Hyppää sisältöön

Puolustusministeri Häkkänen allekirjoitti merimiinayhteistyötä koskevan aiesopimuksen

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 9.7.2024 17.00
Tiedote

Puolustusministeri Antti Häkkänen allekirjoitti tiistaina 9.7.2024 merimiinayhteistyötä (Naval Mines Baltic Sea) koskevan aiesopimuksen Washington D.C:ssä.

"Suomella on yhteistyössä merkittävä rooli. Suomi on säilyttänyt merimiinoihin liittyvän osaamisen ja tietotaidon niin Puolustusvoimissa kuin teollisuudessakin. Merimiinaosaaminen Suomessa on maailman huippuluokkaa", toteaa puolustusministeri Häkkänen.

Merimiinayhteistyöllä pyritään vahvistamaan Itämeren alueen yhteistä puolustusta sekä selvittämään käytännön yhteistyömahdollisuuksia merimiina-asejärjestelmien hankinnan, logistiikan ja operoinnin osa-alueella.

"Viimeaikaisten tapahtumien perusteella on välttämätöntä kyetä suojelemaan kriittistä vedenalaista infraa ja viime kädessä tietysti kunkin valtion alueellista koskemattomuutta", sanoo puolustusministeri Häkkänen.

Saksan johdolla valmistellun sopimuksen allekirjoittivat Suomen lisäksi Latvia, Liettua, Viro, Puola, Ruotsi, Norja ja Tanska. Sopimus ei ole oikeudellisesti sitova.

Lisätietoja puolustusministeriöstä antaa kaupallinen neuvos Pasi Pajunen, puh. +358 295 140 410.