Hyppää sisältöön

EU:n energiaministereiltä odotetaan lisäohjeistusta puhtaan energian trilogineuvotteluihin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2018 18.01
Tiedote

EU:n energiaministerit kokoontuvat 11.6. Luxemburgissa. Neuvosto tavoittelee yleisnäkemystä EU:n energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa (ACER) koskevasta asetuksesta. Lisäksi ministereiltä haetaan lounaskeskustelussa poliittista lisäohjeistusta trilogivaiheen jatkoneuvotteluihin puhtaan energian paketin kolmesta lainsäädäntöaloitteista. Suomea kokouksessa edustaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

ACER-asetus koskee energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirastoa ja on puhtaan energian paketin viimeinen säädös, josta ei vielä ole neuvoston yleisnäkemystä. Asetusluonnoksen kiistanalaiset kohdat koskevat viraston toimivaltuuksia suhteessa kansallisiin regulaattoreihin sekä viraston johtajan ja sääntelyneuvoston rooleja ACERin päätöksenteossa.

Suomen näkemyksen mukaan puheenjohtajamaa Bulgarian kompromissiesitys sujuvoittaa verkkosääntöjen ja suuntaviivojen kehittämistä ja implementointia. Virastolla säilyisi myös riittävä toimivalta suhteessa kansallisiin regulaattoreihin sekä nykyisessä että tulevassa lainsäädännössä.

Lisäksi kokouksen yhteydessä järjestetään ministereiden epävirallinen lounaskeskustelu EU:n Puhtaan energian pakettiin kuuluvista kolmesta lainsäädäntöaloitteesta, joita käsitellään tällä hetkellä komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston kolmikantaneuvotteluissa (trilogit).

Uusiutuvan energian direktiiviehdotus luo kehikon uusiutuvan energian edistämiselle vuoteen 2030 ulottuvalla aikajänteellä. Trilogeissa merkittävin neuvottelukysymys on parlamentin esitys nostaa EU:n uusiutuvan energian vuoden 2030 tavoite 27 prosentista 35 prosenttiin. Parlamentti esittää myös direktiiviin kaavaa, jolla jäsenvaltioiden osuudet jyvitettäisiin, jos komissio arvioi, ettei EU:n yhteistä tavoitetta olla saavuttamassa.

Energiatehokkuusdirektiivin osalta trilogin vaikein neuvottelukohde on EU:n yhteisen energiatehokkuustavoitteen taso ja luonne. Neuvosto kannattaa EU-tason 30 prosentin ei-sitovaa tavoitetta. Parlamentti ehdottaa 35 prosentin sitovaa tavoitetta. Kompromissia etsitään tältä väliltä. Suomi kannattaa energiatehokkuustoimien edistämistä, mutta suhtautuu varaukselliseksi sitovaan energiatehokkuustavoitteeseen. Suomen kannalta tärkeää on direktiivin kustannustehokas ja kansalliset erityispiirteet huomioon ottava toteutus ja jo varhain toteutettujen toimien laskeminen mukaan jatkokauden kansallista tavoitetta laskettaessa.  

Hallintomalliasetuksella luodaan uutta menettelyä energia- ja ilmastopolitiikkaan jäsenvaltioiden ja komission välille. Komissio muun muassa seuraisi jäsenvaltioiden itse määrittelemien uusiutuvan energian tavoitteiden edistymistä. Trilogeissa keskeisin kysymys liittyy ”kunnianhimon vajeen täyttämiseen”, jos jäsenvaltioiden tavoitteet eivät yhdessä saavuta EU:n tavoitetta. Parlamentti ehdottaa, että jäsenvaltioille laskettaisiin tällöin kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet. Niiden jäsenvaltioiden, jotka ovat jäljessä omista kansallisista vertailutasoista, tulisi tehdä silloin lisätoimia. Jäsenmaat eivät ole suostuneet tähän ehdotukseen. Moni jäsenmaa voi kuitenkin hyväksyä ei-sitovan kaavan, jolla komissio voisi ohjeistaa kansallisia panoksia uusiutuvan energian lisäämisessä.

Lisätiedot:
energiaministerin erityisavustaja Vilhartti Hanhilahti, puh. +358 40 836 4823
ylitarkastaja Katja Tuokko, TEM, puh. +358 50 465 553
ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, puh. +358 50 431 6518