Hyppää sisältöön

Ylijohtaja Pentti Pikkarainen:
Rahoitusmarkkinoiden monipuolistaminen tukee kasvua

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 2.1.2017 13.19
Kolumni

Yrityksille syntyy uusia rahoitusmahdollisuuksia, kun joukkorahoitus yleistyy ja joukkolainamarkkinat kehittyvät. Pääomat on myös tarkoitus saada liikkumaan paremmin EU-maasta toiseen.

Rahoitusmarkkinoiden sääntely on kiristynyt ja monimutkaistunut viime vuosina. Tämä on ollut reaktio finanssikriisiin. Sääntelyn tavoitteena on ollut erityisesti luoda entistä vakaampi ja paremmin toimiva pankkijärjestelmä.

Pankkien sääntelyn lisääntyminen on johtanut joihinkin ei-toivottuihin ilmiöihin, kuten pk-yritysten rahoituksen saatavuuden heikentymiseen. Lisäksi runsas ja monimutkainen sääntely on ehkä estänyt rahoitusalan yritysten tuloa markkinoille.

Pääomamarkkinaunioni tuo monipuolisuutta

Yhdysvalloissa rahoitusmarkkinat ovat huomattavasti monimuotoisemmat kuin monissa Euroopan maissa, poikkeuksena lähinnä Britannia. Euroopassa pankkien rooli rahoituksen välityksessä on hyvin keskeinen. Yhdysvalloissa yritykset sen sijaan hankkivat merkittävästi enemmän markkinaehtoista rahoitusta pankkien ohi.

EU on nostanut rahoitusmarkkinoiden monipuolistamisen tärkeäksi tavoitteekseen. Reilut kaksi vuotta sitten komissio julkisti aloitteen EU:n pääomamarkkinaunionista, jonka tarkoituksena on monipuolistaa EU:n rahoitusmarkkinoita ja edistää pääomien liikkumista yli rajojen. Pääomamarkkinaunionin kehittäminen etenee askeleittain.

Uusi laki tukee joukkorahoituksen kasvua

Suomen rahoitusmarkkinat ovat pankkikeskeiset, ja pankit ovat hoitaneet leiviskänsä hyvin. Silti pääomamarkkinoiden kehittäminen on tärkeää, jotta erityisesti pk-yritykset saavat rahoitusta kasvun eri vaiheissa. Samalla syntyy lisää mahdollisuuksia sijoittajille.

Joukkorahoitus on kasvanut ripeästi Suomessa ja monessa muussa maassa viime vuosina. Sen suhteellinen osuus rahoituksen välityksestä on kuitenkin vielä pieni.

Suomessa uusi lainsäädäntö tuli voimaan alkusyksystä. Joukkorahoituslaki mahdollistaa rahoituksen aikaisempaa paremman välittymisen tätä kautta. Tämä on tärkeää erityisesti kasvuyritysten kannalta.

Joukkolainamarkkinoita kehitetään

Myös yritysten rahoituksen suoraa välittymistä joukkovelkakirjamarkkinoiden kautta on kehitetty viime vuosina. Markkinoilla on tarjolla harmonisoidut esitteet, jotka alentavat rahoituskustannuksia. Velkakirjojen listaaminen on mahdollista.

Professori Jarno Teporan johtama työryhmä on laatinut esityksen niin sanotuksi edustajaa koskevaksi lainsäädännöksi. Edustaja on toimija, joka edustaa joukkolainanhaltijoita yritykseen päin erityisesti ongelmatilanteissa.

Edustajamallin lisäksi työryhmä nostaa esille joitakin muita ehdotuksia joukkovelkakirjamarkkinoiden kehittämiseksi. Työryhmä jättää esityksensä lähiaikoina.

Lisää kilpailua ja parempi suoja asiakkaalle

Valtiovarainministeriö pyrkii myös lisäämään eri sääntelyhankkeiden kautta rahoitusmarkkinoilla toimivien yritysten välistä kilpailua ja asiakkaansuojaa. Jatkossa digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen on tärkeä tavoite.

Rahoitusmarkkinoiden kehittäminen on luontevaa tehdä pitkälti kehittämällä EU:n pelisääntöjä ja pyrkimällä vaikuttamaan niihin. Joissakin tapauksissa kansalliset aloitteet voivat olla tarpeellisia pyrittäessä reagoimaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

Pentti Pikkarainen

ylijohtaja, rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö
pentti.pikkarainen(at)vm.fi