Hyppää sisältöön

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis vierailee Helsingissä 6.-7.11.2017

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2017 9.30
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö isännöi Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin vierailua Helsinkiin 6.-7.11.2017.

Puolustusministeri Mattis osallistuu 7.11. Helsingissä järjestettävään Pohjoisen ryhmän (Northern Group) puolustusministereiden työistuntoon. Pohjoisen ryhmän istunnossa keskustellaan Pohjois-Euroopan turvallisuuskysymyksistä sekä alueellisesta ja transatlanttisesta puolustusyhteistyöstä. Northern Group -ryhmittymään kuuluvat Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi Alankomaat, Iso-Britannia, Puola ja Saksa.

Puolustusministeri Mattisilla ja puolustusministeri Niinistöllä on lisäksi kahdenvälinen tapaaminen. Ministerit keskustelevat yleisestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja maiden välisen puolustusyhteistyön ajankohtaisista asioista.

Puolustusministeri Mattisin vierailun yhteydessä Suomi isännöi myös Yhdysvaltain, Suomen ja Ruotsin kolmenvälisen tapaamisen, jonka aiheena on puolustusyhteistyö.

Puolustusministeri Mattis tapaa työvierailunsa aikana myös presidentti Sauli Niinistön.

Lisätietoa puolustusministeri James Mattisin vierailusta antavat puolustusministeriössä osastopäällikkö Janne Kuusela, puh. 0295 140 015, puolustusministerin adjutantti Sami Jaakkola, puh. 0295 140 102 ja vierailun viestintään liittyen viestintäjohtaja Max Arhippainen, puh. 0295 140 120.