Hyppää sisältöön

Aktiivimallin kumoamista koskeva lakiehdotus lausunnolle

social- och hälsovårdsministeriet
Julkaisuajankohta 16.8.2019 11.25
Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt tänään 16.8.2019 lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen niin sanotun työttömyysturvan aktiivimallin kumoamisesta. Aktiivimallin kumoaminen edellyttää työttömyysturvalain muuttamista.

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelman mukaan aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan, kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty. 

”Tällä lakiesityksellä purettaisiin aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet, jolloin työttömyysturvasta tulee selkeämpi ja ymmärrettävämpi. Selkeys ja ymmärrettävyyshän ovat myös syksyllä käynnistyvän sosiaaliturvan uudistuksen peruspilareita”, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen. ”Työllisyystoimenpiteitä käydään läpi työllisyyden edistämisen ministeriryhmässä jo ensi viikosta lähtien."

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020. Se tarkoittaa sitä, että työttömyysetuutta saavan henkilön aktiivisuutta ei enää seurattaisi mallin mukaisesti eikä aktiivimalli leikkaisi 1.1.2020 alkaen kertynyttä työttömyysetuutta. Jos työttömyysetuutta on aiemmin aktiivimallin perusteella alennettu, se palautuisi normaalin suuruiseksi vuoden 2020 alusta. Tammikuussa maksuun tuleviin mutta vuonna 2019 kertyneisiin työttömyysetuuksiin aktiivimallin leikkurit vielä vaikuttaisivat.

Aktiivimallin kumoamisen vuoksi muutettaisiin myös työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia ja työttömyyskassalakiin sisältyviä ansiopäivärahan valtionosuutta koskevia säännöksiä. 

Lausuntoaika päättyy 9.9.2019. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle budjettilakina syksyllä 2019. 

Lisätietoja

erityisavustaja Jiri Sironen, p. 0295 163 410 (ministeri Pekosen haastattelupyynnöt)
hallitusneuvos Marjaana Maisonlahti, p. 0295 163 288, [email protected]
erityisasiantuntija Joni Rehunen, p. 0295 163 435, [email protected] 

Linkit