FI SV EN

Villisikaviikonloppu on osoitus metsästäjien yhteistyöstä

Maa- ja metsätalousministeriö 23.2.2018 9.56
Uutinen
Villisikaviikonloppu on osoitus metsästäjien yhteistyöstä

Villisikakanta on Suomessa kasvanut ja luo siten paitsi mielenkiintoisia uusia metsästysmahdollisuuksia myös lisääntyvää riskiä afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämiseen Suomeen. Tänään käynnistyvä Villisikaviikonloppu 23.2.-25.2. on osoitus metsästysseurojen hyvästä yhteistyöstä ja ammattitaidosta villisikakannan hallinnassa.

Metsästysseurat ovat lähteneet tapahtumaan mukaan alueilla, joilla villisikoja Suomessa esiintyy. Tänään metsästetään muun muassa Kouvolassa ja lauantaina useiden seurojen yhteistyönä Varsinais-Suomessa. Viikonlopun aikana metsälle lähtee myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

– Mielenkiinnolla jännitän itsekin, osuuko viikonlopun aikana villisikoja omalle kyttäyspaikalle. Vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä löytää hyville villisikapaikoille. Kannan hallinnalla on myös toinen puoli. Villisiat levittävät Euroopassa afrikkalaista sikaruttoa ja metsästyksellä voidaan vaikuttaa osittain myös sen ehkäisemiseen, pohtii ministeri Leppä.

– Suomessa villisikoja esiintyy vielä suhteellisen harvakseltaan, mutta lajin harvinaisuudessa ja metsästysporukoiden yhteishengessä lienee harrastuksen viehätys. Kuinka moni metsästäjä voi sanoa ampuneensa villisian Suomessa, ei varmaankaan kovin moni, kuvailee Husu-Kallio kertoessaan omasta kaadostaan villisikametsällä.

Villisika on suomalaisille uusi ja mielenkiintoinen metsästysmuoto ja riistaeläin. Villisikaviikonlopun aikana tarjotaan tietoa villisian metsästyksestä, riistaruuasta ja afrikkalaisesta sikarutosta.

 – Villisika on mielenkiintoinen lisä suomalaiseen riistalajistoon. Jahti on myös haastavaa, joten on tärkeää panostaa myös metsästäjien koulutukseen. Metsästäjäliitto tuotti vastikään tiiviin oppaan metsästäjille. Lisäksi järjestämme koulutusta suurriistavirka-apuhenkilöille yhdessä Suomen riistakeskuksen kanssa, Metsästäjäliiton puheenjohtaja Tuomas Hallenberg kertoo.
 

Lisätietoa jahtiviikonlopusta Suomen Metsästäjäliiton sivuilta.
Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 8.2.2018.


Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä: 
Vesa Ruusila, erätalousyksikön päällikkö, p. 0295 162 051, vesa.ruusila@mmm.fi.

Lisätietoa Suomen Metsästäjäliitosta:
Teemu Simenius, järjestöpäällikkö, p. 050 331 5330, teemu.simenius@metsastajaliitto.fi

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Riista Ruoka ja maatalous