Hyppää sisältöön

Kolme selvityshenkilöä rakentamaan varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekarttaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2017 14.50
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut professori Kirsti Karilan, lastentarhanopettaja, kasvatustieteen maisteri, eMBA Satu Järvenkallaksen ja tutkimusjohtaja, VTT Tuomas Kososen varhaiskasvatuksen selvityshenkilöiksi. Tarkoituksena on selvittää lyhyen ja pitkän tähtäimen kehittämistoimia varhaiskasvatukseen.

- Varhaiskasvatus on vaikuttavin osa koulutusjärjestelmäämme. Se on ammattimaista, tavoitteellista ja pedagogista toimintaa, jota tekevät korkeasti koulutetut ammattilaiset. Yksi ongelmakohta on, että Suomessa lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja useimmissa OECD-maissa, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. 

- Olen kutsunut kolme selvityshenkilöä rakentamaan varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekarttaa kolmesta näkökulmasta: osallistumisaste, vaikuttavuus ja tulevaisuuden varhaiskasvatuksessa tarvittava osaaminen, ministeri sanoo.

Ministeriön tarkoituksena on selvittää sekä lyhyen että pitkän tähtäimen kehittämistoimia varhaiskasvatukseen. Osa toimista voitaneen toteuttaa ensi syksynä valmistuvassa esityksessä varhaiskasvatuslain päivitykseksi, osa taas rakentaa pitkän aikavälin tiekarttaa varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Toimeksiantoon kuuluu kolme kokonaisuutta:

  1. Osallistumisasteen nostaminen. Selvityshenkilöiden tulee esittää, millä toimenpiteillä voidaan edistää lasten säännöllistä osallistumista varhaiskasvatukseen, jolla voidaan edistää lasten kehittymistä ja oppimista. Selvityksessä tulee myös esittää alustava kustannusarvio toimenpiteistä. Suomessa lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja useimmissa OECD maissa.
  2. Varhaiskasvatuksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Selvityshenkilöiden tulee nostaa esiin keskeisiä tekijöitä varhaiskasvatuksen vaikuttavuudesta niin taloudellisesta, yhteiskunnallisesta kuin lapsen kehityksen ja oppimisen näkökulmasta hyödyntäen tehtyä tutkimustietoa. Lisäksi tulee tehdä esitys siitä, miten vaikuttavuutta voitaisiin Suomessa seurata tai tutkia.
  3. Varhaiskasvatuksessa tarvittava osaaminen, koulutuksen kehittämistarpeet ja päiväkodin henkilöstörakenne. Selvityshenkilöiden tulee tehdä esitys siitä, millaista osaamista varhaiskasvatuksen opetus-, kasvatus-, hoito- ja johtotehtävissä tarvitaan ja miten varhaiskasvatusalan koulutuksia (perus- ja täydennyskoulutus) tulee uudistaa, jotta tarvittava osaaminen saavutetaan ja voidaan turvata.
    Selvityshenkilöiden tulee tehdä esitykset tarvittavista toimenpiteistä sekä niiden toteuttamisen aikataulusta hyödyntäen tehtyä varhaiskasvatuksen, yhteiskuntatieteiden ja taloustieteiden tutkimus- ja selvitystyötä. Selvitystyön määräaika on 2.6.2017.

Lisätietoja:

- neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto (OKM), puh. 02953 30386
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo (OKM), puh. 050 302 8246
- opetusneuvos Kirsi Alila, puh. 0295 3 30365