Seksuaaliterveyttä edistetään
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjestävät tiistaina, 9. kesäkuuta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen seurantaseminaarin.
Seminaarin tavoitteena on arvioida seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelman toteutumista 2007 - 2009, esitellä uusia toimintatapoja ja -malleja käytännön työn tueksi, tunnistaa uusia haasteita ja edistää toimintaohjelman toteuttamista eri tahojen yhteistyönä.
Seminaarissa puhutaan mm. nuorten seksuaaliterveydestä kouluopetuksessa, alkoholin käytön ehkäisystä raskauden aikana ja työnjaon kehittämisestä perusterveydenhuollossa.
Seminaari on suunnattu sairaanhoitopiirien, terveyskeskusten, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja järjestöjen edustajille.
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen seurantaseminaarin ohjelma
Taustaa toimintaohjelmastaSuomen ensimmäinen seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma julkistettiin kaksi vuotta sitten. Suomi on ollut asiassa edelläkävijä moneen muuhun maahan verrattuna, esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa vastaavan ohjelman laatiminen on vasta käynnistymässä.
Toimintaohjelman peruslinjaukset liittyvät pohjoismaiseen ja länsieurooppalaiseen seksuaaliterveyden edistämisen perinteeseen, jossa keskeisiä seikkoja ovat asiallisen tiedon välitys eri keinoin ja kannustus vastuulliseen seksuaalikäyttäytymiseen mukaan lukien ehkäisyn käyttö.