Hyppää sisältöön

Pikaluotoille ehdotetaan korkokattoa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.4.2012 7.30
Tiedote -

Pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi halutaan rajoittaa luotonantajan oikeutta periä kuluttajalta korkoa ja muita kustannuksia. Oikeusministeriön työryhmä pitää hintasääntelyä kieltoa tarkoituksenmukaisempana keinona puuttua pikaluottojen aiheuttamiin ongelmiin. Hintasääntely ei estäisi kokonaan pienehköjen kertaluottojen tarjoamista, mutta edesauttaisi sitä, että kuluttaja saa niitä nykyistä kohtuullisemmin ehdoin.

Pienen luoton todellinen vuosikorko ei saisi ylittää laissa säädettävää prosenttirajaa, jonka työryhmä ehdottaa alustavasti olevan 36-50 prosenttia. Tarkka prosenttiraja jätetään päätettäväksi asian jatkovalmistelussa lausuntopalautteen pohjalta. Ehdotettu korkokatto koskisi alle 1 000 euron suuruisia luottoja. Sääntelyn ulkopuolelle jäisivät kuitenkin hyödykesidonnaiset luotot, kuten osamaksulla ostettaviin tuotteisiin liittyvät luotot.

- Pikaluotoista aiheutuvien velkaongelmien vähentämiseksi lainsäädäntöä on tiukennettava. Tämä mietintö lähtee nyt laajalle lausuntokierrokselle, jolloin eri tahoilla on mahdollisuus esittää huomioita ehdotetun mallin eduista ja haitoista. Odotan mielenkiinnolla lausuntokierroksella saatavaa palautetta. Sen perusteella arvioin, mitä mallia ehdotan vietäväksi eduskunnalle, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Keskimääräisen pikaluoton suuruus oli viime vuoden lopulla Tilastokeskuksen mukaan noin 243 euroa ja todellinen vuosikorko lähes 900 prosenttia. Työryhmän arvion mukaan ehdotuksen mukainen hintasääntely vähentäisi todennäköisesti merkittävästi nykyisten tyyppisten pikaluottojen tarjontaa.

Pikaluottoja koskevat velkomusasiat käräjäoikeuksissa ovat huomattavasti lisääntyneet. Pieniä, alle 300 euron saatavia koskevia velkomustuomioita annettiin vuonna 2005 alle
3 000 kappaletta, kun niitä viime vuonna annettiin jo noin 82 000. Työryhmän hankkiman selvityksen perusteella pääosa näistä velkomustuomioista johtui pikaluotoista.

Työryhmä ehdottaa lisäksi, että oikeudenkäyntikulujen enimmäismääriä alennetaan summaarisissa velkomusasioissa. Oikeudenkäyntikulujen tulisi vastata nykyistä paremmin haastehakemuksen laatimisesta velkojalle aiheutuvaa työtä ja kustannuksia. Tältä osin ehdotukset koskevat kaikkia velkoja eivätkä ainoastaan pikaluottoja.

Pienten luottojen tarjoajilta edellytettäisiin myös nykyistä tarkempaa kuluttajan luottokelpoisuuden arviointia. Lisäksi ehdotetaan kiellettäväksi lisämaksullisen tekstiviestipalvelun käyttö kaikessa luottosuhteeseen liittyvässä asioinnissa. Tällaisten palvelujen käyttö vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista luoton hinnasta.

Työryhmän mietintöön liittyy Suomen Pienlainayhdistyksen eriävä mielipide, jossa muun muassa katsotaan, ettei perusteita ehdotetulle korkokatolle ole. Finanssialan Keskusliitto esittää lausumassaan, että sääntelyn vaikutuksia muihin kulutusluottoihin kuin pikaluottoihin tulisi selvittää jatkovalmistelussa vielä tarkemmin.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen, puh. 09 1606 7514
erityisasiantuntija Sofia Rajamäki, puh. 09 1606 7673
sähköposti: [email protected]

Työryhmän mietintö

Velkakierteen synkkä muotokuva - Optulan tutkimus