäjänteiseen valtakunnalliseen kehittämiseen. Alle kouluikäisten kokonaisuudessa rahoitettiin yhtä varhaiskasvatuksen liikunnan kehittämishanketta. Kouluikäisten kokonaisuudessa avustettiin monipuolisesti kouluikäisten fyysistä aktiivisuutta, liikuntaa ja hyvinvointia eri näkökulmista edistäviä sekä valtakunnallista Liikkuva koulu –ohjelmaa tukevia hankkeita. Mukana oli muun muassa arkiliikunnan edistämistä sekä verkkoympäristöjen ja yläkoululaisten kerhotoiminnan kehittämistä.

Syrjäytymisen ehkäisyn ryhmässä uusi avaus oli Vammaisurheilu ja -liikunta ry:n hanke, jossa liikuntaseuratoimintaa kehitetään avoimemmaksi kaikille vammaisille ja/tai erityistä tukea tarvitseville lapsille.

  • Lisätietoja lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustushausta 

Palaa sivun alkuun