Hyppää sisältöön

Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden käynnistämiseen ja kehittämiseen myönnettiin erityisavustuksia

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 6.10.2020 13.16
Uutinen

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti kesällä avustushaun maahanmuuttajille suunnattujen ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseksi ja olemassa olevan palveluverkoston laajentamiseksi. Avustusta myönnettiin 21:lle kuntien ja kuntayhtymien toteuttamalle hankkeelle.

Valtion vuoden 2020 talousarvioon sisältyy neljä miljoonaa euroa maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluiden vakiinnuttamiseen ja kehittämiseen. TEM järjesti kunnille ja kuntayhtymille avustushaun 18.5.-18.6.2020. Hausta rahoitettavia hankkeita tuetaan ajalla 1.9.2020-31.8.2021 yhteensä noin 3,3 miljoonalla eurolla. Valtaosassa rahoitettavista hankkeista ohjausta ja neuvontaa kehitetään maakunnallisesti, seutukunnallisesti tai useamman kunnan alueella. Lisäksi palveluita kehitetään laajassa yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Kehittämistyö käynnistyy syksyn aikana.

Kehittämistyön tavoitteena on parantaa maahan muuttaneille suunnatun ohjauksen ja neuvonnan saatavuutta muodostamalla valtakunnallisesti kattava ohjaus- ja neuvontapalveluiden verkosto. Toiminta pohjautuu tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden alueelliseen ja paikalliseen yhteistyöhön sekä monikanavaiseen toteutukseen. Toiminnalla pyritään kattamaan maahanmuuton kannalta keskeiset kaupungit, mutta vastaamaan verkostomaisen ja monikanavaisen toteutuksen kautta myös haja-asutusalueiden tarpeisiin.

Hankkeiden kehittämistyö perustuu paikallisiin ja alueellisiin tarpeisiin

Kunnat ja kuntayhtymät hakivat avustusta perustuen alueellaan tunnistettuihin ohjauksen ja neuvonnan kehittämistarpeisiin. Alueellisissa tilannekuvissa ja kehittämisteemoissa on yhtäläisyyksiä: hankkeissa on tavoitteena kehittää mm. ohjaus- ja neuvontapalveluiden yhdenvertaista saatavuutta kaikille maahanmuuttajaryhmille, palvelun monikanavaisuutta ja -kielisyyttä, verkostomaista toteutusta, neuvojien osaamista sekä sujuvoittaa palveluprosesseja.

Usealla paikkakunnalla maahan muuttaneille suunnattuja ohjaus- ja neuvontapalveluita kehitetään osana kunnan yleis- tai työllisyysneuvontaa. Useassa hankkeessa kehittämistyötä ollaan myös kytkemässä alueella käynnistyviin työllisyyden kuntakokeiluihin. Yhteisten teemojen kehittämistä ja hankkeiden välistä yhteistyötä tuetaan myös valtakunnallisella verkostotyöllä. Tietyt yhteiset kehittämisteemat edellyttävät myös yhtenäisiä valtakunnallisia ratkaisuja.

Avustuksella tuetaan hallitusohjelman tavoitteita, joiden mukaan maahanmuuttajien aktiivista kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan vahvistetaan, tehostetaan ja nopeutetaan sekä kotoutumispalveluiden laatua, velvoittavuutta ja vaikuttavuutta parannetaan. Kehittämistyössä hyödynnetään Owal Group Oy:n TEM:lle toteuttaman selvityksen johtopäätöksiä ja suosituksia.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Hanna-Maria Hyttinen, TEM, [email protected]